Boyhood kotikatsomo

Ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Linklaterin Boyhood-elokuvan markkinointi korostaa erityisesti yhtä asiaa: elokuvan poikkeuksellista kuvaustapaa. Mason-pojan (Ellar Coltrane) kasvu lapsesta nuoreksi aikuiseksi kuvattiin pienissä osissa useiden vuosien aikana, jotta näyttelijät vanhenisivat samaa tahtia henkilöhahmojensa kanssa. Kuvaukset jakautuivat lopulta 12 vuodelle, mistä vielä blu-ray-julkaisun kansikin muistuttaa.

Markkinoinin näkökulmasta kuvaustavan korostaminen on ymmärrettävää, mutta elokuvana Boyhood ei tarvitse tuekseen kertomusta tekotavasta tai tuotannosta. Masonin tarina seisoo omilla jaloillaan ja on vaikuttava omilla, elokuvallisilla ansioillaan.

Elokuvan keskiössä on Masonin kasvaminen, mutta Boyhood ei kerro varsinaista kasvutarinaa. Tavoitteena ei ole näyttää, miten lapsuus muovaa nuoria ja nuoruus aikuisia tai miten suuret murroskohdat jättävät leimansa elämään. Monessa suhteessa Boyhood on jopa epädramaattinen: Masonin elämää ei määritä poikkeuksellinen lahjakkuus tai suuri tragedia. Kohtaloiden ja suurten mullistusten sijaan elokuva keskittyy ajan ja sen kokemisen kuvaamiseen. Kohtaukset vangitsevat ennen muuta pieniä arkisia välähdyksiä Masonin lapsuudesta ja nuoruudesta. Aikuistuminen ja yksilöksi kasvaminen tapahtuvat taustalla ja ohessa – lähes huomaamatta ja melkein kuin vahingossa.

Hengeltään ja lähestymistavaltaan Boyhood muistuttaa Linklaterin Rakkautta ennen -elokuvatrilogiaa. Molemmista puuttuu voimakas, tapahtumia ohjaava ja jäsentävä juoni, ja varsinaisten tapahtumien sijaan elokuvat rakentuvat pienille hetkille ja niissä käydyille keskusteluille. Rakkautta ennen -elokuvissa keskustelut asettuvat yhdelle päivälle tai muutamille tunneille, joista hahmot katsovat tulevaisuuteen ja menneisyyteen. Boyhoodissa vastaavat keskustelut jakautuvat useiden vuosien ajalle ja heijastelevat Masonin elämää ja hiljalleen kehittyvää ymmärrystä itsestään ja maailmasta.

Siinä missä markkinointi korostaa kuvaamiseen kuluneita vuosia, itse elokuva välttää ajallista jaottelua. Tapahtumat eivät jakaudu ikäkausiin tai -vaiheisiin, eikä kohtausten välillä kulunutta aikaa eritellä vuosiluvuilla. Aika soljuu ja asiat vain tapahtuvat. Hiukset vaihtuvat pitkistä lyhyisiin ja kasvavat jälleen pitkiksi. Puhelin- ja tietokonemallit seuraavat toisiaan. Lasten pyöreät kasvot kapenevat ja selät pitenevät. Hetken taustalla soi Blink-182, kohta Lady Gaga ja pian jotain muuta. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Toiset poistuvat Masonin elämästä rytinällä, toiset vain katoavat.

Riisumalla elämänkuvauksesta juonen ja kohtalokkuuden Boyhood onnistuu kuvaamaan, miltä aika ja ajassa eläminen tuntuvat. Elämä ei ole tarina näytöksineen ja opetuksineen vaan sarja toisiaan seuraavia ja toisiinsa limittyviä hetkiä. Hetkien ketjussa elämän näennäiset merkkipaalut – häät, oppiarvot, syntymäpäivät, erot ja ylennykset – vaikuttavat satunnaisilta ja keinotekoisilta. Kukaan ei tiedä, mitkä hetket ja tapahtuvat todella osoittautuvat tärkeiksi tai mikä merkitys niillä lopulta on. Jos menneisyyden tapahtumien merkityksen ymmärtää, aika on jo virrannut eteenpäin ja tulevaisuus vaikuttaa yhtä arvoitukselliselta kuin aiemminkin. Kaiken aikaa on vain ”nyt”.