Näkymätön Elina kotikatsomo

Näkymätön Elina avasi Klaus Härön uran pitkien elokuvien parissa reilut viisitoista vuotta sitten. Debyyttiohjaukseksi poikkeuksellisen hallittu teos on sisällöltään ja estetiikaltaan edelleen vaikuttava elokuva.

Ensi-iltavuotenaan 2003 Näkymätön Elina oli merkittävimpiä ja puhutuimpia suomalaiselokuvia. Berliinin elokuvajuhlien lastensarjan pääpalkinnon, Kristallikarhun, voittanut elokuva menestyi useilla festivaaleilla ja keräsi lukuisia palkintoja. Suomessa syntyikin pienimuotoinen kohu, kun Härön elokuvaa ei kelpuutettu Jussi-ehdokkaaksi, koska tuotannon tulkittiin olleen ruotsalainen. Asia ihmetytti elokuva-alankin ihmisiä ja esimerkiksi tuottaja Lasse Saarinen kommentoi asiaa voittopuheessaan, kun hänen tuottamansa Nousukausi voitti Jussi-palkinnon kyseisen vuoden parhaana kotimaisena elokuvana.

Näkymätön Elina oli osa suomalaisen elokuvan noususuhdannetta vuosituhannen vaihteessa. Raimo O Niemen Poika ja ilves (1998) oli raivannut tietä kotimaisen perhe-elokuvan menestykselle ja aikansa nimiohjaajat Olli Saarela (Rölli ja metsänhenki, 2001) ja Kaisa Rastimo (Heinähattu ja Vilttitossu, 2002) olivat osaltaan nostaneet tekijöidenkin taholla usein ylenkatsotun lastenelokuvan arvostusta. Näkymätöntä Elinaa voi pitää tämän kehityskulun huipentuma, minkä jälkeen lastenelokuvalle on Suomessakin vakiintunut sille kuuluva arvostus.

Härön elokuva perustuu Kerstin Johansson i Backen kirjaan Som om jag inte fanns (1978), joka kertoo suomea puhuvan Elinan kohtalosta pohjoisruotsalaisessa koulussa. Elina joutuu kamppailemaan koulussa omasta identiteetistään ja arvomaailmastaan periksi antamattoman auktoriteettivallan alla. Hän ei ole tehnyt mitään väärin ja ei voi siksi ymmärtää, miksi hänen pitäisi pyydellä anteeksi.

Härön elokuvasovituksen hienous on kerronnan näkökulmassa, joka on vahvasti Elinan. Härö osoitti hallitsevansa lapsen näkökulman jo kiitetyssä lyhytelokuvassaan Yölento (1999), jossa sairautta ja sairaalassa olemista käsiteltiin lapsen kokemuksen ja ajattelun kautta niin, että teemakäsittely kantaa yli sukupolvirajojen. Sama toteutuu Näkymättömässä Elinassa. Härö nostaa Natalie Minnevikin esittämän Elinan selkeäksi ja samaistuttavaksi päähenkilöksi, jonka kautta juonellisesti yksinkertainen mutta teemoiltaan moniulotteinen tarina kerrotaan. Lapsen näkökulma ei tarkoita naiiviutta vaan tapaa katsoa asioita toisin.

Lapsen maailmankatsomuksen arvostaminen on todennäköisesti ollut tae elokuvan menestykselle, sillä Elina edustaa elokuvassa universaalisti ja ajattomasti tulkittavaa ihmisoikeustaistelijaa, joka nostaa esiin lapsen oikeutta omiin näkemyksiinsä. Oikeutta olla lapsi. Oikeutta ajatella, tuntea ja surra ilman aikuisten vähättelyä. Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat nykyisille lapsikatsojille vieraalta tuntuvaan isovanhempien aikaan, elokuvan voimakas emootio puhuttelee edelleen lapsia. Vastaavia tunnereaktioita ei yksikään aiempi lastenelokuva ollut esimerkiksi omissa lapsissani herättänyt. Lasten näkemysten ja oikeuksien puolestapuhujana Näkymätön Elina on elokuvahistoriankin mittakaavassa harvinainen teos.

