Salaisuuksia ja valheita Grönlannissa

Rudy Spruance (Jason Biggs) päätyy erehdyksen kautta epämääräiseen sotilastukikohtaan Grönlannissa vuonna 1979. Leirin komentaja, itsevaltainen eversti Woolwrap (Jeremy Northam) on toivonut tukikohdan sanomalehdelle päätoimittajaa, joten Spruance, jota nyt pidetään Martin Pedersonina, ryhtyy pakon edessä lehteä toimittamaan. Jännitystä aiheuttaa ihastuminen Woolwrapin avustajaan ja rakastajattareen, kauniiseen kersantti Tealiin (Natasha McElhone) sekä salaisen sairaalaosaston löytyminen tukikohdan uumenista.

Elokuvan suurin ongelma on, ettei siitä tiedä, mitä se oikein edustaa. Samaan aikaan mustan komedian, jännityselokuvan ja trillerin piirteitä ylläpitävä tekele aiheuttaa lähinnä ahdistusta, kun se palaa pohtimaan Yhdysvaltain Vietnam-traumaa. Hauskuus on kaukana, eikä jännityksessä tai trillerissäkään päästä yhtään mihinkään. Rakkaustarinaakin on mukaan ympätty, mutta eipä siitäkään saa otetta, kun naispäähenkilön olemassaolo ja motiivit eivät saa minkäänlaista selitystä.

Ja sitten on nämä pohjoisen olotilat. Juu, on täällä hyttysiä kesällä ja on pimeää talvella, yhyy. Elokuvassa on liikaa sellaista Villi pohjola -yritystä, joka ehkä uppoaa amerikkalaisiin, mutta ei kyllä meikäläiseen. Jos tämän eksentrisyyden tavoittelun sijaan olisi keskitytty itse tarinaan, se olisi ollut aivan toinen juttu se, mutta kun mennään sieltä missä aita on matalin, niin päädytään tähän. Tapahtumat vain poukkoilevat peräkkäin, eikä mihinkään mennä pintaa syvemmälle.

Positiivinen yllätys on kyllä American Pie -tähti Jason Biggs, jonka siirtyminen edes hivenen normaalimpiin elokuviin näyttää varsin luontevalta Guy X:ssä.

* *
Arvostelukäytännöt