Napapiirin sankarit kotikatsomo

Esikoiselokuvastaan Tyttö sinä olet tähti (2005) alkaen Dome Karukoski on vakuuttanut yleisönsä ohjaustaidoistaan. Tästä osoituksena on myös Napapiirin sankarien nouseminen vuoden 2010 katsotuimmaksi kotimaiseksi. Komediaa on lisäksi palkittu sekä kotimaisin Jussi-patsain että useilla ulkomaisilla festivaaleilla.

Napapiirin sankarit onkin näppärä ja viihdyttävä road movie, jossa lappilaiset Janne, Kapu ja Räihänen metsästävät digiboksia Jannen avovaimolle Inarille. Tarina etenee vauhdikkaasti kommelluksesta toiseen ja tulee samalla kuivan ironisesti kommentoineeksi mieheyttä ja lappilaisuutta.

Suurin osa elokuvasta sijoittuu tien päälle ja road movien perinne kietoutuu yhteen Homeroksen Odysseia-tarun kanssa aina yksityiskohtia myöten. Jopa turhan alleviivaavasti elokuva käyttää taustatarinansa tunnettuja piirteitä farssin elementteinä, sillä pelkästään road movien ainekset olisivat riittäneet nostamaan esille elokuvan vakavammat teemat itsensä etsimisestä, kasvamisesta, vastuun kannosta ja esteistä selviämisestä.

Odysseia-rinnastus onnistuu kuitenkin vertauskuvallisesti myyttisyyden ja romantiikan luomisessa. Siinä missä taru on kreikkalaisen mytologian peruskiviä, osallistuu Napapiirin sankarit modernin lappilaisen romantiikan, tai kenties antiromantiikan, luomiseen.

Lappia on mystifioitu innolla tuoreessa kotimaisessa elokuvassa, jossa pohjoisesta on luotu länsimaisen kulttuurin viimeinen rajaseutu. Uusin valtaus on dokumenttipuolen Salla – Selling the Silence, mutta sitä edeltää Napapiirin sankarien ohella viime vuoden jouluelokuva Rare Exports. Näitä kolmea elokuvaa yhdistävät into viedä suomalaista elokuvaa ulkomaille ja Pohjois-Suomen myyttiseksi yltyvä käsittely.

Näissä elokuvissa lappilaiset painiskelevat työttömyyden, heikon tulotason, tunteiden ongelmallisen ilmaisun, hiljaisuuden kulttuurin ja maskuliinisten kysymysten parissa. Napapiirin sankareissakin taustalla on klassinen rakkaustarina, mutta suurin osa elokuvasta keskittyy miespuoleisiin hahmoihin ja sen mukanaan tuomiin machoiluihin, alkoholin käyttöön, tappeluihin sekä poikamieheyden eri puoliin.

Parasta elokuvassa on vakavien teemojen ja pohjoisen antiromantisoinnin ironinen ja kuivakka kommentointi. Itsemurhan teema, joka kehystää elokuvaa, on yhtäältä vakava kommentti suomalaisesta ja etenkin pohjoissuomalaisesta yhteiskunnasta. Toisaalta ironisoivan kommentoinnin kautta kehystarinassa luodaan koko elokuvan asetelma, jossa huumorin kautta sekä paljastetaan että uudelleen luodaan romanttista kuvaa Lapista rajaseutuna.

Elokuva kantaa itsensä lävitse kunnialla, mutta sen sijaan ekstroissa korostuu turhankin selkeästi kotimaisen elokuvan rahoitusvaikeudet, sillä mainosten määrä on ylitsevuotava varsinaisten lisämateriaalien rinnalla. Lisämateriaaleista löytyy kuitenkin mielenkiintoinen elokuvallinen tuttavuus Karukosken ja Pamela Tolan yhteisen lyhytelokuvan Burungon muodossa.

Tyylillisesti nämä kaksi elokuvaa eivät voisi olla kauempana toisistaan, sillä Burungo kertoo nuorten kenialaisten tyttöjen tarinaa, jossa he yrittävät kerätä rahaa ostaakseen äidilleen mekon Nairobin slummeissa. Joka tapauksessa rajaseudun teemaa yhdistää näitä kahta tuotantoa toisiinsa ja luo mielenkiintoisen vertailuasetelman sisällöllisesti ja genrellisesti elokuvan eri tapoihin luoda yhteiskunnallisia kommentteja.