Wheels of Freedom valkokangas

Julkistakin huomiota saanut Ville Jaarannon reissuyritys avustajajoukkonsa kanssa Oulusta Lissaboniin sähköpyörätuolilla on sympaattinen kuvaus ihmisyyden ja unelmien puolesta. Klisee, että yhteiskunta punnitaan siinä, miten se kohtelee heikompiaan, tulee Purasen elokuvassa punnituksi ilman, että mitään julistetaan tai osoitetaan. Tavoitteena on ollut saada huomiota vammaisten oikeuksille, mutta kyllä Wheels of Freedomissa on aika lailla kyse ihan ihmisestä itsestään ja halusta elää yli arjen harmauteen tyytymisen.

Aina kun joku niin sanottu extreme-urheilija saa surmansa pullahtaa someen ja netin keskustelupalstoille ynisijöitä, joiden mielestä moinen on täysin turhaa ja pelastustoimet nielleet vain veronmaksajien rahoja. Varmaan jollain tasolla totta. Totuus on kuitenkin myös se, että ilman rohkeutta, riskinottoa ja seikkailumieltä olisimme edelleen puussa, eikä voisi tilata roskaruokaa kotisohvalta käsin samalla, kun tuijottaa televisiosta kolossaalista vajakkiviihdettä. Ei puusta laskeutuminen ollut mikään yhteinen päätös, vaan sen tekivät muutamat rohkeat yksilöt, joiden aluksi saamaa pilkan, väheksynnän ja vähättelyn määrää ei ole mitenkään vaikea kuvitella. Asennevamma on edelleen erittäin yleinen vaiva.

Eniten Ville Jaaranto persoonana puhutteli siinä mielessä, että millaista on elää, kun seikkailijan mieli on vankina kehossa, jonka toiminta, ilmaisu- ja liikkumiskyky ovat rankasti rajoittuneita. Kyllä vetää mietteet syntyviin syviin. Liike on ihmisyyden ydintä. Kuin myös uusien, tutkimattomien polkujen mystinen houkutus. Se on eteenpäin ajava voima, joka jo lähtökohtaisesti kuuluu kaikille. Tämä ajatus oli minulle dokumentin puhtaasti puhuttelevinta antia.

Venäläinen painonnostaja Dmitry Klokov on osuvasti vastannut kysymykseen siitä, että mitä on huippu-urheilu: "90 prosenttia epäonnistumista." Sen, joka pystyy sietämään, nauttimaan ja kestämään tuon 90 prosenttia, on mahdollista myös jotain suurempaa saavuttaa. Pätee ohjeena elämään yleisesti eikä tarvitse olla urheilija vaan aivan tavallinen ihminen. Oman itsensä voittamisessa on suurimmalle osalle jo riittävästi tavoitetta ja seikkailua.

Juuri tästä rohkeudesta ja ripauksesta jääräpäisyyttä kertoo Wheels of Freedom, jossa onnistuminen on lopulta sitä, että uskaltaa ja yrittää. Tavoitteet kannattaa aina laittaa unelmien korkeudelle, ja jos edes puoliväliin yltää, sekin voi riittää synnyttämään hyvää, uusia ystävyyksiä, kokemuksia, jotka syleilevät sielua loppuelämän. Ei se huonoa tekisi meidän jokaisen miettiä, että mikä on itsekunkin oma Lissabon ja alkaa tehdä töitä sen saavuttamiseksi.