Hytti nro 6 kotikatsomo

Kotimainen elokuva on viime vuosina tehnyt kansainvälistä läpimurtoa. Kiinnostavien tekijöiden omaääniset teokset ovat nostaneet suomalaisten profiilia maailmalla, ja samalla vakiinnuttaneet asemaa eurooppalaisten elokuvatekijöiden rintamassa. Viime vuoden suurin nimi tällä saralla oli Juho Kuosmasen Cannesissa palkittu, Oscar-ehdokkuudella povattu ja Jusseilla koristeltu matkaelokuva Hytti nro 6.

Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin pohjautuva elokuva kertoo suomalaisesta Laurasta (Seidi Haarla), joka sydänsurujen murtamana astuu Murmanskiin menevään junaan. Hytissä hän tapaa nuorehkon kaivostyöntekijän Ljohan (Yuriy Borisov). Miehen roisi olemus arveluttaa aluksi Lauraa, mutta matkan aikana kahden kyytiläisen kohtaamisesta kasvaa jotain suurempaa.

Hytti nro 6 on taidolla ja kypsyydellä luotu henkilökertomus, jonka suuruus piilee sen pienimuotoisuudessa. Lauran matka kulkee kohti Murmanskia ja sen historiallisia kivipiirroksia. Ytimeen nousee ajatus menneisyyden ja nykyhetken risteymistä.

Taakse jää Lauran tyttöystävä Moskovassa, joka kulkee mukana vain videokameran ruudulle taltioituna. Junan kolkkoon hyttiin rakentuu ilmatila, jota kalvaa yksinäisyys ja ulkopuolisuus.

Viinalta haiseva työmies ei ole toivottua matkaseuraa, mutta pian karskin kuoren alta paljastuu uusia piirteitä. Ljoha on enigmaattinen hahmo, joka kuitenkin tuntuu jumittuneen samaan risteykseen oman tulevaisuutensa kanssa kuin Laura. Liki klaustrofobinen tunnelma saa ilmavasta hahmokerronnasta vastavoiman, jossa merkitys tiivistyy rivien väliin. Mielikuvat ohjautuvat Mikko Kuparisen erinomaiseen ihmissuhdedraamaan 2 yötä aamuun (2016).

Henkilöihin keskittyvä teos on vain viitteellisesti kiinni ajassa ja paikassa, mutta sen taustalla kytee kuitenkin vahva yhteiskuntakriittinen pohja. Menneisyyden kautta voidaan ymmärtää nykyhetkeä, mutta siihen takertuminen estää myös astumasta eteenpäin. Tämä on totta niin Lauran elämässä kuin Ljohan päihtyneissä puheissa oman kansansa ylevästä historiasta.

Eteenpäin kulkevassa junassa matkustaa ihmisiä, joiden katse on jumittunut takapeiliin. Menneisyys luo nostalgiaa ja kaihoa, jonka vangiksi nykyhetki helposti jää. Lauran on kyettävä irtautumaan siitä, mikä on jo jäänyt taakse. Sama koskee myös venäläistä yhteiskuntaa, jossa Juri Gagarin muisto on vain haalistunut kuva rappeutuvalla betoniseinällä.

Hytti nro 6 puhuu paljon pienessä muodossaan. Se antautuu ihmisluonnon kompleksisuudelle, ristiriitaisuuksille ja häilyvyydelle. Rappio kohtaa kauneuden ja menneisyyden kaipuu nitoutuu tarpeeseen ymmärtää huomista. Lopputulos on aidon puhutteleva ja rujon kaunis.

Suomalaisen julkaisun lisämateriaalina toimii ainoastaan elokuvan traileri. Sama koskee myös elokuvan kansainvälisiä tallennejulkaisuja.