Air kotikatsomo

Yksi onnistuneen ja laadukkaan elokuvan kriteeri on, että elokuva saa katsojansa kiinnostumaan ja innostumaan aiheesta, josta ei aiemmin ole juuri välittänyt, tiennyt tai pitänyt.

Ben Affleckin viides ohjaustyö, vuoteen 1984 sijoittuva tosipohjainen urheiludraama Air onnistuu tässä kaksinkertaisesti. Se pitää kaksituntisen verran tiukasti otteessaan kertoessaan, miten 18-vuotias koripalloilijalupaus Michael Jordan yritetään saada Niken kenkämannekiiniksi. Ote pitää, vaikka vähät välittäisi sekä koripallosta että brändimainonnasta.

Ben Affleck ohjaa harvakseltaan, mutta erittäin hyvällä onnistumisprosentilla. Kolme ensimmäistä ohjausta olivat kaikki kelpo teoksia, erityisesti Argo (2012). Mainen kunnia on kuitenkin kovin katoavaista, sillä seuraava elokuva Live By Night (2016) floppasi lippuluukuilla eivätkä kriitikotkaan katsoneet sitä hyvällä silmällä. Sen jälkeen kului seitsemän vuotta, ennen kuin Affleck ohjasi Airin. Siitä taas on kiittäminen Amazonia, joka rahoitti teoksen.

Air on Amazonin tuotannoista erittäin harvinainen, koska se sai laajahkon teatterilevityksen ennen suoratoistojulkaisua. Sille ei käynyt kuten keskibudjetin draamaelokuville nykyisin usein käy, eli ne haudataan suoratoistoon sellaisenaan. Hieno päätös Amazonilta, ja toivottavasti Airin menestys rohkaisee sitä elokuviensa laajempaankin teatterilevitykseen. Elokuvat kuuluvat ensisijaisesti valkokankaalle.

Michael Jordan on koko koripallohistorian nimekkäin, parhaiten brändätty ja parhaiten tienaava urheilija. Siksipä onkin vapauttavaa, että Airissa Jordan on täysin poissa kuvioista, täysin marginaalissa elokuvan narratiivin kannalta. Jordania esittävän näyttelijän kasvoja ei kertaakaan näytetä eikä hänellä ole lainkaan repliikkejä yhtä puhelimeen sanottua haloota lukuun ottamatta. Jordanin tilalla voisi olla nurkkaan pystytetty pahviständi. Sen sijaan Jordanin äitimuori (Viola Davis) hoitaa poikansa kaikki neuvottelut ja pistää kovan kovaa vastaan. Hienosti hän pistääkin.

Airin emotionaalisessa keskiössä on keski-ikäinen, mahakas koripalloguru Sonny Vaccaro (Matt Damon), jolla ei juuri muuta elämää ole kuin koripallokykyjen etsintä ja uhkapelit. Vaccaro ei etsi kykyjä seurojen puolesta vaan työnantajansa Niken kenkämarkkinointiosaston puolesta. Vuonna 1984 valtaosalla urheilijoista ja koripalloilijoista oli sponsorisopimus joko Adidaksen tai Conversen kanssa, Nike tuli kaukaa perässä. Nike harkitsi jopa koko koripallokenkäosaston lakkauttamista varatoimitusjohtaja Phil Knightin (Ben Affleck) ladellessa madonlukuja.

Vaccaro sai kuitenkin Knightin ja markkinointiguru Rob Strasserin (Jason Bateman) luottamaan ideaansa siitä, että juuri Michael Jordan olisi sukupolvensa suurin lahjakkuus, johon kannattaisi panostaa sataprosenttisesti ja luoda hänen ympärilleen kenkäbrändi. Näinhän tosielämässä tapahtui, mutta tapahtuneiden asioiden luettelemiseen ei tarvita elokuvia, niihin riittää wikipedia. Air keskittyy ihmisten persooniin, vuorovaikutukseen ja motivaatioihin.

Elokuva elävöittää oikeaa historiaa intensiivisesti ja vahvana draamakerrontana. Olennaista ovat henkilöt, ei se mitä henkilöt tekevät työkseen. He voisivat yhtä hyvin myydä pölynimureita tai olla pörssimeklareita. Ärhäkkä urheilija-agentti David Falk (Chris Messina) on niin pahasuisen aggressiivinen ja ahne, että hän huokuu samaa vääristynyttä macho-kulttuuria mitä The Wolf of Wall Street (2013) tarjosi runsain mitoin. Falkin pitkä kirosanojen täyttämä puhelinraivari on herkullista seurattavaa.

Air huokuu ajankuvaa huomattavan onnistuneesti. Sen joka kohtaus kertoo tietoisesti ja alitajuisesti, että nyt on vuosi 1984. Ei pelkkä 80-lukulainen tunnelma, vaan eksaktisti vuosi 1984, jossa nähdään väläyksinä ja rahisevilta tv-ruuduilta sen vuoden uutistapahtumia ja kulttuuria. Ghostbusters (1984) ja Ritari Ässä vilahtavat, Orwell mainitaan. Affleck ja myös tuottajana toiminut Damon ovat eläneet nuoruutensa tuolla kultaisella vuosikymmenellä, ja he solahtavat rooleihinsa karvoineen päivineen.

Huonosti toteutettuna Air olisi voinut olla silkka Niken ja Jordanin brändin tilaustyö, kaksituntinen mainos, jonka jälkeen katsoja joko ostaa Air Jordanit tai oksentaa silkasta mainostyrkytyksen yliannostuksesta. Nyt kaikki kortit ovat pöydällä niin avoimesti, että Niken logot ja tuotteet jäävät toissijaisiksi. Ne ovat taustalla tarinassa, jossa keski-ikäinen korisfani luottaa vaistoonsa niin paljon, että riskeeraa uransa saadakseen sopimukseen allekirjoituksen urheilijapojan äidiltä.

Sen verran Air sai miettimään vahvasti brändättyjen urheilukenkien merkitystä, että Airin jälkeen kävin ostamassa lapselleni hyvät ja laadukkaat lenkkarit. Ne olivat merkiltään Pumat.