Hämärän vartija kotikatsomo

Huumepoliisi Arctor pääsee peitehommiin. Jos narkkaripiireissä ei nyt ole lystiä, sitä riittää seitsemän vuoden päästä. Lähitulevaisuudessa käydään katukauppaa D-aineella, josta viidesosa väestöstä on onnellisesti sekaisin. Peiteroolista tulee paradoksi, kun D-koukkuun jää Arctor itse.

Philip K. Dickin kirjoituksia on filmatisoitu innokkaasti, Hämärän vartija on jo kahdeksas elokuvaversio scifi-neron tuotannosta. Eittämättä kerronnallisesti hedelmällisimmät Dickin tekstit on jo käsitelty elävinä kuvina Blade Runnerissa, Total Recallissa ja Minority Reportissa. Omintakeiset kynäilyt eivät aina taivu toimivaksi kuvaksi. Kirjassa voi fiilistellä eksistentiaalisia epätapahtumia, mutta elokuvalta odotetaan etenemistä.

Raukean rytmin ongelmaan on nyt keksitty näppärä ratkaisu. Tapahtumaköyhästä tarinasta on tehty visuaalisesti niin näyttävä, että joka kohtausta katsoo kuola poskella. Käytännössä valmis elokuva on piirretty uusiksi vastaamaan Arctorin (Keanu Reeves) ja kumppanien huumehöyryistä Kaliforniaa. Hämärän vartija on värikylläinen Sin City.

Myös henkilöhahmoihin mahtuu esikuvaa enemmän sävyjä. Elokuvan ytimen koostava viiden hengen piripääpoppoo on pinnalta erottamattoman yhtenäinen, mutta ystävyys paljastuu petolliseksi. Kaverukset vedättävät kilpaa toisiaan ja kahta persoonallisuuttaan pallotteleva Arctor jopa itseään.

Hämärän vartijan kantava teema on paranoidi arvaa kuka -leikki ja sen symbolina on sekopuku, yli miljoonasta kuvapalasta koottu salaisen agentin sotisopa. Ikävä kyllä muita tamineita ei tieteisleffaa vartovalle tarjota. Alakuloisuudessaan ja tietynlaisessa anarkistisuudessaan elokuva kuitenkin tavoittaa Dickin, ainakin osittain.

Tiedä sitten, johtuuko vääränlaisista odotuksista, mutta elokuvalta jää kaipaamaan käännekohtaa, kliimaksia, kohahdusta. Romaania rakastaneet osannevat arvostaa tarinan toteavaa tyyliä, mutta meille muille sen synkkä sydän sykkii liian verkkaasti. Myös sumealle dialogille syttyminen taitaisi vaatia sekä L-, S- että D-trippiä. Samaa voi sanoa Arctorin monologista, jonka pitäisi avata elokuvan nimi. Nyt ei olla lähelläkään Hannibal Lecterin uhrilampaita.

Jos haluaa katsoa mielekkäämpää mömmöissä haahuilua, voi valita Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Jos tahtoo Dickin tyrmääviä tulevaisuudenkuvia, voi palata Blade Runneriin. Jos haluaa nähdä sarjakuvatyylin heräävän eloon, voi vuokrata mustanaamiopuvun.