Kuninkaan puhe kotikatsomo

Nimi Kuninkaan puhe summaa hyvin Tom Hooperin ohjaaman palkitun brittielokuvan. Alussa ja lopussa kuullaan kuninkaan pitämä puhe. Välissä kuningas opettelee puhumaan. Elokuva on oikeastaan hyvin yksinkertainen, mutta ehkä siksikin nerokas.

Tositapahtumiin perustuvassa draamassa Bertiestä (Colin Firth) tulee vasten tahtoaan Englannin kuningas Yrjö VI. Isä Yrjö V kuolee ja naimattomasta veljestä Edwardista ei ole kuninkaaksi, koska tämä haluaa avioitua eronneen naisen kanssa. Bertien on siis astuttava remmiin, mutta matkalla valtion päämieheksi on yksi iso este: puhe.

Yrjö VI johtaa kansakuntaa aikana, jolloin monarkilla ei ole helppoa. Eletään 1930-lukua ja toinen maailmansota odottaa kulman takana. Vahvan kuninkaan olisi suojeltava kansaansa niin Hitleriltä kuin Stalinilta. Sodan uhatessa tarvitaan yhtenäistä kansakuntaa. Mutta siinä missä väkijoukkoja villitsevä Hitler osaa asettaa sanansa, takertuu puhe Bertien kurkkuun. Hän on änkyttänyt lapsesta asti. Mutta kuninkaan on pystyttävä puhumaan esimerkiksi radion välityksellä koko kansakunnalle, vakuuttavasti.

Kuninkaan vaimo, tuleva kuningataräiti Elisabet (Helena Bonham Carter) löytää erikoisen puheterapeutin, kun maineikkaista asiantuntijoista ei ole apua. Australialainen Lionel (Geoffrey Rush) ei matele hänen korkeutensa edessä ja epäilyttää aluksi kuningasparia. Mutta epätavalliset menetelmät osoittautuvat lopulta tuloksekkaiksi. Puheterapiasta tulee korvaamaton apu kuninkaalle.

Yksi elokuvan tärkeimpiä teemoja on ystävyys. Bertien ja Lionelin yllättävä ystävyys kasvaa lujaksi ja syväksi. Matkalla suhde kuitenkin takkuaa yhtä pahasti kuin kuninkaan puheparsi. Draamassa keskitytään toimivasti tärkeimpiin henkilöhahmoihin. Henkilöt ratkaisuineen ja heidän väliset suhteensa avautuvat katsojalle taitavan ohjauksen ja ansiokkaiden näyttelijöiden myötä.

Roolistaan paljon kunniaa saanut Colin Firth näyttelee kuningasta hienovireisesti ja älykkäästi. Geoffrey Rush on hurmaava viisaana Lionelina. Helena Bonham Carter kuninkaan vaimona on niin ikään vakuuttava, vaikka roolia ei syvennetäkään samassa määrin kuin edellä mainittuja. Kuningatar seisoo miehensä rinnalla ja rakastaa tätä syvästi.

Kuninkaan hahmo on tavallinen ja inhimillinen kaikkine vikoineen – puhevian ohella hän myös esimerkiksi menettää helposti hermonsa. Alun perin Bertie ei halunnut kuninkaaksi eikä Elisabet kuningattareksi. Bertie polttaa hermostuksissaan tupakkaa, kun on kuullut sen rentouttavan kurkun lihaksia – tapa, joka muuten koitui myöhemmin todellisen Yrjö VI:n kohtaloksi keuhkosyövän merkeissä.

Kuninkaallisen perheen arkeakin nähdään. Kuningas suutelee lapsiaan otsalle ja lukee heille iltasatua. Toisin kuin esimerkiksi villi veljensä, Bertie on kunniallinen ja rakastava perheenisä. Mutta hänellä on kokonainen kansakunta johdettavanaan ja vaikea puhevika voitettavanaan. Sisukkuus tämän kaiken keskellä tekee kuninkaasta sankarin.

Dramaattisia tapahtumia siivittää kuivakka huumori. Yksi Lionelin erikoisia metodeja on kiroilu, sen aikana potilas ei änkytä. On huvittavaa nähdä jäykän monarkin vapautuvan päästellessään ”rumia sanoja”.

Kuninkaan puhe on synkkien sävyjen värittämä draama, josta ei kuitenkaan puutu toivoa ja lämpöä. Ihmissuhteiden ohella näkökulmia tarjotaan myös yhteiskuntaan. Kuninkaan tarina herättää ajattelemaan muun muassa hallitsijoita, valtioita, kansainvälistä politiikkaa, monarkiaa, kirkon ja valtion suhdetta sekä median roolia tässä kaikessa.