Cold Fish kotikatsomo

Shion Sono tunnetaan japanilaista yhteiskuntaa ja arvomaailmoja ruotivista elokuvistaan. Hänen sarjamurhaajaelokuvaksi luokiteltava Cold Fish on tyly tapaus. Hurttia huumoria ja hurmeista kuvastoa riittää.

Kertomus perustuu tositapahtumiin vain viitteellisesti. 1990-luvulla Japanissa sattuneesta lemmikkieläinkaupan murhavyyhdistä on lainattu elokuvaa varten ainoastaan idea. Syyt ja seuraukset on kirjoitettu täysin uusiksi.

Cold Fish kertoo kalakauppaa pyörittävästä perheestä, jonka tytär jää kiinni varastamisesta. Omistaja ehdottaa, että sovitukseksi teoistaan rikoksentekijä tulee hänen firmaansa töihin. Mies vaikuttaa ystävälliseltä ja leppoisalta tapaukselta, kunnes perheen isälle selviää kauhea totuus. Herrasmies on sosiopaatti, joka kiristää ihmisiä tanssimaan pillinsä mukaan murhilla.

Nyt jatketaan Takashi Miiken Visitor Q:n ja Shohei Imamuran tutkielmia japanilaisen ydinperheen kriisiytymisestä. Perinteiset stereotypiat käännetään ympäri. Elokuvassa perheen isä on nöyristelijä, joka ottaa mukisematta vastaan kaikki tölväisyt.

Perheen isä on vaimolleen ja lapsilleen nöyrtyvää sorttia. Hänen tyttärensä palkannut naapuriketjun pomo on täydellinen vastakohta: egomaaninen, itsevarma, röyhkeä kyykyttäjä ja kaiken päälle vielä misogynisti. Nämä ääripäät kuvastavat räjähdyspisteessä olevaa luokkasotaa.

Sosiopaatti johtaja kuvittelee, että maailma kumartelee häntä loputtomiin ja ongelmatapaukset voidaan siivota pois jaloista. Ei kuitenkaan tarvita kuin muutama tönäisy ja kiusattu koira on valmis puremaan takaisin.

Sonon ohjaustyö on jatkumoa amerikkalaisille kulttiklassikoille Olkikoirat (Straw Dogs, 1971) ja Rankka päivä (Falling Down, 1993). Se on väkivaltaisuudessaan ja paranoiassaan esikuviaan hätkähdyttävämpi, joskaan ei välttämättä parempi.

Veren alkaessa lentää jää ilmaan kysymys siitä, onko väkivallan kierre lopulta vain yhteiskuntansa tuote vai vapautuuko kiusattu rääpälemäinen perheen isä toteuttamaan todellista luontoaan.

Elokuvan äärimmäistä väkivaltaa voisi tulkita myös ajatusleikkinä siitä, kuinka sadomasokistiset piirteet ovat väistämättä läsnä maailmassa, jossa kodin ja työn välille ei ole lyötävissä kiilaa. Kun väkivaltaisuudet alkavat, ajatusta ei viedä kuitenkaan pidemmälle.

Ohjaajalle tyypilliseen tapaan nöyryytysleikkiin sisältyy myös kulttien kritiikkiä. Kalakaupan yrittäjän firma pyörii käytännössä nuorten naisten voimin, jotka ovat ehdollistuneet toimimaan yrityksessä kuin uskonnollisessa ryhmittymässä konsanaan. Voimakasluontoinen ja omapäinen miesjohtaja alistaa ja käännyttää nopeasti heikkoluontoisia ja lahjattomia tanssimaan oman pillinsä mukaan.

Cold Fishissa on eksploitaatioelokuvana oma mielipuolinen imunsa ja sitä seuraa leuka lattiassa. Hulluudella ja veren roiskuttelulla ei ole rajaa.

Mutta vähän helpolta konflikti silti tuntuu. Sono on kuvannut ennenkin yhteiskunnan väkivaltaisuuksia, eikä hän tällä kertaa vaivaudu selittelemään mässäilyään.