Mary Magdalene kotikatsomo

Magdalan Maria on kuvattu historiallisten tapahtumien vaikutuksesta kirjallisuudessa ja myöhemmin elokuvissa harhaanjohtavasti Jeesusta rakastavana prostituoituna tai vain yhtenä hänen monista seuraajistaan. Garth Davisin ohjaama Maria Magdaleena (Mary Magdalene, 2018) kääntää katseen tähän historian sivuuttamaan naiseen korostaen hänen matkaansa kristinuskon pariin ja lopulta yhdeksi sen leviämiseen keskeisimmin vaikuttaneista apostoleista.

Vuonna 33 jKr. Maria (Rooney Mara) elää ja työskentelee pienessä Magdalan kalastajakylässä Galilean rannikolla. Perheensä ja juutalaisenuskon vaatimuksista huolimatta hän kieltäytyy naimisiinmenosta liittyen sen sijaan kylän ohittavan Jeesuksen (Joaquin Phoenix) ja tämän vain miehistä koostuvien opetuslasten joukkoon. Jeesuksen seuraaminen tarjoaa Marialle mahdollisuuden matkata ympäri maata aina pääsiäistä viettävään Jerusalemiin asti sekä löytää oma henkilökohtainen uskonsa.

Australialaisen Davisin useita Oscar-ehdokkuuksia saanutta ensimmäistä pitkää fiktioelokuvaa Lionia (2016) seuraava Maria Magdaleena on kuvalliselta ilmaisultaan kaunis ja jopa runollinen elokuva, mitä Hildur Guðnadóttirin ja Jóhann Jóhannssonin score täydellisesti tukee. Italiassa antiikin aikaisten kaupunkien sekä vuoristojen ja erämaiden keskellä kuvatuissa tapahtumissa on samaa hengellisyyttä kuin Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumissa (Il vangelo secondo Matteo, 1964). Samalla Maria Magdaleena tuntuu Raamatun kertomuksen sijaan realistiselta kuvaukselta aikakautensa ihmisten elämästä ja sukupuolirooleista.

Rooney Maran roolia A Ghost Storyssa (2017) muistuttava Maria on elokuvan keskus ja evankeliumien tunnetut tapahtumat sekä suorat lainaukset koetaan hänen näkökulmastaan. Muuntamiskykyinen ja esittämiensä henkilöiden psykologisen puolen esiin tuova Phoenix tekee Jeesuksesta maanläheisen ja surumielisen saarnaajahahmon, jota painaa tieto tulevasta kohtalostaan. Oikean elämän parin muodostavien Maran ja Phoenixin välisissä kohtauksissa välittyy aidosti toisen ihmisen ymmärtäminen.

Kristinuskon sanoman tulkitsemisen moninaisuuden elokuva typistyy kaksijakoisen vastakkainasettelun esittämiseen. Opetuslapset Pietarin (Chiwetel Ejiofor) ja Juudaksen (Tahar Rahim) johdolla pitävät Jeesuksen puheita Jumalan valtakunnan tulemisesta kirjaimellisesti vallankumouksen pohjustamisena kuten teki myös Harvey Keitelin esittämä Juudas Martin Scorsesen Kristuksen viimeisessä kiusauksessa (The Last Temptation of Christ, 1988).

Maria taas ymmärtää kristinuskon ytimessä olevan utilitaristisen sanoman ja maailman muuttamisen kaikkien ihmisten kunnioituksen kautta. Hänen ja muiden opetuslasten erilaisten näkemysten välinen konflikti muodostaa elokuvan draamallisen jännitteen. Sen käsittelyssä ei kuitenkaan päästä pintaa syvemmälle kuten monitulkintaisuudessaan päähenkilönsä sisäistä kokemusta hienosti ilmaisevan uppoamismetaforan käytöllä.

Monia tämän päivän kipukohtia, naisten äänten hiljentämistä ja uskonnon nimissä perusteltua väkivaltaa käsittelevä elokuva välttää suuremmat anakronismit kerrontansa realistisella motiivilla. Marian tarinaan keskittymisellä ja sen merkittävyyden populaaria tunnettavuutta lisäämällä elokuvassa saadaan tuotua useimpien tuntemiin tapahtumiin uudenlaista relevanssia. Katolisen kirkon vanhoillisuus Marian huonon kohtelun pitkässä historiassa tiivistetään vielä lopputeksteissä.