War of the Dead – Stone’s War valkokangas

Musiikkivideoiden tekijänä ansioituneen Marko Mäkilaakson debyyttielokuvan Stone’s War piti saada ensi-iltansa vuonna 2008. Liettualaisen tuotantoyhtiön talousongelmat ja niitä seuranneet kiistat venyttivät elokuvan viimeistelytöitä ja siten ensi-iltaa vuosilla. Harmi sinänsä, sillä aika on ajanut auttamattomasti Mäkilaakson hengentuotteen ohi.

Neljä vuotta sitten Stone’s War oli vielä luonteva osa elokuvakulttuurissamme tapahtuvaa murrosta. Videoiden parissa varttuneet nuoret miehet toteuttivat päättäväisesti omia elokuviaan elokuvasäätiön tukipolitiikan ulkopuolella. Yhteneväisyyttä lisäsi vielä se, että Stone’s Warin ohella Pete Riskin Dark Floors (2008), AJ Annilan Sauna (2008) ja Jalmari Helanderin Rare Exports (2010) edustivat meillä vähemmän tehtyä ja arvostettua lajityyppiä, kauhua.

Nyt neljä vuotta myöhemmin, kun valkokankailla on nähty vielä Timo Vuorensolan scifi-parodia Iron Sky (2012), Mäkilaakson esikoiselokuva näyttäytyy enemmän kuin menneen talven lumina. Nimellä War of the Dead levitykseen päätynyt toiseen maailmansotaan sijoitettu zombielokuva on Dark Floorsin kaltainen kalkkuna, jonka ainoa mielenkiinto ja arvo liittyvät edellä mainittuun mutta jo ohitettuun elokuvakulttuurimme murrosilmiöön. Elokuvataiteellisista ansioista tai edes persoonallisesta ideasta ei tässä yhteydessä kannata puhua mitään. Voikin vain kummastella, miksi elokuvaa vaivauduttiin enää tuomaan edes teatterilevitykseen, sillä oikeampi osoite olisi ollut dvd-laarin pohja, josta alan harrastajat tunnetusti kuriositeettiaarteensa poimivat.

Toisaalta, War of the Dead on alan harrastajallekin pettymys, ainakin jos puhutaan zombielokuvien ystävistä. Elävät kuolleet kokivat reinkarnaationsa vuosituhannen alussa muun muassa elokuvien Resident Evil (2002) ja 28 päivää myöhemmin (2002) myötä. Samalla zombit kävivät läpi melkoisen evoluution, sillä 2000-luvulle tultaessa George A. Romeron alkuperäiset, herttaisen verkkaisesti laahustavat elävät kuolleet säntäilivät ja loikkivat kuin velociraptorit Jurassic Parkeissa.

Vauhdin myötä kyydistä tipahtivat myös tarina ja sisältö. Jos Romeron elokuvista oli helposti luettavissa yhteiskuntakritiikkiä, niin Resident Evil jälkeläisineen ja kaltaisineen edusti enemmän tietokonepelien kerronta- ja kokemusmaailmaa, jossa olennaisinta on ravata erilaissa sokkeloissa lihanhimoisia zombeja ampuen. Räiskeen tirehtööreiltä unohtuu joka kerta, että se mikä on hauskaa itse pelaten, on tappavan tylsää valkokankaalta katseltuna.

War of the Dead lukeutuu tähän uudemman zombielokuvan perinteeseen, jossa sisältöä olennaisempaa on mäiske ja räiske. Elokuvan perusideassa olisi ollut aineksia muuhunkin, sillä Karjalan perukoilla piilevässä salaisuudessa on oma mystiikkansa, jota ei kuitenkaan hyödynnetä alkua pidemmälle. Suomalais-jenkkiläisen sotilasjoukon kohdatessa metsässä vaikeasti tapettavia purijoita mielleyhtymiä esimerkiksi Dog Soldiersiin (2003) on vaikea sivuuttaa.

Suomalaisen sotaelokuvan perinteeseen War of the Deadia ei pidä sotkea. Kyse on silkasta fantasiasta, joka on vain sijoitettu jatkosotaan. Sodan kauhujen vertauskuvallinen käsittely zombitematiikan kautta on tuskin ollut edes haikuna tekijöiden alitajunnassa, sillä ensimmäisen vartin aikana käy enemmän kuin selväksi, ettei seuraavan puolentoista tunnin aikana tulla näkemään muuta kuin huonosti puhuttua englantia ja loputonta zombien ampumista kliseisen äänimaton taustamöykällä.

War of the Dead on Dark Floorsin tavoin yksiselitteisen huono elokuva, jossa toistetaan mielikuvituksettomasti lajityypin konventioita pienen budjetin rajoitteilla. Kuva on kyllä koko ajan liikkeessä ja musiikkivideoista omaksuttu visuaalisuus on hallussa, mutta ne ovat pelkkää silmälumetta, kun tarinaa ei viedä eteenpäin ensiaskelia pidemmälle. Kauhussa ja toiminnassakin täytyy olla kunnollinen tarina, ja persoonallisuudella voidaan paikata rajallisen budjetin aukkoja, mistä Sauna ja Rare Exports ovat mainioita esimerkkejä.

Aikanaan Jäätävä polte (1986) oli teknisesti pätevänä elokuvana Renny Harlinin käyntikortti maailmalle. Aika näyttää seuraako Marko Mäkilaakso Harlinin viitoittamalla tiellä. Ainakin War of the Dead on tehty ilman suomalaisrahaa ja Mäkilaakson meriittilistalle on tullut merkintöjä zombi-mäiskeen jälkeenkin. Kenties War of the Deadilla on parinkymmenen vuoden päästä lisää kuriositeettiarvoa menestyneen toimintaohjaajan hämäränä debyyttinä. Sitä odotellessa ajan voi käyttää parempien elokuvien katseluun.