BlacKkKlansman kotikatsomo

Ohjaaja Spike Leen uraa voisi luonnehtia epätasaiseksi. Hänen laaja filmografiansa kattaa useita eri genrejä ja siihen kuuluu elokuvia, kuten Do The Right Thing ja 25th Hour, joita perustellusti kutsua mestarillisiksi. Niiden lisäksi mukana on myös epäonnistuneita (Santa Annan ihme) ja täysin yhdentekeviä teoksia, kuten Oldboy-uusintaversio.

2010-luvulla tultaessa Spike Leen aika tuntui olevan jo eittämättä ohi, mutta niin vain vuonna 2018 Lee onnistui tekemään paluun ryminällä. BlacKkKlansman oli menestys, joka toi 61 vuoden ikään yltäneelle Leelle myös uran ensimmäisen ja monien mielestä kauan odotetun Oscar-palkinnon.

Elokuva perustuu jossain määrin tositapahtumiin. Ron Stallworth (John David Washington) on vasta aloittanut työt Colorado Springsin ensimmäisenä afroamerikkalaisena poliisina. Eletään 1970-lukua. Pian töihin päästyään afropäinen poliisi saa villin idean ja pääsee jäseneksi Ku Klux Klaniin. Puhelimitse yhteydenpidon KKK:n kanssa hoitaa Stallworth, mutta kasvokkain tapaamisissa käy näyttäytymässä valkoinen kollega Philip Zimmerman (Adam Driver).

Asetelma voi kuulostaa tarpeettoman mutkikkaalta, vaikka se perustuukin tositapahtumiin. Zimmermanin tehtävä olisi varmasti helpompi, jos hän voisi yksinkertaisesti hoitaa kokonaan yhteydenpidon klaanin kanssa. Asetelma vaikuttaa elokuvassa kummallisemmalta kuin mitä se todellisuudessa oli, koska Zimmermanin roolista on tehty niin näkyvä.

Oikean Stallworthin apurin henkilöllisyyttä ei ole koskaan paljastettu, mutta elokuvan maailmassa hän on ihan yhtä oleellinen kuin Stallworth. Käsikirjoitusvaiheessa poliisihahmosta päätettiin tietoisesti tehdä juutalainen, jotta panokset olisivat kaikin puolin kovemmat. Vaikka se siis mutkistaakin elokuvan perusasetelmaa, temaattisella tasolla ratkaisu toimii elokuvan eduksi.

Yhdessä elokuvan hienoista kohtauksista Zimmerman sanoo, ettei hän ole koskaan ajatellut omaa juutalaisuuttaan yhtä paljon kuin nyt, kun hän joutuu olemaan jatkuvasti tekemisissä antisemitistien kanssa. Stallworthin asema mustana poliisina ei ole myöskään helppo, sillä hän joutuu salaamaan ammattinsa tyttöystävältään (Laura Harrier), joka näkee poliisit pelkkinä kansalaisoikeuksia polkevina rasisteina.

Elokuvassa Spike Lee tekee odotetusti säälimätöntä pilaa rasisteista. Huumorin ja vitsien takana on kuitenkin vakava aihe, jota ei ohiteta. Donald Trump on antanut Leelle ammuksia, joita hänen uransa kipeästi kaipasi, koska ensimmäistä kertaa vuosikausiin Leella on nyt selkeä kohde, johon vihansa purkaa. Trump kummittelee taustalla läpi elokuvan ja onkin kiinnostava nähdä, miten jälkipolvet mahtavat suhtautua ylikorostettuihin Make America Great Again -viittauksiin, joita Lee on klaanilaisten suuhun istuttanut.

Lopussa kaikki kuitenkin nivoutuu täydellisesti yhteen. Leen strategia on selkeä: hän viettelee katsojat mukaansa hauskalla ja jännittävällä tarinalla, mutta lopussa hän iskee heitä moukarilla ja vyöryttää valkokankaalle todellisia uutiskuvia Charlottesvillesta, Trumpista ja KKK:n entisestä suurmestarista David Dukesta, jonka vain hetki sitten Topher Gracen esittämänä saimme nähdä ottavan nenilleen.

Onnellinen loppu ei ollutkaan oikea loppu. KKK on edelleen olemassa ja rasismi elää edelleen. Taistelu ei ole ohi, toteaa Lee elokuvan keinoin värjätessään tähtilipun mustavalkoiseksi.

BlacKkKlansmanin loppu on yksi viime vuosien mykistävimmistä, ja sen kokeminen aikanaan täydessä teatterisalissa Turun Dianassa yksi voimakkaimmista elokuvahetkistä, joita olen ikinä tuntenut. Koko saliin, joka oli vain hetkeä aiemmin täyttynyt naurusta, laskeutui syvä hiljaisuus.

Sitomalla Colorado Springsin 1970-luvun tapahtumat Trumpiin ja Charlottesvilleen Lee onnistuu olemaan samanaikaisesti vahvasti ajankohtainen mutta myös ajaton. Se iskee syvälle ja pistää ajattelemaan kuten vain hyvä elokuva pystyy.