Menetetty maa kotikatsomo

Menetetty Maa on elokuva, joka pakenee määritelmiä. Se kulkee eteenpäin modernina westerninä kera tuhdein adrenaliinisyöksyin; tappaa todennäköisimmän sankarihahmonsa ennen loppua ja sukeltaa sitten syvempiin vesiin. Erityisesti Tommy Lee Jonesin tulkitseman, näkemyksiltään sympaattisella tavalla rajoittuneen, mutta paljon elämää nähneen sheriffin kautta muotoutuu elokuvasta myös tutkielma erään yhteiskunnan tilasta.

Tämä yhteiskunta, Joel ja Ethan Coenin näkemys Yhdysvaltain Texasista vuonna 1980, on lavastukseltaan ja ikonografialtaan silkkaa americanaa. Rujot autiomaat sekä tyhjillään seisovat motellit ja tienvarsikuppilat tuovat mieleen monumentaalisuudessaan ja etäisessä viehättävyydessään muun muassa Wim Wendersin pakkomielteen amerikkalaiseen maisemaan. Paitsi saksalaistaustaisen ohjaajan eräiden ohjaustöiden, myös lukemattomien muiden esimerkkien myötä on tämä maisema elokuvakatsojalle vastustamattomalla ja vastenmielisellä tavalla tuttu.

Menetetyn maan tarina on alkuasetelmaltaan yksinkertainen. Rehdin, periaatteistaan kiinni pitävän perusjätkän selviytyminen isojen poikien kissa ja hiiri -leikissä ei sinällään muistuta paljosta muusta kuin hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Lähtökohta takaa-ajolle on sattumalta löydetty salkullinen rahaa, josta eri tahot tahtovat päästä osingoille.

Toisinaan ohjaajaveljesten elokuvia on moitittu pinnallisuudesta ja sisällöttömyydestä. Heidän taitonsa luoda vahvoja tarinarakenteita ja unohtumattomia henkilöhahmoja noteerataan, mutta jotkut toivovat elokuvilta enemmän syvällisyyttä.

Aikana, jolloin pinta riittää hyvin sisällöksi sinänsä ja elokuvateollisuus joutuu taistelemaan yleisöstä sisällöllisen sanoman kustannuksella, onnistuu Menetetty maa kuitenkin olemaan vahva elokuva tavoittaessaan ihmiset ja tarjotessaan näille aidosti puhuttelevaa ja viihdyttävää elokuvaa.

Monitahoiseksi kasvava elokuva tarjoaa katsojalle kosolti ajateltavaa. Eri teemoja Yhdysvaltojen ja moraalin rappiosta sukupolvien välisiin eroihin ja rahanhimoon nousee esiin, mutta jeesustelua välttäen.

Suurin syy elokuvan onnistumiseen on veljesten suvereenius elokuvamuodon hallinnassa. Heidän kykynsä kuljettaa tarinalinjoja, rakentaa jännitystä ja kertoa kuvin on pistämätön. Myös henkilöhahmojen luominen ja näyttelijöiden ohjaaminen on onnistunutta. Josh Brolinin rooli individualistisena hölmönä sekä Tommy Lee Jonesin tulkinta filosofoivasta punaniskasheriffistä ovat molemmat erilaisia ja kiinnostavia, joskaan eivät kovin samastuttavia henkilöhahmoja - Javier Bardemin esittämästä, levollisuudessaan levottomuutta aiheuttavasta murhamiehestä puhumattakaan.

Menetetty Maa ei ole se humaani mestariteos, jossa hauraiden ihmiskohtaloiden epäonnisuus mylvii sisimmässäsi eksistentialistista tuskaa aiheuttaen, ja jota lievittämään löydät pimeästä elokuvasalista vain näkemyksellisesti hyvin viisaan ohjaajan viileän läsnäolon; tämän herkät kädet, jotka laskevat olkapäillesi rankkasateen riepotteleman nukkavierun viltin. Coenien lähestymistapa maailmaan ja ihmismielen logiikkaan on suoraviivaisempi.

Joel ja Ethan Coen ovat ohjanneet varmuudella monia amerikkalaisen nykyelokuvan kiistattomista helmistä. Yhdistelmä rautaista ammattitaitoa ja omaleimaisuutta saa aikaan elokuvia, jotka ovat halutessaan haasteellisia ja jotka tarjoavat nerokkaita oivalluksia ja näkemystä.

Aikaisempiin ohjaustöihin verrattuna karumpi kuvaelma muuttuneesta maailmasta, ahneudesta ja sankaruuden mahdottomuudesta vahvistaa tätä näkökantaa entisestään. Kiistaton klassikko se ei ole, eikä enää kovin humoristinenkaan, mutta tavattoman vahva ja vangitseva elokuva kuitenkin, jonka veroisia ei vuosittain monia tehdä.