Kilimanjaron lumet kotikatsomo

Pitkän linjan ranskalaisnäyttelijä Jean-Pierre Darroussin esitti Aki Kaurismäen Le Havressa (2011) vakavailmeistä rikosetsivää, jolla oli sydän paikallaan. Robert Guédiguianin ohjaamassa Kilimanjaron lumet -draamassa (2011) hän näyttelee työttömäksi jäävää hitsaajaa, joka osoittautuu samalla tavalla humaaniksi hahmoksi kuin etsivä Monet. Le Havren tavoin myös Guédiguianin elokuva kertoo hyvistä ja pyyteettömistä ihmisistä, joiden arvomaailmaa kaikkialle levittäytynyt oman edun tavoittelu ei ole korruptoinut.

Aurinkoisessa Marseillessa kuvattu elokuva alkaa tilanteesta, jossa ammattiyhdistysliikkeessä aktiivisesti toimiva Michel (Darroussin) joutuu antamaan lähtöpassit useille työtovereilleen. Potkujen saajat valitaan arpomalla. Oikeudenmukaisena miehenä Michel kirjoittaa myös oman nimensä arpalipukkeeseen. Nostettuaan sen hän menettää työpaikkansa ja päätyy varhaiseläkkeelle.

Varsinaisesti elokuvan juoni käynnistyy vasta kun naamioituneet ryöstäjät tunkeutuvat Michelin ja hänen vaimonsa Marie-Clairen (Ariane Ascaride) kotiin. Tapahtumalla on yllättäviä seuraamuksia, jotka pistävät sosialistijohtaja Jean Jaurésia ihailevan Michelin maailmankatsomuksen testiin. Myös kotihoitajana työskentelevä Marie-Claire joutuu puntaroimaan valintojaan. Toisistaan tietämättä he päätyvät kumpikin tahoillaan samaan ratkaisuun.

Victor Hugon runon inspiroima tarina on kerrottu melko arkisesti. Koho- ja käännekohdat ovat vähissä, mikä saa elokuvan vaikuttamaan vaatimattomammalta kuin se onkaan. Tehoja ei haeta sen enempää köyhyydestä kuin väkivallastakaan, vaikka tarinarunko tarjoaisi siihen mahdollisuuden. Moraalitutkielmana Kilimanjaron lumien voi ajatella kantavan kaikuja Krzysztof Kieslowskin ohjaustöistä.

Vakavasta pohjavireestään huolimatta Kilimanjaron lumet ei ole mitenkään raskas tai synkkä elokuva. Päinvastoin, se on tulvillaan valoa. Kuten Le Havressa, ihmisten keskinäinen solidaarisuus yltää sellaisiin mittoihin, että kyynisempi katsoja huolestuu uskottavuuden rajoista. Guédiguianin realismi on kuitenkin sitä lajia, joka sallii todennäköisyyksien sivuuttamisen. Kilimanjaron lumet ei kerro pelkästään siitä, millainen maailma on, vaan myös siitä, millainen se voisi olla.