Hyvin outo elokuva

Mitä muuta voi sanoa tekeleestä, jossa eletään visuaalisesti 1950-lukua, mutta jossa seinillä komeilee kuvia nykyaikaisista suihkukoneista ja autoista? Ohjaaja Larry Bishop on kerännyt Mad Dog Timeen joukon todellisia huippunimiä, joista suurin osa varmasti katuu mukaantuloaan nähtyään elokuvan valmiina. Voi hyvin sanoa, että tämän produktion oikea julkaisufoorumi on nimenomaan suora videolle tulo, korkeintaan.

Seonnut gangsteripomo Vic (Richard Dreyfuss) pääsee vankilasta ja odottaa ottavansa ohjat järjestössään taas käsiinsä. Tapahtumien keskuspaikka on hämyinen yökerho, josta käsin Vic on johtanut operaatioitaan. Muut gangsterit ovat kuitenkin toista mieltä, erityisesti Vicin oikea käsi, Mickey Holliday (Jeff Goldblum). Holliday on naiskennellut sekä Vicin tyttöystävän (Diane Lane) että tämän siskon kanssa(Ellen Barkin), joten edullista olisi, jos Vic ei palaisi takaisin. Mukana menossa ovat myös Gabriel Byrne, Gregory Hines, rokkari Billy Idol ja Burt Reynolds. Elokuvan melkein kaikki kohtaukset koostuvat seuraavasti: pari henkilöä astuu huoneeseen ja latelevat väkivaltapitoisia latteuksia toisilleen. Vähän myöhemmin seuraa runsaasti ampumista ja muutama tyyppi kuolee. Tämä teema toistuu elokuvassa jatkuvasti.

Musiikki auttaa kestämään

Mad Dog Timen tasosta kertonee jotain se, että haluan mieluummin puhua elokuvan musiikista kuin sen juonirakentelusta. Ohjaaja Bishop on nimittäin vanhan ns. Rottalauman (Rat Pack) jäsenen, Joey Bishopin poika. Rottalaumaan kuuluivat vuosikymmenet hiljattain kuolleet Dean Martin ja Frank Sinatra sekä jo aikaisemmin manan majoille menneet Sammy Davis, Jr. ja Peter Lawford. Lauman ainoa elossa oleva jäsen, Joey Bishop, vierailee lyhyesti poikansa elokuvassa.

Leffan soundtrackilla kuullaan kaikkien em. herrojen musiikkia (paitsi näyttelijä Lawfordin), mm. Martinin legendaarinen tulkinta Welcome to my World. Lisäksi Paul Anka vierailee laulamassa kirjoittamansa My Way -biisin, joka taasen oli Sinatran suuri hitti vuonna 1966. Hienosta musiikkivalinnasta huolimatta itse elokuva ei ollenkaan pysty jäljittelemään Rottalauman lanseeraamaa viinanhöyryisen viihdekulttuurin tunnelmaa. Juonta ei ole, ei myöskään järkeä.

Dreyfuss toimi itse elokuvan tuottajana ja on varmasti syy, miksi monet kuuluisat näyttelijät lupautuivat mukaan. Mutta millaisin tuloksin! Käsikirjoitus on niin avuton, että esimerkiksi Goldblum vain istuu läpi kohtauksensa sanomatta oikeastaan mitään ja välillä salaperäisesti hymyillen. Katsoja ajattelee, mitä ihmettä hän oikein tekee. Sama tapahtuu muiden näyttelijöiden osalta. Ei voi kuin hävetä, erityisesti Burt Reynoldsin puolesta, niin avuton on hänelle kirjoitettu osa gangsteri Jacky Jacksonina.

Mad Dog Timea ei voi oikeastaan edes haukkua, sillä siitä ei saa mitään irti. Itse katsellessani huomasin yhtäkkiä kuuntelevani taustalta kuuluvan laulun sanoja mieluummin kuin taas yhtä tylsää repliikkiä jonkun tähtinäyttelijän suusta. Rottalauma-mentaliteelin pohjalta olisi saanut ihan hyvän elokuvan tällä näyttelijäkaartilla, mutta ohjaaja Bishop ei kyennyt saamaan mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa esiin. Onneksi käytti edes isänsä kavereiden musiikkia.

* *
Arvostelukäytännöt