Käki kotikatsomo

Käen miesnäyttelijät Ville Haapasalo ja Viktor Bychkov ovat kuuluisa parivaljakko venäläisessä nykyelokuvassa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Aleksandr Rogozhkinin läpimurrosta Kansallisen metsästyksen erikoisuuksia (1995) lähtien heidät on totuttu näkemään kansankomediaksi luokiteltavissa elokuvissa. Koettuaan jääneensä rooliensa vangeiksi he kehittivät erilaisen idean Lappiin sijoittuvasta tarinasta, jonka Rogozhkin toteutti. Käki on niittänyt mainetta eri filmifestivaaleilla, ja sai neljä Venäjän Oscaria, Nikaa, joista yksi meni naispääosan esittäjä Anni-Kristiina Juusolle.

Veikko (Haapasalo) on kukusha, venäläisten käeksi kutsuma tarkka-ampuja, joka tapaa Lapin kairassa yksin asustavan saamelaisen Annin (Juuso). Anni hoivaa venäläistä Ivania (Bychkov), joka on haavoittunut oman hävittäjän tulituksessa. Kaikki hahmot ovat omiensa hylkäämiä. Veikko jätettiin kahleissa kallioon odottamaan kuolemaansa Ivania oltiin kuljettamassa sotaoikeuteen epäisänmaallisista ajatuksista syytettynä ja Annin mies on kadonnut jonnekin. Kukaan ei puhu toistensa kieltä, josta syntyy väärinkäsityksiä, komiikkaa ja konflikteja.

Hiljaisuus ja hitaus ääni- ja kuvamaisemassa toimivat vastakohtana näyttelijöistä pulppuavalle puheelle. Verkkaiset leikkaukset toimivat kuten äänisuunnittelukin minimalismissaan. Käessä on musiikkia hyvin niukalti, määräävänä tekijänä on realistisen oloinen tuulen suhina. Moisen ujelluksen mikrofoneissa voisi toisessa yhteydessä nähdä virheenäkin, mutta tässä se sopii hyvin kauniisiin kuviin jylhistä tunturimaisemista.

Verkkainen toisto toiminnoissa voi myös tylsistyttää vaikka toimiikin tehokeinona. Elokuvan alussa seurataan hiljaa yli puoli tuntia kuinka Veikko yrittää katkaista ketjua, joka sitoo hänet kallioon. Hieman vähempikin olisi riittänyt. Hollywood-elokuvaan verrattuna Käessä ei turhaan väännetä rautalangasta henkilöiden motiiveja ja ajatuksia. Se asettaa katsojan hieman haasteellisempaan asemaan.

Jotain sodanvastaisuudesta ja humaaniudesta yritetään sanoa, mutta se ei täysin kiteydy. Veikko on Tukholmassa opiskellut ylioppilas, Ivan on rustannut runoja. Molemmat miehet ovat tahoillaan haihattelijoita, joita järkevä Anni hoitaa, ruokkii ja pelastaa. Sodanvastaisuudestaan huolimatta miehet ajautuvat konflikteihin ja nainen eheyttää. Yhteisen kielen puuttuminen on kaiken ihmisten välisen pahan alku. Kukaan elokuvan hahmoista ei missään vaiheessa yritä tosissaan ymmärtää muiden puhetta.

Käki vaivuttaa suorastaan transsiin kuvallaan ja äänellään, mutta voi turruttaa liikaakin. Perussodanvastainen sanoma, jolla kaikki sota-aikaan sijoittuva elokuva perustellaan, ei riitä. Näyttelijät tekevät hyvät suoritukset ja minimalistinen ote on paikallaan valtavirtaelokuvan tehostetulvan keskellä, mutta jotain jää puuttumaan. Joku ajatus tai idea tai kohta, joka olisi nostanut elokuvan mukiinmenevää korkeammalle. Toisaalta neljännen naaman olisi voinut antaa pelkistä maisemista. Ekstrojen täydellinen puuttuminen kuitenkin verottaa pisteitä.