Häjyt kotikatsomo

Nyt kun kuluneen vuoden menestyneet suomalaiselokuvat alkavat hiljalleen tipahdella videolevitykseen, avautuu mahdollisuus tarkastella näitä kotimaisia elokuvia hieman kriittisemmin tai ainakin eri näkökulmasta. Valkokankaalla elokuva on aina erilaisempi elämys kuin ahtaaseen tv-ruutuun puristettuna. Visuaalinen lumovoima antaa teatterissa elokuvan tarinalle enemmän anteeksi kuin piskuinen lasiruutu olohuoneen nurkassa. Videolta katsellessa, elokuvan visuaalisen loiston jäädessä vähemmälle, tarinasta tulee elokuvan hallitseva elementti, johon monet valkokankaalla hyviltä tuntuneet elokuvat ovat kompastuneet näinä efektien ja jippojen aikakautena.

Aleksi Mäkelän Häjyt soljui valkokankaalla sujuvasti. Kotimainen toiminnallisuus menetteli ja rujo kerronta viehätti jopa älämölöistä piereskelyään myöden. Tarinan onnahdukset ja epäloogisuudet eivät häirinneet kovin kummoisesti ja yleisesti ottaen yleisökin piti näkemästään yli kolmensadan tuhannen silmäparin verran. Silmäiltyäni Häjyt toistamiseen ja tällä kertaa siitä olohuoneen taikalaatikosta, niin tarinan puutteet alkoivat häiritä vääjäämättömästi.

Teemu Lehtilän esittämän Heikin paluu Kauhavalle vt. nimismieheksi niinkin epäsuotuisaa taustaa vasten kuin miehellä on, vaikuttaa perin ajattelemattomalta ja turhaa on täynnä myös Väänäsen vetämä ylirikoskomisario Törnqvistin rooli. Epäloogisuuksia riittää ja välillä tulee kyllä mietittyä järjen rajamailla Edelmannin ja Veijosen esittämän pääosakaksikonkin toimia. Tarinahan saa alkunsa velikultien tekemästä pankkiryöstöstä, josta heiluu häkki kahdelle kolmesta. Tiilenpäiden lukutuokion jälkeen Jussi (Samuli Edelmann) ja Antti (Juha Veijonen) palaavat kotikonnuilleen häjyilemään ja aikanaan kolmantena pyöränä häärinyt Heikki on siis palannut paikkakunnalle nimismieheksi. Kaverusten konflikti on väistämätön.

Kosto-, velka- ja kaveritarinana Häjyt toimii kuitenkin edelleen. Niin paisuneen Edelmannin kuin lupsakkaan Veijosenkin roolityöt öykkäröivinä ja räyhäävinä viinatrokareina ovat muistiin jääviä. Kaverien painostuksesta pienessä piirissä voi olla kohtalokkaita seuraamuksia. Ja pohjanmaalaisena härmänjätkän kuvakirjana Mäkelän rymistys onkin omiaan. Onnettoman Romanovin kivien ja rimakorkeutta parahultaisesti nostaneen Esan ja Vesan jälkeen Mäkelä on onnistunut osoittamaan, että kaveriporukan kameramiehestä voi kasvaa täysimittainen elokuvaohjaajakin. Suomalaisen miehisyyden koruttomana kuvana Häjyt on videoltakin vähintään katsomisen arvoinen tekele.