Aarreplaneetta kotikatsomo

Disneyn piirroselokuvien taso on laskenut viimeisten kymmenen vuoden aikana huolestuttavasti. Leijonakuninkaan (1994) jälkeen ei ole ilmestynyt mitään ihmeellisempää. Mielestäni vain Mulan (1998) onnistui osittain saavuttamaan Disneyn vanhojen klassikkopiirrettyjen sadunhohtoiset puitteet.

Aarreplaneetta on uudenlaista Disney-piirrettyä, samanlaista perinteisen ja tietokoneanimaation sekoitusta kuin Atlantis - kadonnut kaupunki (2002). Robert Louis Stevensonin seikkailuromaanin Aarresaari (1883) tarina on löyhästi siirretty kaukaiseen avaruuteen ja saari, kuten aarrekin, on paisuteltu planeetan kokoiseksi. Nuoren isättömän Jim Hawkinsin elämä on hakoteillä. Teinikapinallisen käsiin putoaa taivaanlahjana aarrekartta, joka antaa hänelle mahdollisuuden pelastaa omansa ja yksinhuoltajaäitinsä elämä. Oppainaan perhetuttu professori ja kyborgikokki John Silver Jimin matka avaruuspurjealuksen laivapoikana vie hänet kohti aikuistumisen ja sankaritekojen satamaa.

Vanhan hienon tarinan mutkat on suoristettu disneymäisesti, samalla hioen pois kiinnostavimmat särmät niin tarinasta kuin hahmoistakin. John Silverin puujalka on muutettu cyborgin tekojäseniksi ja hänen uskollinen papukaijansa on saanut avaruusolion muodonmuuttajan hahmon. Purjelaivat ovat saaneet rakettimoottorit ja valtamerten vaarat on korvattu supernovilla ja mustilla aukoilla. Tällä kaikella tavoitellaan selvästi uusien Tähtien sota -sukupolvien kiinnostusta.

Tietokoneanimaation lumo on kiistaton, mutta kaiken kauniin ja kiiltävän bittigrafiikan sekaan katoaa jälleen kerran se kaikkein kirkkain, itse sisältö. Tarina ei saa edes aurinkotuulta purjeisiinsa ja hahmot jäävät valjuiksi kopioiksi alkuperäisistä. Se ihastuttava lämpö ja inhimillisyys, joka huokui varhaisempien Disney-elokuvien hahmoista, on tipotiessään. Nyt satsataan toimintaan ja rymistelyyn. Luotetaan siihen, että kova vauhti peittää tarinankerronnan heikkoudet. Näin nuorille katsojille suunnatussa elokuvassa on mielestäni kyseenalaista sen suoraviivainen väkivaltaisuus. Aseet paukkuvat aivan liikaa amerikkalaiseen malliin, vaikka vaihtoehtona olisi voinut olla paremmin merirosvoelokuvaan sopivat miekkailukohtaukset.

Aarresaaren toteutuksesta paistaa ilottomuus. Paljon sellaista, joka joskus sai oikein odottamaan uutta Disney-animaatiota, on kadonnut digitaalitekniikan mahdollistamaan melskeeseen. On ehkä halvempaa tehdä animaatioelokuvia koneiden kuin taitavien käsityöläisten avulla, mutta hintana näyttää olevan kaiken lämmön katoaminen lopputuloksesta. Avaruudessahan on tunnetusti kylmä jo muutenkin.