Kadotettu kotikatsomo

Valkokankaan kauhuissa hääriviä ihmisparkoja ovat piinanneet mitä omituisemman ja eksoottisemman nimiset riivaajahenget. Riivaajaelokuvaperinne on monimuotoisesta pahisgalleriastaan huolimatta kärsinyt pitkään voimakasta inflaatiota - salakavalasti uhriensa kimppuun hyökkäävät henkimaailman räyhähenget toistavat turhan usein nähtyä pelottelukaavaa. Suomessa teatterilevityksen täpärästi välttänyt Gregory Hoblitin ohjaus Fallen / Kadotettu tuo vanhaan tarinaan uutta verta. Riivaajahengen tuominen suljetusta yhteisöstä kaupunkiviidakon väentungokseen on näppärä ja oivaltava ajatus. Ohjaajan kuningasajatukset vesittyvät osittain vääriin näyttelijävalintoihin ja ajoittain liian alleviivaavaan kerrontaan.

© 1997 Warner Bros.

Etsivä John Hobbesin (Denzel Washington) kummastukseksi hänen sähkötuoliin toimittama sarjamurhaaja Edgar Reese (Elias Koteas) lauleskelee huolettomasti vain Rollareiden biisiä "Time is on my side" h-hetken lähestyessä. Osoittautuukin että teloituksen jälkeinen maailma ei ole askeltakaan parempi paikka.

Kaasukammioon kuolleen murhaajan maneereja toistavia entistäkin oudompia murhia alkaa jälleen ilmestyä poliisien ihmetykseksi: edellisen uhrin murhaaja näyttäisi olevan aina seuraava murhattavan listalla.John Hobbes joutuu "uuden" sarjamurhaajan paholaismaisen leikin kohteeksi. Murhamysteeri saa yliluonnollisia piirteitä kun osoittautuu että teloitettua sarjamurhaajaa riivannut kadotettu enkeli, Azazel, on ottanut tehtäväkseen osoittaa kuolevaisuuden ja ihmismielen heikkouden hänen erään hahmonsa kiinniottamisen maineella ratsastavalle etsivälle. Onnistuuko Hobbesin huijata vuosituhansia ihmisillä leikkinyttä demonia…

Riivaaja keskuudessamme

Kauhuelokuvassa käytetyin tehokeino jännityksen luomiseen on kiduttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin juuri eristykseen joutuneita ihmisiä. William Friedkinin riivaajaelokuva The Exorcist / Manaaja (1973) piilotti riivaajahengen leikkikenttänään pitämän lapsosen yhteisöltään ylläkerran pikkuhuoneeseen. John Carpenterin visuaalisesti vaikuttava ja tunnelmaltaan suorastaan loistava paranoijaa uhkuva leffa The Thing / Se jostakin (1982) sijoitti tutkimusryhmän käymän lohduttoman henkiinjäämistaistelun maahan vuosituhansia sitten saapunutta muodonmuuttajaorganismia vastaan Antarktiksen kylmälle jäänäyttämölle. Teiniohjaaja Sam Raimin samaisena vuonna ohjaama avantgardisiakin piirteitä sisältänyt splatterkauhu The Evil Dead / Kauhun riivaamat taas sijoitti viikonloppua viettämään lähteneen viisikon vuoriston eristykseen, missä he joutuivat kohtaamaan kauhujen yön henkiinherätetyn sumeridemonin ryhtyessä riivaamaan "kotopaikkaansa" eksyneitä viattomia uhrejaan.

Carpenterin ja Raimin kauhut muokkaantuivat 80-luvun kauhuklassikoiksi. Saavuttamansa tunnustuksen seurauksena leffat joutuivat suoranaisen raa’an ryöstöviljelyn kohteeksi - samoja tehokeinoja ja tehosteita vyörytti kankaalle moni uraansa aloitteleva poropeukalo-ohjaaja. Brittiohjaaja Richard Stanleyn turhankin tuntemattomaksi jäänyt leffa Dust Devil (1993) on kuitenkin esimerkki harvoista onnistuneista ideansa esikuvista ammentaneista elokuvista. Hoblitin leffassa käytetty ajatus yhdistää räyhähenkiperinne parasiittiolento-tarinaan ei teemana ole uusi. Ihmisten ajatuksia manipuloivista virusräyhiksistä kertoi jo vaikkapa David Cronenberg leffassaan Shivers / Kylmät väreet (1975). Parasiittivaaraan aiheuttamaa uhkaa suuren ihmispopulaation keskuudessa ja sielun varastamisen teemaa käsittelivät myös maineeseen nousseet Phillip Kaufmanin ja Abel Ferraran palkoihmis-filmatisoinnit. Fallen / Kadotettu tarkastelee aihettaan tuoreella näkökulmalla. Jäämättä toistamaan vanhoja kauhuelokuvan lainalaisuuksia se etenee uusille aluevalloituksille.

