King Richard kotikatsomo

Venus ja Serena Willams. Kahteen nimeen kiteytyy paljon tennishistoriaa. Vaikka ei tietäisi mitään urheilusta tai tenniksestä, nämä nimet tunnistaa varmasti jokainen. He olivat kiistattomia tähtiä, ovat sitä yhä loistokkaan uran jo käännyttyä kohti vääjäämätöntä hiipumista ja loppua. Poikkeusyksilöitä, lahjakkuuksia vailla vertaa. Oman lajinsa huippuja. Parhaita. Mutta olisiko heistä kiinnostavan elokuvan aiheeksi?

Urheilijoista on tehty onnistuneita draamoja, jotka keskittyvät kisaan ja kilpailijoihin. Tennistä nähtiin esimerkiksi draaman lait hyvin sisäistäneessä Borg/McEnroe (2017) -elokuvassa, jossa parivaljakon erilaisten luonteenpiirteiden tukema vastakkainasettelu huipentui eeppisiin mittoihin venyneisiin tennisotteluihin. Vastaava onnistunut kuvaus heerosten kaksinkamppailusta formula ykkösten puolella nähtiin Ron Howardin ohjaamassa mainiossa elokuvassa Rush (2013), jossa James Hunt ja Niki Lauda ottivat miehestä mittaa kilparadoilla.

Myös urheilu- ja viihdemaailman taustoja ja taustatekijöitä valottavat elokuvat ovat usein mielenkiintoisia olettaen, että ne on tehty pieteetillä ja kohdettaan aidosti ymmärtäen. Niinkin tylsän kuuloiseen aiheeseen kuin Yhdysvaltojen baseball-liigan jämäseuran moderniin analysointiin keskittyvä Moneyball (2011) osoitti, että itse urheilijat ja urheilutapahtumat eivät välttämättä ole aina se mielenkiintoisin kohde, josta vääntää draamaa.

Käsikirjoittaja Zach Baylin on valinnut kiinnostuksen kohteekseen Venuksen ja Serenan sijasta heidän isänsä Richardin elokuvassa King Richard. Käsikirjoitus on Baylinin ensimmäinen pitkän fiktiivisen elokuvan saralla, ja valitettavasti se myös näkyy. Tosin täytyy muistaa, että elokuva on armotonta ryhmätyötä, jonka kapellimestarina heiluu ohjaaja, tässä tapauksessa Reinaldo Marcus Green, joka taasen on vastuussa tuottajille, eli ei lopputuloksen tavanomaisuutta sentään pelkästään käsikirjoituksen piikkiin voi laittaa.

King Richard on kiinnostava elokuva aihevalinnaltaan ja lähtökohdiltaan, mutta toteutus ei ole katsojan kannalta paras mahdollinen. Suoraan sanottuna King Richard on paikka paikoin haukotuttavan tylsä. Tästä on tuskin syyttäminen Will Smithia, joka tekee Oscar-kelpoisen roolisuorituksen Richardina.

Median välittämä kuva Venuksen ja Serenan isästä oli aikoinaan hyvinkin värikäs ja ristiriitainen. Nämä ovat tietenkin aihioita, joista elokuvan tekijöiden tulisi takoa armottoman viihdyttävä paketti suuria tunteita ja räiskyvää perhe-elämää. Sen sijaan saamme katsella kaksi ja puoli tuntia omituisen latteaa ja toteavaa kerrontaa siitä, kuinka isä piiskaa tyttäriään kohti korkeuksia despootin varmuudella oman tekemisensä oikeutuksesta.

Elokuvassa päädytään yhä uudelleen ja uudelleen seuraamaan tennispallon lätkyttelyä autiolla kentällä tai Venuksen tärkeiden otteluiden lavastettuja uusintoja. Kliseistä kuvastoa riittää. Kotikatsomossa on kiusallista seurata, kuinka Venuksen tärkeä ottelu etenee murheen alhon kautta kohti – voittoa! Ratkaisevalla hetkellä, kuilun partaalla katse yhtäkkiä terästyy, musiikki saa jännittäviä sävyjä, syöttö lähtee – ja katsoja tietää jo kuinka tulee käymään, kuinka pitää käydä. Olisiko hedelmällisempää kuvata sitä ensimmäistä kunnon turpasaunaa, jotkut epäamerikkalaiset ääliöt kun väittävät, että tappio kasvattaa enemmän kuin voitto. Mene ja tiedä.

On oikeastaan uskomatonta kuinka tekijät voivat ohittaa olankohautuksella Williamsien kotielämän ja eri-ikäisten tyttärien tunteet. Mitä mieltä he mahtoivat olla Richardin pakkomielteisestä tennisprojektista? Venuksen ja Serenan lisäksi perheeseen kun kuuluu myös heidän kolme sisartaan äidin aiemmasta liitosta. Elokuvan tekijöitä ei ole kiinnostanut, miksi he eivät pelaa tennistä ja miten he suhtautuvat sisaruksiinsa, joista leivotaan tähtiä. Katsojaa tämänkaltaiset kysymykset kiinnostaisivat. Miten olisi hyppysellinen sisarkateutta käsikirjoitukseen?

Myös isä Richardilla on aiemmista liitoistaan ainakin kaksi poikaa, seikka johon elokuvassa vain viitataan. Richard on ilmeisesti hylännyt aiemmat lapsensa ja perheensä. Valitettavasti elokuva King Richard ei uskalla, halua tai osaa kertoa juuri mitään ihmisestä nimeltä Richard Williams.