Kimpassa kotikatsomo

Tyylikkään Fucking Åmålin ohjaajan Lukas Moodyssonin uusi elokuva kuvaa oikeastaan nykyisten maailmankaupan vastustajien vanhempia, kun hekin koettivat vuorollaan rakentaa parempaa yhteiskuntaa sosialismin ja kasvisruoan avulla ennen kasvamistaan aikuisiksi. Vuoden 1975 Tukholmassa sijaitsee "Kimpassa"-niminen kommuuni, jonne perheenäiti Elisabeth (Lisa Lindgren) pakenee väkivaltaista ja juoppoa miestään (Michael Nyqvist). Uudessa asuinympäristössä homo- ja heteroseksi on vapaata, Marx opastaa ja luontaistaloudessa eletään. Elisabethin lapset karsastavat villiä menoa, mutta äiti näyttää sopeutuvan.

Moodyssonin luoma miljöö 25 vuoden takaisesta Olof Palmen kaupungista on uskottava, vaikka suurin osa kohtauksista tapahtuukin sisätiloissa. Muoti on vanhojen Hesarien Ajatar-mainoksista tuttua ja se varmaankin herättää vanhemmissa katsojissa tiettyä nostalgiaa. Ohjaaja ei kuitenkaan tällä kertaa pysty samanlaiseen menoon kuin Fucking Åmålissa. Kimpassa on elokuva, jossa ihmissuhteet ja niiden ongelmat seuraavat toisiaan niin huumaavalla nopeudella, että oikeassa elämässä kommuunin asukkaiden tulisi läträtä vähintään kannabiksen kanssa. Puoleentoista tuntiin on sisällytetty liikaa liian nopeasti eikä tilaa jää parien ja yksilöiden sisäisten tunnetilojen selvittämiseen, asia, jota juuri olisi vaadittu, kun kyseessä on kollektiivisen elämänmuodon kuvaus. Nyt Moodysson vähän huiskii sinne tänne. Pohjoismaisissa elokuvissa on viime vuosina totuttu parempaankin.

Kimpassa oli kuitenkin Ruotsin viime vuoden katsotuin elokuva ja ansaitsee siksi kattavan videolevityksen Suomessakin. Katsojien suuri määrä selittynee osittain juuri elokuvan yksinkertaisuudella. Roolihahmot ovat lopulta vain 70-lukulaisia karikatyyreja, jotka aikansa leikkivät kotia ja lähtevät sitten takaisin koulun penkille tai kotiin, kuten elokuvassakin nähtiin.

ks. ensi-ilta