Black and Blue kotikatsomo

Yhdysvalloissa julkiseen keskusteluun tulee tasaisin väliajoin keskustelu poliisin liiallisesta voimankäytöstä, joka useimmiten kohdistuu vähemmistöihin.

Vastavalmistunut mustaihoinen naispoliisi haluaa tehdä maailmasta paremman paikan. Partiovuorolla hän näkee työparinsa yhdessä korruptoituneiden huumepoliisien kanssa teloittavan huumekauppiaan. Murha tallentuu hänen uniformunsa valvontakameraan. Pian sekä poliisit että jengiläiset jahtaavat häntä. Hän on täysin yksin.

Black and Blue on nopeatempoinen toimintajännäri. Se on rutiininomainen perusjännäri, mutta sillä on muutama edukseen erottuva yksityiskohta. Ensinnäkin elokuvantekijät selvästi ottavat hyvin vakavasti elokuvan yhteiskunnallisen sanoman. Kyseessä on viihteellinen elokuva, joka haluaa ottaa kantaa. Usein tämä voi pahimmillaan olla rasittavaa, jos sanoma syö viihdearvoa tai viihteellisyys latistaa sanomaa. Black and Bluen vahvuus on kuitenkin perustason viihdejännäriksi keskivertoa parempi käsikirjoitus, joka pitää tarinan liikkeessä eikä anna yhteiskunnallisten teemojen haitata toimintaa.

Black and Bluessa on vivahteita useammasta lajityypistä. Asetelma yksin muita vastustamaan jäävästä poliisista muistuttaa vanhoja amerikkalaisia westernejä, joissa yksi oikeamielinen henkilö ratsasti kaupunkiin puhdistamaan sen vääryyksistä. Lisäksi elokuvassa voidaan nähdä yhteyksiä poliittisiin elokuviin. Myös niissä usein yksilö joutuu tekemään moraalisen valinnan noustakseen vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta, mutta kyseisten epäkohtien viitekehyksenä ovat yleensä laajemmat yhteiskunnalliset ongelmat.

Esittämässään yhteiskuntakritiikissä elokuva ei ole millään tasolla hienovarainen. Se on erittäin alleviivattua. Silti Black and Blue kallistuu elokuvana paljon enemmän viihteen kuin kantaaottavan elokuvan suuntaan. Tämä näkyy muutamalla eri tavalla.

Korruptoitunutta rikollista poliisia esittävä Frank Grillo osaa esittää juuri sellaista retkua, jonka jokainen katsoja tajuaa ansaitsevan tulla pysäytetyksi. Tämä on tyypillistä elokuville, joissa katsojan kuuluu hurrata, kun sankari voittaa roiston. Poliittisissa elokuvissa viholliset ovat yleensä moraalisesti moniulotteisempia, millä halutaan tuoda esille, että vääryyksien takana eivät ole yksittäiset pahat ihmiset vaan laajemmat yhteiskunnalliset ongelmat. Lisäksi Black and Bluen juoni muuttuu loppupuolella koko ajan epäuskottavammaksi, mikä on tyypillistä viihdejännäreille.

Black and Blue on elokuvan mittainen pitkitetty takaa-ajo. Jännitys pysyy yllä riittävän hyvin läpi nopeatempoisen elokuvan.