Blue Jean kotikatsomo

Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut Blue Jean on englantilaisen käsikirjoittajaohjaajan Georgia Oakleyn debyyttielokuva. Elokuva nousi Venetsian elokuvajuhlilla yleisön suosikiksi. Festivaalimenestyksen myötä se oli nähtävissä valkokankailla Euroopassa laajemmin, myös Suomessa. Nyt elokuva on katsottavissa HBO Maxilla ja myös kirjastojen Cineast-palvelussa.

Blue Jean on yhteiskunnallista kommentaaria ja slice of life -tyyppistä kuvausta yhdistävä tarina lesbojen asemasta Thatcherin 1980-luvun lopun Britanniassa. Homovihamieleinen ilmapiiri huokuu ympärillä pauhaavista töllöistä ja tolloista päähenkilön elämänpiiriin. Otollisista lähtökohdista huolimatta elokuvan tasapainottelu vähäeleisen vähemmistökokemuksen ja yhteiskunnallisen kommentaarin välillä lässähtää nurin elokuvan kannalta kriittisissä kohdissa. Tästä paikoittaisesta takeltelusta huolimatta elokuva povaa alle nelikymppiselle ohjaajalle hedelmällistä uraa.

Verkkainen tarina seuraa nuorehkon liikunnanopettajan Jeanin elämää pienessä pohjoisenglantilaisessa koulussa. Elokuvan väljähkö ydinkysymys on, kuinka Jean tasapainottelee kaksoiselämänsä eri todellisuuksissa. Rakkaan työnsä vuoksi Jeanin täytyy piilottaa todellinen minänsä, joka pääsee vapaaksi vain seksuaalivähemmistöjen turvapaikkoina toimivilla vaihtoehtoklubeilla. Teemojen käsittelyn suhteen elokuvalta puuttuu tarvittavaa kunnianhimoa kertoa tuttu tarina uusin kääntein. Katsojan on helppo jäädä haikailemaan näkemiään elokuvia, joissa sama tarina ja teemat ovat koskettaneet väkevämmin ja hersyvämmällä otteella.

Elokuvan keskeisimmäksi ongelmaksi nousee hahmojen ja maailman liian kiireinen ja huolimaton esittely. Ne tuntuvat olevan olemassa alleviivatakseen elokuvan teemaa ja kuljettaakseen tarinaa eteenpäin. Tämän myötä katsoja ei pääse elokuvaan sisään ja hahmojen käytöksen luonnottomuus särähtelee ensimmäisen kolmanneksen aikana lähes jokaisessa kohtauksessa.

Maailma näyttäytyy tahattomasti paranoidisen skitsofreenisena elokuvan todellisuuden pyöriessä kiertoradalla päähenkilön navan ympärillä, jopa surkuhupaisuuteen asti. Naistenvessassa kollegat puivat kovaan ääneen päähenkilön vuosien takaista eroa. Televisioita tupsahtelee paikkoihin, joissa niitä ei kuuluisi olla tuuttaamaan homofobista täysistuntoa. Koulukiusattu ja liikuntaa vihaava teini ei kestä ajatusta tippua koripallojoukkueesta, jossa hänellä on silminnähden piinaavaa olla.

Pääosaa Jeania näyttelevä Rosy McEwen sekä tämän kumppania Viviania näyttelevä Kerrie Hayes tekevät tarinan takuista huolimatta vahvat ja koskettavat roolisuoritukset etenkin elokuvan viimeisessä kolmanneksessa, jossa hahmoille annetaan vihdoin tarpeeksi tilaa hengittää elämää ulos karikatyyrisistä kuoristaan. Blue Jeanin selvänä vahvuutena on visuaalisuus, jota äänisuunnittelu ja musiikki tukee onnistuneesti. Elokuvan kuvaus maalaa ehyen kokonaisuuden löytämällä kauneutta harmaasta pikkukaupungista peilaten sitä elämää säihkyvänä sykkivien homoklubien teatraalisiin ympäristöihin. Muutama yksittäinen kokeellisuus leikkauksien, kuvauksen ja äänen suhteen toimivat vain toisinaan.

Blue Jean on tavanomainen ja epätasainen vähemmistökuvaus, joka pääsee katsojan ihon alle koskettamaan vain hetkittäin. Debyyttielokuvalle tyypillisesti sanottavaa on hieman liian paljon, minkä myötä elokuvalla ei ole vähäeleisen draaman tarvitsemaa tilaa hengittää ja toisaalta kiinnostava ja ajankohtainen yhteiskunnallinen näkökulma jää pintaraapaisuksi. Elokuvan huippuhetkien vuoksi ei kuitenkaan ole ihme, jos Georgia Oakley tulee nousemaan yhdeksi uuden sukupolven kiinnostavista elokuvantekijöistä.