L.A. Confidential kotikatsomo

Curtis Hanson on ohjaaja, jonka meriittilistalta löytyy sellaisia elokuvia, kuten Käsi, joka kehtoa keinuttaa (The Hand That Rocks the Cradle, 1992) ja Villijoki (The River Wild, 1994), jotka eivät pahemmin kerää myötämielisiä kommentteja. Curtis Hansonin viimeisin elokuva, L.A. Confidential, on 50-lukulainen kovapintainen rikoselokuva, jossa ohjaaja on päässyt toteuttamaan itseään James Ellroyn tekstin pohjalta.

Los Angeles 50-luvun alkupuolella - L.A.P.D:n poliisimaailma: yksi kovanaamainen poliisi, yksi julkisuudessa paistatteleva poliisi, yksi uusi ja moraaliltaan vihreä poliisi ja heidän päällikkönsä sekä joukko muita henkilöitä, kuten lehtimies, huora, miljonääri ja muuta kirjavaa väkeä. Eri rikosten selvittelyiden palasista alkaa vihmautua verkko, joka vie yhä syvemmälle ja pitemmälle juonittelun ja väkivallan maailmaan, aina korruptioon asti. Tämän enempää tästä elokuvasta ei kannata paljastaa…

Curtis Hansonin ohjaaman L.A. Confidentialin pääosissa nähdään mm. Guy Pearce, Russell Crowe, Kevin Spacey (vas. kuva) ja Kim Basinger (oik.kuva). Kehuttu elokuva lepääkin paljolti hyvien näyttelijöidensä varassa.

Arvostettu rikosraina

L.A. Condential perustuu James Ellroyn samannimiseen kirjaan, josta Curtis Hanson ja Brian Helgeland ovat kirjoittaneet käsikirjoituksen, joka on saanut osakseen melkoista arvostusta niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin. Elokuvan saama arvostus heijastelee hollywoodilaisen postmodernismin taitoa sokeuttaa katsojansa uskomaan johonkin hienompaan, kuin mitä katsoja itseasiassa on nähnyt. L.A. Confidential on nykyajan kujein tehty 50-lukulainen film noir -tyylinen rikoselokuva, joka juuri tyylivalinnallaan on onnistunut huijaamaan katsojiaan.

Kokonaisuutena L.A. Confidential jää liikaa selitteleväksi ja persoonattomaksi sekamelskaksi sortuen vielä turhan helppoihin ratkaisuihin. Elokuvan saamat ylistyslaulut vuoden elokuvana ja jopa 90-luvun rikoselokuvana eivät tunnu kovinkaan perustelluilta. Keinotekoisen tummat kuvat ja tyhjänpuhuvat henkilöhahmot sekä ponneton käsikirjoitus lyövät elokuvaan kevyen viihteen leiman. Perusasetelmiltaan kyyninen, kovaksikeitetty ja hirtehinen rikostarina menettää ohjaajansa käsissä otteensa, vaikka olisi luullut Hansonin entisenä Cinema-lehden päätoimittajana ymmärtävän juuri tämän lajityypin sisällön.

Curtis Hanson

Takkuava kokonaisuus

L.A. Confidential ei elokuvana nouse tarinansa tasolle. Hanson on ympännyt elokuvaansa liikaa pieniä elementtejä: henkilöitä ja tapahtumia, osaamatta kuitenkaan yhdistellä näistä elementeistä eheää kokonaisuutta. Elokuvassa ei pysty kertomaan yhtä värikästä ja monitasoista tarinaa kuin kirjassa. Kun elokuvan tarinaan sisällytetään liikaa tarinaa kertovia elementtejä, lopputulos on lähes aina poikkeuksetta sekava, mitäänsanomaton ja epälooginen. Curtis Hanson ei ole ohjaaja, joka saisi näitä puutteita hyväksi käyttäen elokuvaa toimimaan kyynisellä hällävälismin polulla - mitä hän kyllä yrittää - mutta kun hän ei ole David Fincher tai William Friedkin.

Hanson ei ole osannut päättää selittääkö hän elokuvassaan henkilöhahmojen toimia vai ei, ja kun hän sitten alkaa joidenkin henkilöhahmojen kohdalla selittää tekojen mahdollisia taustoja, ratkeaa tarinan kerronta naurettavan linjattomaksi. Kovan ja kyynisen tarinan elokuvalliseen kerrontaan tarvitaan persoonallista näkemystä. Rikoselokuvan kuvakerronnan ei välttämättä tarvitse olla visuaalisesti mitenkään poikkeuksellisen oivaltavaa, mutta ilman kuvien avulla luotavaa jännitystä, tunnelmaa ja atmosfääriä tarinaltaankaan mielenkiintoinen rikoselokuva ei toimi. Verrattuna mm. elokuvaan Epäillyt (The Usual Suspects, 1995) jää L.A. Confidential varsin tyhjänpuhuvaksi rikoselokuvaksi pääsemättä lähellekään sellaisia Enkelten kaupungin rikostarinoiden kuninkaita, kuten William Friedkinin Elää ja kuolla L.A:ssa (To Live and Die In L.A., 1985). Eivätkö nämä L.A. Confidentialin kaltaiset 50-luvun rikoselokuvakopiot ole jo eläneet sen, jopa postmodernistisen hurlumheiaikansa.

Asiansa osaavat näyttelijät

L.A. Confidentialin pelastaviksi yksityiskohdiksi nousevat hyvät näyttelijäsuoritukset, joista päällinmäisenä mainittakoon elokuvista Virtuosity (1995) ja Nopeat ja kuolleet (The Quick and the Dead, 1995) tuttu australialainen Russel Crowe, joka esittää kovapintaista poliisia erittäin vakuuttavasti tehden roolistaan elokuvan ehdottoman helmen. Russell Crowe teki aikoinaan mieleenpainuvan roolisuorituksen australialaisessa skinheadeista kertovassa, yhä Suomessa kielletyssä elokuvassa, Romper Stomper (1992). Hyvin on mies pystynyt Hollywoodinkin melskeissä pitämään häiriintyneen kovan ilmeensä valkokankaalla. Toisen L.A. Confidentialin mieleenpainuvimman roolisuorituksen teki Kevin Spacey ja kyllä myös Guy Pearce, James Cromwell, roolistaan Oscarin voittanut Kim Basinger ja Danny De Vito suoriutuivat rooleistaan hyvin, mutta hyvät näyttelijäsuoritukset ja näyttelijöidensä varaan rakentuvat henkilöhahmot hukkuivat tarinan mitäänsanomattomaan poljentaan.

Monista kokonaisuutta rakentavista puutteista huolimatta L.A. Confidential on mielenkiintoinen elokuva ja ennen kaikkea ohjaajansa, Curtis Hansonin, tähän astisista elokuvista ehdottomasti laadukkain. L.A. Confidential on keskivertoa parempi elokuva, se ei vain ole saamansa arvostuksen arvoinen elokuva. Elokuvan pintapuolisen keimaileva tyylittely katsojaa huijaavana ja kosiskelevana tekotaiteellisuutena estää sitä olemasta sellainen todellisen välinpitämätön ja kyyninen rikoselokuva, mitä rikoselokuva parhaimmillaan on.