X-Men: Days of Future Past valkokangas

Vuonna 1981 ilmestynyt Ryhmä-X-sarjakuva Days of Future Past oli Terminator ennen Terminatoria, aikamatkustustarina, jossa menneisyyteen lähetetty sankari yrittää muuttaa historian kulkua ja välttää maapallon tuhon. Bryan Singerin ohjaama X-Men: Days of Future Past perustuu siihen löyhästi ja yrittää muuttaa franchisen kulkua vaihtamalla sarjan päähenkilöt nuorempiin versioihin.

Days of Future Past on jatkoa kahdelle muulle osalle, X-Men: The Last Standille sekä esiosa X-Men: First Classille. Se käsittelee aikamatkustusta ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, vyöryttää esiin valtavan määrän hahmoja kummastakin elokuvasta, eikä taustoita tilannetta uusia katsojia varten. Se alkaa suureellisella ja fantastisella toimintakohtauksella täynnä uusia hahmoja, joiden nimet tulevat elokuvan aikana kenties kerran esille. Silti elokuvan tarinankerronta on hahmovetoista ja esimerkillisen selkeää, vaikka ummikot ovat taatusti hämmentyneitä joistain yksityiskohdista.

On tuhon partaalla oleva tulevaisuus, jossa Singerin aiemmista X-elokuvista tutut hahmot ja näyttelijät yrittävät selviytyä ylivoimaista vihollista vastaan. Iso osa elokuvasta tapahtuu vuodessa 1973, jonne sarjan suosituin hahmo Wolverine (Hugh Jackman) lähetetään muuttamaan tulevaisuutta. Tällä aikajanalla hän taas kohtaa 1960-luvulle sijoittuneen First Class -esiosan nuoret versiot Ryhmä-X:stä.

Kokonaisuus pysyy selkeänä ja vauhdikkaana, koska Wolverinella on selkeä tavoite ja aikaraja – jos hänen tajuton ruumiinsa kuolee tulevaisuudessa, mitkään menneisyyden muutokset eivät toteudu. Vastaavasti tulevaisuudessa muiden pitää suojella tajutonta Wolverinea. Tulevaisuuskohtaukset on varattu näyttäville toimintakohtauksille. Menneisyyden osuudet menevät enemmän ryöstögenren puolelle siinä mielessä, että Wolverinen pitää aluksi haalia sopiva ryhmä kokoon ja sitten toteuttaa suunnitelmansa.

Tämän ryhmän pääpelurit ovat professori X (James McAvoy) ja Magneto (Michael Fassbender), jotka edustavat eri ääripäitä syrjintään suhtautumisessa ja joilla kummallakin on varsin henkilökohtainen side Wolverinen suunnitelmaan. Varsinkin Singerin kahdessa ensimmäisessä X-elokuvassa tuotiin vahvasti esille vähemmistöjen oikeuksia ja erilaisuuden kohtaamista. Tämä pohjavire on oleellinen osa Ryhmä-X:ää ja on nytkin vahvasti läsnä seikkailuun ja spektaakkeliin nivoutuneena, mutta pääparin keskinäinen sanailu asian tiimoilta tuntuu First Classin toistolta.

Singer ei ole koskaan ollut mielenkiintoinen ohjaajana ja hänen aiemmat Ryhmä-X -elokuvansa ovat kestäneet aikaa tavattoman huonosti. Ylettömän totiset ja mustanpuhuvat elokuvat olivat mielikuvituksettomia spektaakkeleja vailla sydäntä, ja 1960-luvulle sijoittunut Matthew Vaughnin First Class niiden vastakohta.

Onneksi Days of Future Past jatkaa enemmän First Classin linjalla. Kiehtova osa First Classia oli elokuvan tapahtumien nivoutuminen oikeisiin historiallisiin tapahtumiin, ja sama salatun historian läpikäynti jatkuu nyt muun muassa Vietnamin sodan ja Nixonin kanssa. Ajankuvaa ja zeitgeistia ei tosin hyödynnetä elokuvan teemojen käsittelyssä, mikä on sääli. Mietin aluksi miksi elokuva sijoittuu aikaan juuri ennen Watergate-skandaalin paljastumista. Ehkä mukaan oli haluttu Vietnamin sodan päättäneet Pariisin rauhanneuvottelut. Toisaalta elokuvan optimistinen luonne ei olisi sopinut hyvin yhteen Yhdysvaltojen myöhemmän henkisen ilmapiirin kanssa, eikä asiaa olisi voinut jättää huomioimattakaan sujuvasti.

Jos jossain Singer on kehittynyt, niin toimintakohtauksien tekijänä. Pelkkään tuhoon ja hävitykseen on helppo turtua aikana, jolloin mitä tahansa saa esitettyä elokuvassa. Superolentojen mätkintä sellaisenaan on äärimmäisen tylsää, kuten Man of Steel osoitti. Gareth Edwards tajusi tämän erinomaisessa Godzillassaan. Days of Future Past välttää tämän ongelman pitämällä hahmojen motivaatiot etualalla koko ajan ja lataamalla kohtausten toteutuksiin enemmän mielikuvitusta kuin hänen aiemmissa X-elokuvissaan koskaan oli. Osaltaan tämä johtuu mukaanotettujen hahmojen supervoimista, osaltaan siitä miten kohtaukset on toteutettu. Supernopean hahmon näkökulmasta näytetty kohtaus tai teleporttiaukkoja heittelevä hahmo, jonka ansiosta sama kohtaus näkyy neljästä eri näkökulmasta, tuovat elokuvaan paljon kaivattua ihmeen tuntua.