Deuce Bigalow: Kymmenen dollarin gigolo kotikatsomo

Alapäähuumori on nyky-Hollywoodissa trendikästä. Valtaväylän komedioissakin viljellään epäkypsiä, härskejä vitsejä, jotka usein viehättävät fiksuakin katsojaa. Onnistuneen roskakomiikan salaisuus piilee luultavasti siinä, että parhaimmillaan vitsit yhtä aikaa järkyttävät ja vapauttavat. Estottomasti nauraminen tuntuu aina hyvältä.

Farrellyn veljesten sikailuelokuvien menestys on taatusti ollut alkukipinä Mike Mitchellin ohjaamalle hupailulle Deuce Bigalow: Kymmenen dollarin gigolo. Elokuva ei ole samalla tavoin mieleenpainuva kuin Sekaisin Marista tai Me kaksi & Irene, mutta sisältää silti kiitettävän irstaita hetkiä ja tarjoaa monet odottamattomat naurut.

Deuce Bigalow’n komiikka on Saturday Night Live -ohjelmassa uraa luoneen Rob Schneiderin käsialaa. Hän on elokuvan toinen käsikirjoittaja ja pääosan esittäjä. Schneider sai tilaisuuden tähtirooliin kuuluisan kaverinsa Adam Sandlerin kautta, joka mainitaan yhtenä elokuvan tuottajista.

Schneiderin esittämä Deuce on ressukka, joka putsaa työkseen akvaarioita. Yksi hänen asiakkaistaan on ökyrikas, ärtyisä gigolo Antoine (Oded Fehr, Muumio), joka yllättäen lähtee ulkomaille ja jättää Deucen huolehtimaan luksustalostaan. Elämä hymyilee, kunnes kömpelö Deuce rikkoo Antoinen kalliin akvaarion. Jostain on löydettävä rahat uuteen ennen kuin talon isäntä palaa.

Nopean tienestin toivossa Deuce päätyy testaamaan mieshuoran ammattia. Valtaosa elokuvan vitseistä syntyy lyhyenlännän, viattoman näköisen Schneiderin yrityksistä astua Richard Geren rooliin. Deuce Bigalow parodioikin useassa kohtaa Paul Schraderin American Gigoloa. Toisin kuin Geren tunnettu gigolohahmo, onnistuu Deuce viettelemään vain joukon surkeita luonnonoikkuja. Ensimmäisenä on vuorossa 200-kiloinen "Jabba the Slut".

Deuce Bigalow’n tehokkain ase on ehdottomasti huono maku. Juonesta ei ole juuri tietoakaan, vaan elokuvassa edetään riettaasta sketsistä toiseen. Osa kohtauksista on kekseliäällä tavalla vastenmielisiä, kuten päähenkilön perskarvojen ajelu tai kohtaus, jossa Deuce hieroo öljyä norjalaisen jättiläisnaisen jalkoihin. Elokuvaan tuo väriä mainio stand-up-koomikko Eddie Griffin muka-coolin sutenöörin roolissa. Myös Schneiderin dialogi on paikoin nokkelaa rivoilua, joka palkitsee etenkin englannin kieltä hyvin taitavat katsojat.

Osa vitseistä on kuitenkin onnettomasti loppuun kuluneita. Narkolepsia, sokeus ja Touretten syndrooma eivät jaksa säväyttää. Heikot irtokohtaukset eivät vielä pilaa elokuvaa, mutta Deuce Bigalow’n loppupuolella odottaa suuri kompastuskivi. Elokuva koettaa jälkipuoliskollaan olla muutakin kuin välinpitämätöntä irvailua. Olemattoman tarinan langat pyritään sitomaan yhteen moraaliseksi faabeliksi, puheenvuoroksi erilaisuuden ymmärtämisen puolesta. Teosta vaivaa myös kiusallinen, mutta väistämätön sokerilisuke: Deucen romanssi jalkapuolen Katen (Arija Bareikis) kanssa.

Tällainen hurskastelu häiritsee roskakoomista tunnelmaa, eikä kykene herättämään vilpittömiä tunteita. Ollakseen todella hauska Deuce Bigalow’n olisi täytynyt uskaltaa olla julmempi ja anteeksipyytelemättömämpi, nauraa rumuudelle ja erilaisuudelle loppuun asti. Tekijöiltä on unohtunut, että komediassa myy nykyään shokeeraava vilpittömyys. Moraalisesta taakastaan huolimatta Deuce Bigalow on omassa lajissaan aivan tyydyttävä teos.