Love Happens kotikatsomo

Parhaimmillaan romanttiset komediat ovat raikkaita, viihdyttäviä ja vähän yllättäviäkin, kuten vaikkapa Marc Webbin viimevuotinen indiehitti 500 Days of Summer (2009). Huonoimmillaan ne ovat sellaisia kuin Brandon Campin esikoisohjaus Love Happens (2009).

Burke Ryan (Aaron Eckhart) on menettänyt vaimonsa auto-onnettomuudessa ja tehnyt surutyöstään menestyvän bisneksen. Miehen kirjoittamasta itseapukirjasta on tullut bestseller ja nyt hän kiertää ympäri Amerikkaa vetämässä suureellisia suruseminaareja toisille läheisensä menettäneille. Vastahakoisesti Burke lähtee luennoimaan Seattleen, joka oli hänen edesmenneen vaimonsa kotikaupunki. Siellä pukumies-Burke törmää juurevaan ja hivenen boheemiin Eloiseen (Jennifer Aniston), joka vaistoaa Burken kaapissa lymyilevän luurangon.

Elokuvan tekijöillä ovat melkein kaikki menestysreseptin ainesosat hyppysissään. Sateinen Seattle tarjoaa kuvauksellisen ympäristön ja soundtrackin poppi soi nostattavasti. Aniston on maneereistaan huolimatta myyvä valinta romanttisen komedian naispääosaan, sillä hän tuntuu vetoavan niin nais- kuin mieskatsojiinkin. Komea Eckhart ei kuulu kyseisen lajityypin konkareihin, mutta voisi juuri sen vuoksi tuoda elokuvaan tuoreutta. Sivuosiin on saatu niinkin lahjakkaita luonnenäyttelijöitä kuin Martin Sheen, Frances Conroy ja John Carroll Lynch.

Ohjaajan yhdessä Mike Thompsonin kanssa kirjoittama elokuva ei kuitenkaan yllä edes lajityyppinsä keskikastiin. Käsikirjoitus on elokuvan heikoin lenkki. Se ei naurata, kosketa eikä yllätä, ainakaan myönteisesti. Eckhartin roolihahmo on kirjoitettu niin vilpilliseksi, että hänestä on lähes mahdoton pitää. Kukkakauppaa pyörittävä Eloise on sympaattisempi mutta jää sellofaanin ohueksi. Pääparin välillä ei ole sanottavaa kemiaa, mikä selittynee pikemminkin käsikirjoituksen latteudella kuin näyttelijöiden keskinäisellä kohtaamattomuudella. Martin Sheen käy vain kääntymässä Burken guruiluun kriittisesti suhtautuvana appiukkona.

Täysille saleille paasaava Burke muistuttaa George Clooneyn luennoivaa yrityssaneeraajaa Jason Reitmanin Up in the Airissa (2009) ja Tom Cruisen machogurua P.T. Andersonin Magnoliassa (1999). Campin ja Thompsonin satiiri on kuitenkin niin ponnetonta, että katsoja alkaa epäillä tekijöiden olevan ihan vakavissaan. Reitmanin Thank You For Smoking (2006) -satiirikomediassakin näytellyt Eckhart tuntuu jakavan katsojan epätietoisen hämmennyksen ja vaikuttaa koko ajan väärään elokuvaan eksyneeltä. Näyttelijä on ehkä tulkinnut käsikirjoitusta toisin ennen suostumistaan rooliin.

Antiklimaattisen loppuratkaisun jälkeen katsoja tuntee osallistuneensa vastenmieliseen terapiasessioon. Surulla rahastava Burke jatkaa valitsemallaan tiellä, ja entinen appiukkokin antaa lopulta ammatinvalinnalle siunauksensa. Burken manageri (Dan Fogler) on kovaa vauhtia brändäämässä päämiestään Dr. Philin kaltaiseksi ilmiöksi, ja elokuvan lopussa annetaan ymmärtää tämän suunnitelman olevan vahvassa myötätuulessa. Voi vain ihmetellä käsikirjoittajien tarkoitusperiä näiden evätessä päähenkilöltään mahdollisuuden irtisanoutua tästä humpuukista.