Gregory Hoblit tuo rohkeasti räyhädemonin ja parasiitin risteymän kaapeista ja takametsien pimeistä kämpistä suurkaupungin vilskeeseen. Ohjaaja hylkääkin perinteen muodonmuutoksien "visvabileet" ja ylenpalttisen verellä läträämisen uuteen miljööseen sopimattomina. Kantajaansa viruksenkaltaisesti kosketuksesta vaihtava riivaaja on ideana erittäin hedelmällinen ja ehkäpä välttämätönkin lisäkauhun tuomisessa eristyksestä yhteisön keskelle. Niljakkaiden demoni-muodonmuutosten toteuttaminen ruuhka-ajan jalkakäytävillä olisikin lähinnä vain äärimmäisen kornia ja säälittävää elokuvan pusertamista vanhaan koodistoon. Hyvä oivallus, mutta kuitenkin hieman vajaa toteutus.

Hoblitin leffa ei pysty rakentamaan hakemaansa helvetillistä tunnelmaa vakavasti keventyneellä aseistuksellaan. Denzel Washingtonin heikkoa näyttelemistä tukee leffan vaisu musiikkimaailma. Uuden teeman kyllästäminen vaikkapa vanhalla kunnon goottilaisella paholaissinfonioimisella olisi todennäköisesti vienyt tunnelman monta astetta synkemmäksi. Nyt tunnelma jäi pliisuilevaksi - ohjaaja ei vienyt tarinaansa asteille, joille se oli mahdollista uusilla eväillään helposti kuljettaa.

Pahan palkkapäivä

Fallen / Kadotettu -leffan visuaalinen kieli muistuttaa David Fincherin mestarillisesti loppuun saakka toimivaa sarjamurhaajaelokuvaa Se7en / Seitsemän (1995). Valitettavasti Gregory Hoblit ei kuitenkaan lähde esikuvansa tavoin nokittamaan katsojaansa vaan luovuttaa korttinsa nähtäväksi aivan liian aikaisessa vaiheessa. Turhan aikaisin annetun ratkaisun lisäksi leffaan on ympätty ylenpalttisesti alleviivaamista - liiallinen rautalankavääntely vain puuduttaa katsojan. Denzel Washingtonin turhan välitön avarakatseisuus henkimaailman ja yliluonnollisen olemassaoloon musertaa kantavaa teemaa epäuskottavuudellaan. Myös Embeth Davidtzin roolihahmo isänsä salaperäisen kuoleman innoittamana paranormaaliuden eksperttinä haiskahtaa täysin turhalta lisältä henkilögalleriassa. Vakiosuorituksillaan John Goodman päänäyttelijän aisaparina ja Donald Sutherland kyynisenä poliisipiirin päällikkönä pystyvät onneksi kompensoimaan osaltaan leffan heikkoja roolisuorituksia.

Muutamista heikkouksistaan huolimatta Greogory Hoblitin ohjaama leffa on suorastaan erinomainen. Jatkuvien hidastusten ja kuvanvääristämisien avulla luotu maailma demonin silmin efekti toimii ilmeisen esikuvansa (The Evil Dead) tavoin onnistuneesti. Paremmalla päänäyttelijällä ja hieman innostavammalla musiikilla varustettuna leffa olisi todennäköisesti noussut innovatiivisuudellaan 90-luvun kulttikauhujen joukkoon. Nyt levityksessä olevasta vahingossa vesitetystä versiosta jää hieman steriili jälkimaku. On aina yhtä harmittavaa nähdä loistavan teeman kaatuvan vain siihen yhteen heikkouteensa. Mestariteos hyytyy kalkkiviivoilla vain erinomaiseksi elokuvaksi.