Huijareiden vuosi kotikatsomo

Vuonna 2011 ilmestynyt Koskemattomat on kaupallisesti menestynein eurooppalainen elokuva. Sen uusliberalistinen siirappinen eetos tarjosi rajat ja kansallisuudet ylittävää älyllisesti köyhää, mutta tunnerikasta hattaraa. Elokuvan korniudelle vetää vertoja populäärikulttuurissa lähinnä Forrest Gump ja John Lennonin Imagine. Banaaliudestaan huolimatta nämä harhaiset utopiakuvaukset ovat mestarillisesti onnistuneet koskettamaan laajempaa joukkoa ihmisiä kuin kuvitella saattaa.

Ei siis ihme, että Koskemattomien takaa löytyvä ohjaaja- ja käsikirjoittajakaksikko, Olivier Nakache ja Éric Toledano, pyrkii juuri dvd-ensi-iltansa saaneella vuoden 2023 elokuvallaan Huijareiden vuosi toistamaan menestysreseptinsä. Elämää suuremmat ongelmat, kaikki mutkat ohittavat vastaukset ja naiivi kepeys sakeutuvat veijarikomediassa kohelluksen myötä mitäänsanomattomaksi haaleaksi sopaksi.

Huijareiden vuosi seuraa kahden nelikymppisen oman elämänsä Aku Ankan, Albertin (Pio Marmaï) ja Brunon (Jonathan Cohen), tunarointia velkahelvetin ja ilmastoaktivismin toimiessa kulisseina kliseiselle kujeilulle. Noémie Merlantin näyttelemä ”tulisieluinen” ja ”varsin suloinen” koodinimi Cactus typistyy elokuvassa ontoksi mieshahmojen romantiikan kohteeksi, joka pettyy ja leppyy, kuten odottaa saattaa. Eivät elokuvan velikullatkaan pahemmin syvyyttä hahmoistaan löydä.

Maneeriensa vallassa kompuroiva ohjaajakaksikko vaikuttaa ujuttaneen ilmastoaktivismin elokuvaan yhteiskunnallisesti pinnalla olevaksi aiheeksi, jotta näyttäisi siltä, että elokuvalla olisi jotain sanottavaa. Valitettavasti anarkistisen ilmastoaktivismiryhmän toimintaa kuvataan juuri niin etäisesti kuin kahden viisikymppisen ranskalaisen kotisohvillaan käymän kuvittelun tuloksena voi odottaa.

Läpeensä velkautuneet päähenkilöt ovat ajautuneet kodittomuuteen, mutta elokuvassa tämä kuvataan lähinnä hieman ärsyttävänä kommervenkkina todellisen ahdingon sijaan. Siinä missä Koskemattomien naiiviuden ja kepeän otteen vaikeiden teemojen suhteen antoi helposti anteeksi elokuvan eheyden ja suoraviivaisuuden vuoksi, loistavat samat meriitit Huijareiden vuodessa poissaolollaan tehden katselukokemuksesta lähinnä vaivaannuttavaa.

Huijareiden vuosi on yhdentekevä elokuva, joka herättää lähinnä kysymyksiä kunnianhimottomuuden syvimmästä luonteesta. Satiirina se on tylsä sanan kaikissa merkityksissä. Komediana elokuva oksentaa syliin ennalta-arvattavuuden koko vyyhdin. Sen yhteiskunnallinen kommentaari jättää arvailemaan enemmän kuin ansiokkaimmat klikkiotsikot. Toivottavasti kameran takaa löytyvä ranskalaiskaksikko ei koe tarpeelliseksi tehtailla tämän kaltaista mautonta sosiaalipornoa yhtään enempää.