Goya kotikatsomo

Kotimaansa Espanjan raakuuksia ja valistuksen puutetta sureva taiteilija Francisco Goya asuu maanpaossa Bordeaux’ssa. Kahdeksankymppinen kuuro taiteilija maalaa yhä kuin riivattu ja muistelee elämäänsä nuorelle tyttärelleen Rosaritolle. Tuntuu, että isä kertoo tyttärelleen paljon enemmän kuin mitä hän voisi jakaa vaimonsa kanssa. Rosarito on itsekin taiteellisesti lahjakas ja isä puhuu hänelle kuin vertaiselleen. Kertoessaan asioita, joita ei ilmeisesti voi kertoa tytön äidille, Goya kuiskaa "secreto, secreto!" (salaisuus, salaisuus). Isä puhuu tyttärelleen mielikuvituksesta, hirviöistä, pimeydestä ja valistuksesta, mutta isän iso "secreto" on se, että dramaattisen kaunis Alban herttuatar on ollut hänen elämänsä suurin rakkaus. Kuumehoureissaan ja unissaan Goya sopertelee nimenomaan herttuattaren etunimeä ja kyselee missä tämä on.

Alban herttuatar on Goyan muusa ja tukija. Hän on myös hovijuonittelija, joka pelaa vaarallista poliittista uhkapeliä henkensä kustannuksella. Goya oppii maalaamaan herttuattaren niin hyvin, että hän osaa hahmottaa muusansa vartalon pienimmätkin mutkat ulkomuistista kankaalle. Herttuatar on hahmoltaan tyypillinen ns. vaarallinen nainen, mutta toisaalta täytyy sanoa, että herttuatar kikattaa vähän liikaa kelvatakseen vakavaksi femme fataleksi. Goya viettelee aatelisnaisen intensiivisellä katseellaan ja siveltimellään ja mikä olisikaan piloille hemmotellulle naiselle imartelevampaa kuin tulla rakastetuksi öljyvärein? (Yöllä maalattu muotokuva on tietysti mitä ihanin tekosyy…)

Goya on visuaalisesti upea elokuva varsinkin taiteilijan töitä yhtään tuntevalle katsojalle. Takautumat Espanjan raakuuksiin ovat pimeitä ja painajaismaisia. Niissä on onnistuttu animoimaan kohtauksia Goyan maalauksista rajuiksi kuvaelmiksi. Goyan kuvauksesta vastaakin moninkertainen Oscar-voittaja Vittorio Storaro. Takautumien väkivaltaista tunnelmaa alleviivaa entisestäänkin tuskallinen äänimaisema, jossa kuuluu mm. itkua, huutoa, hevosen hirnuntaa, kirskuntaa, ampumista ja rattaiden pyörien jylinää. Kuvaelmat tavoittavat sellaisen unenomaisen tunnelman, jonka ihminen voi kokea pöyristyttävän hirveissä tilanteissa, sodan ja sekasorron keskellä.

Goyan vetoomus valistuksen puolesta pimeyden ja tietämättömyyden aiheuttamia raakuuksia vastaan tuntuu edelleenkin äärimmäisen ajankohtaiselta. Ihminen ei eroa pedosta kovinkaan monella tavalla. Yksi tärkeä ero on tietysti se, että ihmiselle on annettu mielikuvituksen voima ja siten kyky tehdä taidetta. Öisin hirviöitä maalannut Goya suri maailman pahuutta ja halusi tuoda val(a)istusta pimeään. Vaikuttaa siltä, ettei ihminen koskaan tule hyväksi eli Goya ei menetä ajankohtaisuuttaan.