Kukkia ja sidontaa kotikatsomo

Kukkia ja sidontaa, tai tekijöidensä mukaan KukSi, valloittaa nyt videona. Leffa onnistui keräämään peräti viisi Jussi-pystiä, joista tärkeimpänä parhaan naispääosan palkinnon (Outi Mäenpää). Ohjaaja Janne Kuusi on elokuvassa jatkanut yhteistyötään improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijöiden kanssa. He paitsi tähdittävät elokuvaa, myös osallistuivat sen käsikirjoittamiseen yhdessä Kuusen ja tuottaja Aleksi Bardyn kanssa.

Kukkia ja sidontaa on draaman ja komedian sekoitus, jonka näyttämönä on Porvoon postikorttikaupunki. Puukaupunginosan, jokirannan ja tuomiokirkon muodostaman näkymän tunnistaa miltei jokainen suomalainen. Miljöö ja etenkin kirkko tuo helposti mieleen Mika Waltarin romaanin Tanssi yli hautojen, josta on tehty myös samanniminen elokuva. KukSi on täynnä enimmäkseen pilkallisia viittauksia Waltarin romaaniin ja sen filmatisointiin. Aika erikoinen kunnianosoitus kuksilaisilta maamme tuotteliaimmalle elokuvakäsikirjoittajalle.

Juonta on hieman vaikea hahmottaa, mikä aiheutuu osittain näyttelijöiden improvisoinnista. Keskeiset henkilöhahmot ovat sidoksissa kylän makkaratehtaaseen ja kukkakauppaan. Yhteisön ylivoimaisesti dynaamisin henkilö on tehtaan omistaja Jyrki Koski (Simo Routarinne). Hän on komea, kadehdittu ja häikäilemätön naistenmies ja hyväksikäyttäjä, jota kohtaan kaikilla on kaunoja. Jyrki joutuu lopulta välienselvittelyyn, josta edes hänen kaltaisensa lurjus ei pysty peräytymään noin vain.

Päällimmäiseksi elokuvasta jää mieleen kummallisuuksia, kovin vähän mitään hyvää. Piskuinen ja surkeasti automatisoitu lihajalostetehdas ei muistuta 2000-luvun tuotantolaitosta. Ilmeisesti virityksellä on haettu taiteellisia ansioita. Jos ei muuta, niin ainakin se tuo mieleen teatterilavasteet. Pohjanoteeraus on, kun Routarinteen ja Mäenpään näyttelemät hahmot hierovat paikallisen makeistehtaan Suukkoja toistensa naamoihin. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka vähälukuisen suomalaisyleisön edessä on tällaiseen pelleilyyn varaa.

Kukkia ja sidontaa ei suinkaan ole täysin ansioton elokuva. Leikkaus on paikoin kiinnostavaa ja esimerkiksi väreillä leikitellään kauniisti. Improvisaatio haastaa katsojan, mutta saattaa varastaa liikaa huomiota kerronnassa. Musiikista voi ilman muuta antaa papukaijamerkin. Toisaalta, jos teos toimii vain jatkuvan kikkailun varassa, on se kenties selvin merkki heikosta kokonaisuudesta.

Dvd:n ekstroissa on – onneksi ja valitettavasti – enemmän positiivista kuin koko elokuvassa. Yhdellä kolmesta musiikkivideosta Sanna-Mari Titov laulaa elokuvan nimikkobiisin vaikuttavasti. YUP esittää kappaleen Päivä kerrallaan, jossa on elokuvan tapaan ripaus hulluutta. Jostain syystä levylle on ympätty Turon baari -niminen jakso tv-sarjasta Vapaa pudotus. Ehkä sen tarkoituksena on osoittaa, että elokuvaa sekavampaakin materiaalia on mahdollista tuottaa. Nostalgista hohtoa neljän vuoden takaiselle jaksolle tuo se, että siinä käytetään markkoja.

KukSin kotisivuilla yhdeksi sloganiksi on poimittu elokuvan epäilemättä karmein repliikki "Ihminen on vähän niin kuin nakki". Ihmisestä poiketen Kukkia ja sidontaa on tosiaan eräällä tavalla nakki. Aivan kuten nakkikin, elokuva jakaa mieltymykset: jotkut pitävät, toiset eivät.