Convoy kotikatsomo

Auto- ja rekkahurjasteluelokuvien buumi oli kuumimmillaan 1970-luvun lopulla, mistä hyviä esimerkkejä ovat Konna ja koukku (Smokey and the Bandit, 1977), Murskaajat (Breaker! Breaker!, 1977 ja Vauhtihurjat (High-Ballin’, 1978) sekä legendaarinen televisiosarja Rekkakuskit (Movin’ on, 1974–1976).

Buumin yhden tunnetuimman edustajan lähtökohdat eivät olleet kummoiset. Takaa-ajoelokuvan käsikirjoitus perustui kantrilauluun ja ohjaajalla tiedettiin olevan kohtalainen alkoholi- ja kokaiiniongelma. Elokuva valmistuikin pari viikkoa aikataulustaan jäljessä reippaasti yli budjetin ja käsikirjoitusta tehtiin kesken kuvausten tai näyttelijöiden toimesta kohtauksissa improvisoiden.

Silti suurohjaaja Sam Peckinpahin (Hurja joukko 1969, Olkikoirat 1971) Raivopäät (1978) on hauska, yhteiskunnallisesti kantaa ottava ja sujuvasti etenevä hiekkainen rymistely, josta tuli yllättäen myös ohjaajan kaupallisesti menestynein elokuva.

Korruptoitunut sheriffi Likainen-Lyle Wallace (Ernest Borgnine) kyttää rekkakuskeja Uuden Meksikon valtateiden varsilla rekkojen välisiä keskusteluja kuunnellen. Hän yhyttääkin tutkaansa pari veikkoa, jotka päättävät pitkällä suoralla kokeilla vaunujensa tehoa. Jonon ensimmäisenä jarrut pistää pohjaan jeparin nähtyään säiliörekkakuski Martin ”Rubber Duck” Penwald (tuolloin tähteytensä ehdottomalla huipulla ollut Kris Kristofferson), jolla oli jo pitkään ollut kana kynimättä Wallacen kanssa.

Parin valitettavan sattumuksen vuoksi pojat joutuvat karkumatkalle eikä aikaakaan, kun heidän tukenaan on kymmeniä rekkoja ja kaikenlaisia muita ajoneuvoja sisältävä saattue, joka matkaa raivoisasti kohti Meksikon rajaa Wallacen ja muiden vallesmannien, median sekä hihhulipastoriporukan seuratessa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa.

Kristoffersonin ”Kumiankan” kuljettajakollegoina esiintyy muutama ansioitunut sivuosanäyttelijä, muun muassa koomikko Franklyn Ajaye ja Rocky-elokuvien Paulie-setä, Burt Young, joka nimenomaan 1970-luvulla teki runsaasti rooleja pulskana irstailijana, jollainen hänen sikalastillista kuljettava ”Love Machinekin” on. Youngilta irtoaa Raivopäiden härskeimmät vitsit ja parittajamaisin nauru. Toisin sanoen mies on aina hyvä. Seuraavaksi haluaisinkin Robert Aldrichin Enkelit – The Choirboys (1977) blu-ray-restauroinnin piiriin.

Elokuvaa edeltäneet viisi vuotta yksinomaan Steve McQueenin vaimona olleen Ali MacGraw’n valinta Kumiankan kiinnostuksen kohteeksi lienee aluksi ollut tuotantoyhtiölle kova pala, mutta Peckinpahin käsissä aiemmin loistaneena (The Getaway, 1972) rooli oli hänen. Minusta hänen valintansa etäiseksi ja vähäsanaiseksi valokuvaaja Melissaksi toimii, monen muun mielestä ei lainkaan. MacGraw’n ja toisen jääkylmän pökkelön eli Kristoffersonin synergiat kuitenkin kohtaavat ja toimivat pontevana alavireenä pölyisille takaa-ajohidastuksille, jotka ovatkin todella komeaa katsottavaa.

C.W. McCallin vuoden 1975 suurhittiin Convoy ja samansisältöiseen tarinaan pohjautuvan Raivopäiden lopulta melko koherentista lopputuloksesta kuuluu kunnia myös Peckinpahin kaverille ja suosikkinäyttelijälle James Coburnille, joka lopulta ohjasi elokuvan loppuun Peckinpahin ollessa väliaikaisesti toimintakyvytön omassa trailerissaan. Rankat viikot Uudessa Meksikossa, jossa kuvaukset miltei kokonaisuudessaan tehtiin, vaati veronsa. Maailma on kuitenkin yllätyksellinen. Edellä kuvatuilla pohjilla Raivopäät tuotti tuolloin Yhdysvaltain teattereissa 45 miljoonaa dollaria, selvästi Peckinpahin ennätys.

Kokonaan restauroitu Raivopäät -blu ray on jäljeltään erittäin tarkka ja värikylläinen, samoin ääniraita riittävän tasalaatuinen, ottaen huomioon elokuvan alun perinkin kenties ei-niin-täydelliseksi jätetyt kohtaustallenteet edellä kuvatussa haastavassa ilmapiirissä. Viihdearvo on pelastettu. Breaker one-nine!