Kiinnostavaa myös on, kuinka ajankohtainen elokuva Näkymätön Elina tänäkin päivänä on. Parhaimmillaan taide käy jatkuvaa vuoropuhelua muuttuvan vastaanottoympäristönsä kanssa, jolloin teemat lomittuvat kulloinkin vallitseviin keskusteluihin ja kulttuuriin. Vallan ja erityisesti auktoriteettivallan väärinkäytön kuvauksena Näkymätön Elina tuo metoo-kampanjan esiin nostamiin keskusteluihin kaivattua perspektiiviä, sillä elokuva käsittelee juuri niitä yhteiskunnan ruohonjuuritason rakenteita, jotka ovat luoneet pohjan vallan väärinkäytölle ja sen hiljaiselle hyväksymiselle. Kouluinstituutio nojautui aina 1980-luvulle asti auktoriteettivaltaan, joka johti usein heikomman osapuolen alistamiseen. Tässä maailmassa varttuneille sukupolville kyseinen valtarakenne on näyttäytynyt normaalina, mikä rakentaa selitystä sille, miksi valtaa käytetään väärin.

Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä saati puolustelua, vaan taustojen ymmärtäminen avaa mahdollisuuksia asioiden muuttumiseen, kuten Näkymättömässä Elinassakin. Kohtaus, jossa muut lapset lopulta lopettavat hiljaisen hyväksyntänsä ja asettuvat Elinan tueksi, on vaikuttava, ja hiljainen vastarinta myös nujertaa tyrannian. Vääryyttä ei hyvitetä kostolla vaan väärintekijä saadaan ymmärtämään tekonsa ja oppimaan paremmaksi ihmiseksi. Kenties lastenelokuvan naiivia idealismia, mutta humaaniuden konkretiana jotain sellaista, jota toivoisi tämän päivän keskusteluihin.

Näkymätön Elina oli myös niitä elokuvia, joissa suomalainen elokuvakerronta otti näkyviä harppauksia eteenpäin. 1970-luvulla syntyneenä Härö edusti uutta ja nuorta tekijäsukupolvea, joka oli varttunut ja kasvanut audiovisuaalisen kulttuurin hallitsemassa maailmassa. Tälle sukupolvelle elokuva ei ole ollut enää kirjallisuudelle ja teatterille alisteista taidetta vaan oma kuvallisen kerronnan taidemuoto.

Näkymättömässä Elinassa Härö jalosti suomalaiselokuville tyypillisen realismin sujuvaksi ja emotionaalisesti vaikuttavaksi elokuvakerronnaksi, joka kesti kansainvälisen vertailun ja on määrittänyt myös Härön myöhempää tuotantoa, jossa realismista kumpuava epookki on postikorttimaisesti estetisoitu ilman romantisoinnin painolastia. Härön estetiikassa juuri tunteiden välittäminen on olennaista, mikä näkyy Härön elokuvien kuvallisessa ilmaisussa ja kerronnassa tavoilla, joista monet muut suomalaisohjaajat voisivat ottaa oppia. Asettelu, rajaus ja liike sekä leikkauksen rytmi ovat tekijöitä, joilla luodaan elokuvan visuaalinen kerronta. On lähes hämmentävää, millä taidolla Härö on tämän hallinnut jo ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan.

2000-luvun yhden merkittävimmän suomalaisohjaajan debyyttielokuvan uudelleenjulkaisu on paikallaan, sillä Näkymätön Elina on niitä ajattomia elokuvia, joiden tulisi olla jokaisen sukupolven saatavilla. Se tosin ihmetyttää, miksi esteettisesti hieno elokuva julkaistaan vuonna 2018 teknisesti vanhentuneessa dvd-formaatissa eikä teräväpiirtona. Uusi dvd-julkaisu on täysin sama kuin ensijulkaisu 15 vuotta sitten lisämateriaaleja myöten. Lisämateriaalit ovat edelleen maininnan arvoisia, sillä dvd:ltä löytyy Härön Taideteollisen korkeakoulun lopputyönään tekemä lyhytelokuva Yölento sekä Härön haastattelu Göteborgin filmijuhlilta. Haastattelussa nuori ohjaaja osoittaa olevansa poikkeuksellisen analyyttinen niin omaa tekemistään kuin ylipäätään elokuvaa kohtaan.