I Was Here kotikatsomo

I Was Here kertoo hengästyttävän tarinan nuoresta ja huono-onnisesta Rassista, joka haaveilee lääkärin ammatista ja perheestä, mutta päätyy opintonsa rahoittaakseen kauppaamaan huumeita. René Vilbren ohjaama elokuva on toteutettu Viron ja Suomen yhteistuotantona. Se perustuu eestiläisen Sass Hennon romaaniin Mina olin siin. Esimene arest. Virossa suurta suosiota niittänyt, aina maan omaksi Oscar-ehdokkaaksi asti yltänyt elokuva esitettiin Suomessa vuonna 2008 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

Nuorisokuvauksille suhteellisen tyypillisesti elokuvan johtoaiheeksi sukeutuu päähenkilön kokema hämmennys ja epävarmuus eri tahoilta syydettyjen vaatimusten ristiaallokossa. I Was Here onkin parhaimmillaan kuvatessaan Rassin kokemaa ulkopuolisuuden ja juurettomuuden tunnetta. Nuoreen päähenkilöön ehdotetaan suhtautumaan ymmärtäen, ei alentuen tai moralisoivasti sormella osoitellen.

Oikeudentuntoinen Rass joutuu omaksumaan ympäristönsä toimintatavat: kadulla pärjää vain olemalla kova. Elokuva alleviivaavankin, etteivät pahat teot kumpua yksilöstä itsestään vaan kurjista olosuhteista. Rassin kokema kujanjuoksu pikkurikollisten alamaailmassa kytketään yhteiskunnalliseen kontekstiin, eikä sitä jätetä pelkäksi yksilöpsykologiseksi ongelmaksi. Tarinan alussa esimerkiksi viitataan eksplisiittisesti Viron talouskasvuun ja sen mukanaan tuoman hyvinvoinnin epätasaiseen jakautumiseen.

Yhteiskunnan auktoriteetit näyttäytyvät Rassin näkökulmasta ensisijaisesti rankaisevina, eivät niinkään auttavina tahoina. Ainoa ”palvelu”, jonka yhteiskunta Rassille tarjoaa, on poliisin pidätys. Elokuvassa voidaankin nähdä kannanotto nuorten syrjäytymiseen. Häiriköt kyllä korjataan kadulta, mutta rikollisuuden todellisiin syihin ei haluta tai osata puuttua.

Elokuvaan on haettu autenttisuuden tuntua esimerkiksi käsivarakuvauksen avulla. Joissakin kohtauksissa illuusio todella puree, ja tuntuu vähän siltä kuin olisi itse mukana Rassin ja kumppaneiden kaoottisissa bileissä. Paikka paikoin erityisesti väkivaltaiset kohtaukset kuitenkin lipsuvat epäuskottavan puolelle. Rankkuuden ja tehon tavoittelu kääntyy itseään vastaan, ja tarinan jännite löystyy juuri silloin kuin sen pitäisi kiristyä. Kaiken kaikkiaan rosoinen ja poukkoileva, kontrollin menetystä henkivä kerronta kuitenkin tukee elokuvan erästä keskeisintä teemaa, elämän hallitsemattomuutta.

Kuinka paljon ihminen loppujen lopuksi kykenee hallitsemaan elämänsä kulkua? I Was Here muistuttaa, että ihmiset saavat jo lähtökohtaisesti hyvin erilaiset edellytykset selviytyä ja kontrolloida omaa elämäänsä. Lisäksi on loppujen lopuksi pienestä kiinni, mihin suuntaan elämä lähtee ihmistä viemään. Vain muutama puhelinsoitto johtaa Rassin elämän syöksykierteeseen, jossa yksi synkeä sattumus johtaa aina seuraavaan. Tunnelin päässä pilkottaa kuitenkin valoa, joskin heikkoa sellaista.

Kokonaisuudessaan I Was Here on sympaattinen elokuva. Se ei tarjoile mitään sinänsä uutta ja erilaista. Elokuva onnistuu muutamasta kömpelöstä kohtauksesta huolimatta kertomaan elävän ja suhteellisen sujuvan tarinan elämän arvaamattomuudesta, sekä nostamaan esiin sosiaalisia epäkohtia.