Dogma kotikatsomo

Jokainen, joka ei ole ateisti, on varmaan ihmetellyt - ellei omakohtaisesti, niin sitten iltauutisia seuratessa - missä Jumala on ollut, kun Häntä olisi eniten tarvittu. Kevin Smithin kirjoittama ja ohjaama Dogma antaa mm. tähän vastauksen. Onhan Luojankin välillä pidettävä lakisääteisensä, ja hyvä niin. Miettikää, mikä työ Hänellä sentään on. Vahinko vaan, että Kaikkivaltiaan poissaollessa jopa enkeleillä menee sormi suuhun, jos jotain odottamatonta tapahtuu…

Bartleby (Ben Affleck) ja Loki (Matt Damon) ovat enkeleitä, joilla aikoinaan on mennyt sukset ristiin Työnantajan kanssa, ja taivaalliset ilmailut eetterissä on pitänyt vaihtaa oleskeluun Wisconsinissa. Varsinkin Bartlebya on alkanut risoa seikka, että Herran armo ulottuu viheliäisimpiinkin ihmisiin, mutta rikkoneita enkeleitä kohtaan Hän on käsittämättömän pitkävihainen. Koti-ikävään tarjoutuu vihdoin helpotusta, kun katolinen kirkko päättää hyödyntää vanhat kunnon aneperiaatteet ja vihkiä newjerseylaisen kirkon paikaksi, jossa kaikki synnit annetaan anteeksi vain astumalla ovesta sisään. Sinnepä siipiveikkosten mieli, mutta matkalla on myös hyvä jakaa Jumalan oikeutta syntisten parissa vanhatestamentilliseen tyyliin. Sitä ne tuhannet vuodet Wisconsinissa teettävät.

Moinen on toki Herra (vai rouva?) Sebaotin suunnitelman vastaista, ja kaiken olevaisen olemassaolo on täten vaakalaudalla. Niinpä aborttiklinikalla työskentelevä, lapsenuskonsa menettänyt Bethany (Linda Fiorentino) saakin ylienkeli Metatronilta (Alan Rickman) tehtävän estää Bartlebyn ja Lokin taivaaseenpääsy. Ristiretkelleen New Jerseyyn hän saa avukseen "profeettoja", apostoleita ja muuta tuonpuolen väkeä, joista kaikki eivät suinkaan ole tuttuja Raamatusta. Luonnollisesti myös Alakerran jengi on kiinnostunut enkeleiden missiosta, joten Bethanylla riittää vastusta ja kiperiä tilanteita elokuvan jotakuinkin apokalyptiseen loppuun saakka. Mutta missä Luoja luuraakaan?

Uskonkritiikkiä tyhmähuumorin keinoin

Smithin elokuville tyypilliseen tapaan Dogma rakentuu naseville dialogeille, jolloin juoni saa jäädäkin päättömäksi (mitä se täydelleen on). Enkeleiden keskinäisissä ja Bethanyn ja kumppaneiden välisissä keskusteluissa uskonopit yleensä ja katolinen kirkko erikseen saa osakseen ravistelua, mikä kuitenkin jää aika kiltiksi. Piikit pureutuvat elokuvan nimen mukaisesti katoliseen dogmatiikkaan, esimerkiksi kirkon erehtymättömyyteen ja Marian ainaiseen neitsyyteen. Tämähän saattaa hetkauttaa amerikkalaista, mutta Suomen luterilainen valtaväestö nauroi tuollaiset ajatukset pihalle jo 1500-luvulla. Myöskään spekulaatiot Jumalan sukupuolesta ja Jeesuksen ihonväristä eivät ole mitenkään uusia juttuja, vaikka sinällään onkin ihan tervettä muistuttaa Raamatun kirjoittajien rajoittuneesta maailmankatsomuksesta. Näillä eväin Dogma ei kuitenkaan voita South Parkia ilkeydessä, vaikka mainostaakin itseään niin, eikä hauskuudessa.

Teologisten pohdintojen lisäksi elokuvaan on ollut pakko ympätä pakolliset kakka- ja alapään vitsit, jotka eivät vallan kauheasti naurata edes kaltaistani tyhmähuumorin ystävää. Smith on oikein vääntämällä vääntänyt (ja ilmeisesti vessareissulla) elokuvaan Salma Hayekille sopivaa roolihahmoa - muusa nimeltä Serendipity! - ja näin turvannut elokuvalle miespuolisia katsojia. Salman roolisuoritus Stupi… eikun Serendipityna on kiusallista seurattavaa, vaikka muodollista ulottuvuutta löytyykin. Ja miksi ihmeessä muusa, kun angelologian laajasta kirjosta on vedetty niin Metatronit kuin Azraelitkin? Sen sijaan 13. opetuslapsen, mustan Rufuksen (Chris Rock) hahmo on oivallinen. Hänen mustien oikeuksia puoltavat saarnansa eivät silti pärjää Smithin aiemman elokuvan Chasing Amy vastaavalle julistukselle, joka tosin koski Jeesusta nykyään paljon suositumpaa hahmoa, Darth Vaderia…

Dogmalla on hetkensä, mutta kokonaisuudesta jää jonninjoutava olo. Toisaalta, kuten elokuvassa jo alussa huomautetaan, tuomitseminen kuuluu yksinomaan Jumalalle, eikä (varsinkaan) leffakriitikoille. Ja lopussa nähdään Jumalan hymy. Ehkä elokuva on kannattanut tehdä juuri siksi.

ks. ensi-illat: - Huumorilla kirjoitettu evankeliumi - Inhimilliset enkelit