Matka minuksi kotikatsomo

Nuorten naisten kokemia ulkoisia paineita on viime vuosina tuotu esiin suomalaisessakin mediassa erilaisissa yhteyksissä. Ilmiötä käsitellään kuitenkin usein pintapuolisesti. Mina Laamon täyspitkä dokumenttielokuva Matka minuksi pysähtyy kiireettä kuuntelemaan kolmen naisen ajatuksia omasta itsestä. Elokuva antaa siten näille naisille äänen, mahdollisuuden kertoa syvällisemmin oman tarinansa.

Elokuvassa seurataan Ellin, Lauran ja Juulian tavallista arkea ja mietteitä omasta elämästä. Verkkainen, paikoitellen pitkäveteiseltäkin tuntuva kerronta korostaa entisestään kuuntelemisen vaikutelmaa. Naisille annetaan tilaa, ja he ovat valmiita jakamaan vaikeatkin tunteensa katsojan kanssa.

Kolmea naista yhdistää omasta elämästä kertova blogi ja heidän käymänsä kamppailu nyky-yhteiskunnan vaatimusten kanssa. He kokevat riittämättömyyttä monella elämän osa-alueella, ja arki näyttäytyy paikoin uuvuttavana suorittamisena. Niin opinnot ja työura kuin oma keho ja ulkonäkö aiheuttavat ahdistusta. Kaksi elokuvan naisista tuo avoimesti esiin kärsivänsä jonkinasteisesta syömishäiriöstä.

Valitulla asetelmalla on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta se assosioi syömishäiriön ulkonäköpaineisiin, kun kaksi naisista kärsii syömishäiriöstä ja yksi heistä ”vain” ulkonäköpaineista. Alan asiantuntijat ovat julkisessa keskustelussa tuoneet esiin, ettei syömishäiriöitä tulisi typistää vain ulkonäköpaineiden seuraukseksi. Toisaalta naisten väliset yhtäläisyydet korostuvat. Syömishäiriöstä kärsivää ei kuvata yksinomaan sairastavana vaan kokonaisena persoonana, jolla on myös terveyttä.

Elokuvan naisilla blogi toimii identiteetin rakennuksen välineenä: sen avulla peilataan omaa itseä suhteessa ulkomaailmaan. Blogimaailmaan kulminoituvat myös naisten kokemat paineet. Vaikka blogi voi toimia vertaistukena ja kommunikaation välineenä, oma elämä pyritään usein esittämään siellä ihanteellisessa valossa. Oma blogi – ja elämä – saattaa alkaa näyttää ankealta muiden blogeissa esiteltyjen kauniiden kuvien ja uskomattomien kokemusten rinnalla.

Loppua kohti elokuvan teemat kasvavat suuremmiksi. Kyse ei olekaan vain kiillotetusta pinnasta ja ulkonäöstä vaan laajemmin epäonnistumisen pelosta. Syömishäiriö näyttäytyy suojakuorena kovaa, vaatimustentäyteistä ulkomaailmaa vastaan. Naisten blogiharrastusta ei myöskään leimata turhanpäiväiseksi hömpäksi, kuten julkisessa keskustelussa on joskus tapana.

Naiset näkevät omassa tulevaisuudessaan toivoa, eikä heitä esitetä passiivisina uhreina. Teema näkyy kauniisti myös kuvauksessa valon ja varjon vaihteluna. Elokuva herättelee pohtimaan, miten ahdistavaa ilmapiiriä voitaisiin muuttaa – jottei kaikkien nuorten naisten tarvitsisi kasvaa ehyiksi kivun kautta.