Nousukausi kotikatsomo

Katrilla (Tiina Lymi) ja Jannella (Petteri Summanen) on tylsää. Rahaa löytyy, mutta sitä pitäisi saada lisää. Lapsia haluttaisi, mutta vasta sitten kun on tarpeeksi rahaa. Ja eksoottista matkailuakin olisi mukava harrastaa, kun sitä tekevät kaikki muutkin. Ratkaisun tarjoaa Ilpo Heino (Antti Virmavirta), matkatoimisto Invisible Hand Toursin omistaja. "Vain teille, vain tänään" -asenteella hän saa myytyä mahdollisimman erikoista kokemusta janoavalla pariskunnalle roolimatkan Helsingin Jakomäkeen. Rooli on tietysti Työtön, mikäs muu.

Siinä lähtökohdat Johanna Vuoksenmaan (Rikospoliisi Maria Kallio) esikoiselokuvalle. Asetelma on herkullinen ja kaikille keskiluokkaisista perheistä lähtöisin oleville kirpaisevan tuttu. Elämään on vaikea olla tyytyväinen, koska meille syötetään jatkuvasti pseudolisätarpeita, joiden tyydyttäminen taas aiheuttaa lisää tarpeita ja niin edelleen.

... on pakko tulla alas

Valitettavasti vain tämä loistava yhteiskuntakriittinen lähtökohta on ainoa asia, joka Nousukaudessa jaksaa kiinnostaa. Yksittäiset kohtaukset ovat hyvin ohjattuja, mutta kokonaisuudessaan elokuva vaikuttaa kopiolta Studio Julmahuvin tyylisistä älykkäistä sketsisarjoista. Työväen- ja ylemmän keskiluokan stereotyyppisten arvojen törmäyksestä voi repiä vain rajallisen määrän naurua, etenkin kun Suomessa eron kokeminen arkielämässä on sangen hankalaa. Vai elänkö jonkinlaisessa pumpulissa, kun en ymmärrä, miten jotkut edes voivat olla niin pinnallisia ja naiiveja kuin pääpariskunta on?

Lymin ja Summasen näyttelijäntaidoissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ajoittain näyttää siltä, etteivät he oikein usko roolihahmoihinsa. Katri ja Janne eivät kerää juuri lainkaan sympatiapisteitä ja tahatonta komiikkaa syntyy liian kanssa. Mutta jos tarkoitus on saada katsoja tuntemaan täydellistä mielenkiinnottomuutta uusrikkaita kohtaan, niin siinä kyllä onnistutaan erinomaisesti.

Ville Virtanen taas tekee sivuosassaan sen, mihin Antti Virmavirta selvästi pyrkii: olemaan todella hyvä paskiainen. Virtasen it-miljönääri Erik on niin käsittämättömän sikamainen kauniissa kodissaan piikkihaita grillatessaan, että Virmavirran huijauskupru näyttää sen rinnalla amatöörimäiseltä räpeltämiseltä.