Hiljainen amerikkalainen kotikatsomo

Hiljainen amerikkalainen perustuu Graham Greenen vuonna 1955 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin. Kirjan on aiemmin siirtänyt valkokankaalle Joseph L. Mankiewicz, jonka filmatisointi ilmestyi jo 1958, ennen Yhdysvaltojen varsinaisia surullisen kuuluisia sotatoimia Vietnamissa. Itse sotahan on tunnetusti ollut eräs kantavimmista teemoista USA:n valkokankailla, mutta sodan taustat ovat usein jääneet kertomatta. Vietnamin sotaa kuvaavat elokuvat ovat lähes poikkeuksetta keskittyneet kuvaamaan sitä traumaa, mikä tästä seurasi amerikkalaisille. Sodan syyt ja seuraukset vietnamilaisten näkökulmasta on unohdettu kertoa. Eikä Philip Noycen ohjaustyökään kerro suurta totuutta unohdetuista ihmisistä, mutta Greenen romaanin tavoin se antaa edes jonkinlaista perspektiiviä usein niin mustavalkoisina nähtyihin tapahtumiin. Elokuva nähtiinkin Yhdysvalloissa liian epäisänmaallisena aikana, jolloin maan sotapolitiikalle kaivattiin suurinta mahdollista tukea. Jo ennen syyskuun 2001 terrori-iskuja valmistunut leffa jäi tämän ristiretken varjoon ja kesti yli vuoden iskujen jälkeen ennen kuin elokuva ilmestyi teattereihin. Kenties siksi Hiljainen amerikkalainen on tullut tunnetuksi vääristä syistä, eikä niinkään sellaisena kuin se on, hienona kertomuksena käsittämättömästä ajasta.

Tarina sijoittuu siis Indokiinaan, missä eletään Ranskan viimeisiä aikoja vallan kahvassa, kun kommunistit pyrkivät eroon kolonialisteista. Amerikkalaiset näkevät tämän loistavana tilaisuutena päästä kumoamaan dominoteoriansa, joten taistelutantereella ystäviä ja vihollisia on mahdotonta erottaa toisistaan. Tarinan keskiössä ovat englantilainen lehtimies, jonka elämä pyörii kauniin vietnamilaisen rakastajattaren ja oopiumipiipun ympärillä, sekä amerikkalainen idealisti, joka saapuu maahan puolustamaan demokratiaa. Michael Cainen esittämä englantilainen journalisti Thomas Fowler on malliesimerkki harhakuvitelmissa elelevästä kyynikosta, joka kuvittelee pystyvänsä puolueettomuuteen niin sodassa kuin rakkaudessakin. Englantilaisen vastakohtana toimii Brendan Fraserin esittämä hiljainen amerikkalainen, nuori idealisti Alden Pyle, joka saapuu maahan näennäisesti talousvaltuuskunnan edustajana. Mutta kuten idässä niin usein, mikään ei ole sitä miltä näyttää, ei siis myöskään Pyle. Miehet muodostavat kuitenkin vähintäänkin yllättävän ystävyyden, vaikka suhde joutuukin koetukselle Pylen hurmaantuessa Fowlerin rakastajattareen Phuongiin (Do Thi Hai Yen).

Phuongin hahmo on niin kirjassa kuin Noycen elokuvassakin eksoottinen kolonialistien unelma. Pylen kanssa asuessaan Phuong on kuin maksettu nainen, jonka länsimaalaistuminen alkaa lähes heti tämän siirryttyä miehen vaikutuspiiriin. Fowler taas pitää tätä kuin palvelijatarta, mutta antaa tämän elää oman kulttuurinsa tapojen mukaan. Nainen onkin suora allegoria maalleen, josta vieraat vallat taistelevat, mutta jota nämä eivät koskaan opi ymmärtämään, tai arvostamaan sen kauneuden ulkopuolella. Vertauskuva jää leffassa kuitenkin keskeneräiseksi, kun kolmiodraama ei syvene kirjan saavuttamalle tasolle. Elokuvan parhaat hetket sijoittuvatkin loppupuolelle, kun tunteiden tasolta siirrytään filosofisempiin kysymyksiin yksilön velvollisuuksista ja vastuusta sodan ja politiikan raa’alla pelikentällä.

Hiljainen amerikkalainen käsittelee ennen kaikkea moraalisia valintoja ja puolen valitsemisen vaikeutta. Ja kun kaikki haluavat osansa, puolueettomuudesta tulee mahdottomuus. Tarinan parhaisiin näkökulmiin kuuluu se, ettei mikään osapuolista ole yksinomaan oikeassa tai väärässä, kukaan hahmoista ei ole pelkästään hyvä tai paha. Kaiken ristiriitaisuus kilpistyy Fowleriin, joka luovii tietään läpi elämän yrittäen olla sitoutumatta mihinkään liikaa, mutta huomaa sen mahdottomaksi. Michael Cainen roolisuoritus korvaa elokuvan ajoittaisen pinnallisuuden ja tarinan oikomiset, sillä miehen hahmoon sijoittama inhimillisyys on lähes ylitsevuotavaa.