Being Flynn kotikatsomo

Robert De Niro on upea näyttelijä, joka ei ole vuosiin saanut ansaitsemaansa arvostusta huonojen roolivalintojen vuoksi. Viime vuoden Unelmien pelikirja ja siitä saatu Oscar-ehdokkuus ovat harvoja poikkeuksia. Myös Being Flynn osoittaa harvinaista kunnianhimoa De Nirolta, joka on vuosien ajan kunnostautunut lähinnä komedioissa. Vanha koira tuntuu löytäneen uudelleen tatsinsa draamaan.

Jonathan Flynn (Robert De Niro) on rasistinen ja äkkipikainen kirjailija, joka ei ole koskaan julkaissut mitään. Tästä huolimatta hän kuvailee julkaisematonta mammuttiromaaniaan ”klassikkoksi” ja pitää vastoinkäymisiään mahdollisuutena kerätä materiaalia. Jäätyään kodittomaksi ja menetettyään työnsä taksikuskina – jollaisena De Niro teki allekirjoittaneen mielestä myös uransa parhaan roolisuorituksen vuonna 1978 – hän hakeutuu kodittomien suojaan.

Suojassa hän kohtaa yllättäen siellä työskentelevän poikansa Nickin (Paul Dano), johon hän ei ole vaivautunut pitämään yhteyttä vuosiin. Myös Nick haluaa kirjailijaksi mutta ei saa mitään paperille, koska syyttää itseään äitinsä (Julianne Moore) itsemurhasta.

Elokuva perustuu Nick Flynnin omaelämänkerralliseen romaaniin Another Bullshit Night in the Suck City. Tästä huolimatta elokuvaversion veturina toimii De Niro, jonka hahmo kannattelee elokuvaa sekavan mutta rikkaan tarinan läpi. De Niro kirjaimellisesti varastaa kertojaäänen itselleen. Nick kertoo omaa versiotaan tapahtumista, kunnes Jonathan astuu kameran eteen ja ottaa tarinan narratiivin haltuunsa.

Ohjaajana toimii Paul Weitz, joka on ohjannut toistaiseksi uransa parhaat teokset veljensä Chrisin kanssa – American Pien (1999) ja Hugh Grantin tähdittämän Pojan (2001). Kun veljesten tiet jälkimmäisen jälkeen erosivat, Paul vajosi tusinakomedioiden pariin. Tällä elokuvalla hän palaa juurilleen, sillä Being Flynnin tunnelmassa on paljon samaa Pojan haikeuden kanssa.

Weitzin kuvat ovat yksinkertaisia eikä kuvakerronnan kanssa ole lähdetty liikoja kikkailemaan. Poikkeuksena on lystikäs kohtaus, jossa Nick kertoo lapsuudestaan erilaisten isähahmojen kanssa heitellessään samalla baseball-palloa isäpuolelta toiselle.

Being Flynn on lämminhenkinen ja tavanomainen kuvaus isän ja pojan lähentymisestä. Jonathan Flynn ei pysty muuttumaan ihmisenä, mutta oppii vähitellen päästämään poikansa sisälle elämäänsä. Vähitellen myös Nicholas oppii ymmärtämään omapäistä isäänsä. Kaikki tämä on nähty aiemminkin, mutta Being Flynnin vilpittömyys ja lämpö tuntuvat aidoilta.

Being Flynn ei ole erityisen hyvä elokuva, mutta tarjoaa muutamia mieltäylentäviä hetkiä. Sitä voi kuitenkin pitää oikeana askeleena sekä Weitzin että De Niron urilla. Parivaljakon edellinen yhteinen tekele kun oli kelvoton tusinakomedia Pienin painajainen perheessä.