Naked kotikatsomo

Brittiläinen Mike Leigh kuvaa teoksissaan tavallisten ihmisten elämää. Mestariohjaajan elokuvien omaperäinen tunnelma syntyy koostamalla niiden käsikirjoitus ja dialogi näyttelijöiden pitkällisten harjoitusten pohjalta. Tuloksena on aidon tuntuista ja elämänmakuista mutta silti sopivan tyyliteltyä draamaa. Nakedissa (1993) Leigh'n metodi on ehkä täydellisimmillään. Kulttifilmi voittikin aikanaan Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun sekä parhaasta ohjauksesta että miespääosasta ja se jäänee elokuvahistoriaan yhtenä tekijänsä merkittävimmistä teoksista.

Nakedia ohjaajansa filmografiassa edeltäneessä teoksessa Elämä on ihanaa (1991) tarkasteltiin pohjoislontoolaisen perheen arkea koomisin sävyin. Värikkäiden henkilöhahmojen pirteä sähellys kävi tässä elokuvassa ajoittain hermoille, joskin se käsitteli pinnan alla myös vakavampia asioita, kuten psyykkisiä ongelmia, ihmissuhteiden mutkikkuutta ja toteutumattomia haaveita. Tämä ”elämä itse” ja kysymys sen mielekkyydestä ovat läsnä myös Nakedissa, ja vaikka sekin sisältää koomisia hetkiä, on yleissävy nyt paljon synkempi. Tämän melankolian ja absurdin huumorin yhdistelmän ansiosta elokuva on kestänyt aikaa huomattavasti edeltäjäänsä paremmin.

Elokuvan pääosassa on läpeensä kyyninen Johnny (David Thewlis), joka pakenee kotikaupungistaan Manchesterista Lontooseen. Mies tuppautuu entisen tyttöystävänsä Louisen (Lesley Sharp) asuntoon, vain vietelläkseen tämän kämppäkaverin Sophien (Katrin Cartlidge) ennen kuin lähtee maleksimaan pääkaupungin yöhön.

Odysseiansa aikana Johnny tapaa monenlaisia kulkijoita ennen palaamistaan takaisin Louisen ja Sophien luo, missä sadistinen vuokraisäntä Jeremy (Greg Cruttwell) terrorisoi naisia. Elokuvan aikana sarkastinen intellektuelli esittää jatkuvalla syötöllä filosofisia mietelmiä, siteeraa Raamattua ja Nostradamusta, heittää ilmaan kryptisiä kysymyksiä tai ylipäätään höpöttää niitä näitä kenelle tahansa vastaantulijalle.

Matti Pellonpäätä ulkonäöltään etäisesti muistuttava Johnny on täydellinen antisankari: saamaton ja piittaamaton ulkopuolinen, moraalittomasti toimiva mutta samalla osittain sympaattinen hahmo. Elokuvan virekin on lakoninen kuin Kaurismäellä ikään. Leigh'n Lontoon yössä tallentamat yksinkertaiset hetket tuntuvat saavan itseään suuremman merkityksen. Niissä on outoa runollisuutta, jota on vaikea pukea sanoiksi. Johnnyn julistamien synkkien madonlukujen ja matkan ”niin kauas kuin yötä riittää” voi nähdä vertauskuvana ihmisyyden tilasta. Lukuisat kirjallisuusviittaukset eivät kuitenkaan missään vaiheessa tunnu teennäisiltä.

Nakedin kaltaista elokuvaa on vaikea arvioida perinteisillä kriteereillä, sillä katsomiskokemus juontuu aina osittain omista mieltymyksistä, ja tämän elokuvan jos minkä teho perustuu sen hypnoottiseen tunnelmaan. Käsikirjoitus, kuvaus ja näyttelijäntyö – erityisesti elämänsä roolin tekevän Thewlisin suoritus – ovat vähintäänkin samaa luokkaa kuin Leigh'n muissakin töissä. Se, kolahtaako Naked vai ei, riippuu viime kädessä katsojan mielenlaadusta. Elokuva, jonka kuvaavimmassa kohtauksessa yövartija vahtii tyhjää rakennusta, vedonnee ennen kaikkea pessimismiin taipuvaisiin. Siinä vedetään matto kaikkien ja kaiken alta.

Ja kuitenkin, kaikesta lohduttomuudestaan huolimatta, elokuvan loppu edustaa toivonkipinää itseoikeutetun profeetan raahustaessa eteenpäin. Joukoittain hienoja yksityiskohtia pursuava Naked ei ole helppoa katsottavaa, mutta se on elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä. Tämä erinomainen yöelokuva kannattaa katsoa vasta auringon laskettua.