Mother of Mine kotikatsomo

Klaus Härön toinen pitkä teatterielokuva Äideistä parhain on kerännyt kehuja ja palkintoja laajalti, myös kansainvälisesti. Eikä ihme, kertoohan se universaalin tarinan siitä, miten sota erottaa ja yhdistää ihmisiä traagisin tavoin.

Elokuvan juoni on yksinkertainen. Eero (Topi Majaniemi) on 9-vuotias poika, jonka isä lähtee sotimaan venäläisiä vastaan. Isä kaatuu ja äiti (Marjaana Maijala) jää yksinhuoltajaksi. Hän päättää lähettää poikansa turvaan Ruotsiin. Seuraa Eeron ja tämän uuden perheen tutustumista toisiinsa ja sopeutumisen ristiriitaisuutta. Kehyskertomuksena toimii aikuisen Eeron (Esko Salminen) tilinteko menneisyyden sekä suomalaisen ja ruotsalaisen äidin (Maria Lundqvist) kanssa.

Riipaisevaa sinänsä, kun ajattelee pelkästään historiallisia tosiseikkoja elokuvan taustalla. Kun tarina on sovitettu vielä draaman keinoin valkokankaalle ja kuorrutettu kauniilla kuvilla ja Tuomas Kantelisen musiikilla, tietysti, niin pitäisihän Eeron tarinan koskettaa. Vaan ei kosketa. Ja tähän tyssää Äideistä parhaimman mahdollisuus kasvaa suureksi elokuvaksi, koska kikkailuja välttävä ja elokuvakerronnaltaan klassinen teos nojaa juuri emotionaalisuuden varaan.

Sotalapsen tarina on kiskaistu irti tarkasta historiallisesta ympäristöstään; käydään jotain sotaa, asutaan jossain mökissä koivujen keskellä, joku pappi tulee kertomaan kaukaiseksi jäävän isän kuolemasta ja sitten ollaankin jo Skånessa. Universaali hätä on ladattu Eeron kapeille hartioille ja tämän äitien itkuisille kasvoille. Lisää pontta suurille tunteille pyrkivät tuomaan laajat ja kauniit maisemaotokset.

Mutta siinä sivussa on unohdettu luoda aito ja syvällinen ihmissuhde pojan ja tämän elämästä päättävien aikuisten välille. Roolihahmot jäävät kaukaisiksi pisteiksi suurissa maisemissa. Eeron ja samalla kaikkien sotalasten kohtaloa seuraa kuin sivusta, sitä ei elä tai hengitä. Hahmoja syventävät seikat jätetään sen tunnetilan varjoon, minkä elokuvan pinnan oletetaan saavan katsojissa aikaan. Tarttumapinta jää kuitenkin uupumaan.

Kiiltokuvamaisuudestaan huolimatta Äideistä parhain lukeutuu teemansa ansiosta eittämättä suomalaisen elokuvan tärkeitten teosten joukkoon. Mutta vertailun vuoksi suosittelen aiheesta kiinnostuneille Erja Dammertin dokumenttielokuvaa Sotalapset (2003).