Vuokraperheet valkokangas

Jokaisella lienee elämässään ollut ainakin yksi tilanne, jolloin vuokratusta perheenjäsenestä, työkaverista tai seurustelukumppanista olisi ollut iloa – vaikkapa sinkun seuraelämästä liian kiinnostuneen sukulaisen vaientamisessa tai pitkän työttömyysputken aiheuttaman säälitsempin lopettamisessa.

Japanilainen elokuva Vuokraperheet (2023) tarttuu tähän ajatukseen leikittelevästi: entä jos kiusallisiin sosiaalisiin tilanteisiin olisi ratkaisu, johon tarvitsee vain kaivaa hieman kuvetta? Vuokraa isä, poikaystävä tai jopa koko perhe, ja hankalat hetket hoituvat kuin itsestään.

Elokuva koostuu kolmesta tarinasta, joiden ytimessä on vuokraperheyrityksen omistaja Kenta Mikami (Shun Shioya). Mikami itse toimii vuokraisänä 25 lapselle ja ylläpitää liutaa muitakin rooleja poikaystävästä pomoon ja poikaan.

Elokuvan ensimmäisessä osassa yksinhuoltajaäiti Tomoko (Nanami Kawakami) vuokraa Mikamin esittämään isää alakouluikäiselle tyttärelleen Sakuralle (Koto Marusaki, Shion). Toinen osa on pseudodokumentti, jossa Mikami esittelee yritystään ja kirjavaa työarkeaan asiakkaineen dokumentin tekijälle. Kolmannessa osassa lukiolaistyttö Nanako (Yua Shiraishi) jää tyhjän päälle, kun kahta työtä tekevä äiti (Myunghwa) yllättäen kuolee ja isäsuhde paljastuu ostopalveluksi.

Japanilaisohjaaja Takehito Sakamotoa tuntuvat inspiroivan japanilaisen yhteiskunnan marginaalissa elävät. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä Eternal Maria (2016) käsitteli aikuisviihdenäyttelijän elämää. Vuokraperheet on Sakamoton toinen kokopitkä ohjaustyö.

Vuokraperheet-elokuva on kiinnostava, sillä se on osittain totta. Japanissa on mahdollista vuokrata esimerkiksi ystäviä. Perinteitä tähän löytyy alkaen illanviettoon seuralaisia tarjoavasta geisha-kulttuurista aina nykypäivän hostess-klubeihin, jossa naispuoliset tarjoilijat viihdyttävät miesasiakkaita tarjoamalla seuraa, keskustelua ja huolehtimalla juomatarjoilusta. Kumpaakaan ryhmää ei tule sekoittaa seksityöläisiin.

Yksinäisyys ja eristäytyminen ovat lisääntyneet erityisesti suurkaupungeissa, missä perinteiset perhesiteet ovat heikentyneet. Elokuvan teemat liittyvät laajempaan kulttuuriseen tarpeeseen säilyttää kasvot ja välttää häpeää – piirre, joka on vahvasti läsnä paitsi Japanissa, myös monissa muissa Aasian maassa.

Tämä ilmiö on kuitenkin universaali: elokuvan liikuttavimmassa, vaikkakin pienessä roolissa, vanhempi mies vuokraa Mikamin pojakseen saadakseen kokea hetken perhe-elämää, jota hän ei muuten voisi saavuttaa. Myöhemmin kuvioon astuu pojan ’perhe’, lapsenlapsineen. Rakkauden kaipuu on käsinkosketeltavaa ja kovin, kovin yleismaailmallista.

Itse elokuva on harmillisen epätasainen. Pituudesta olisi voinut hyvin napsia reippaastikin ja elokuvan viimeinen, kolmas osa, tuntuu lähes irralliselta. Osa juonenkäänteistä ja dialogista ovat myös hieman kömpelöitä, mutta teeman kiinnostavuus kannattelee suvantojen yli.

Vuokraperheet herättää pohtimaan, miten pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään täyttääkseen odotukset maailmassa, jossa vaatimukset täydellisyydestä kaikilla elämän osa-alueilla tuntuvat kasvavat kiihtyvällä tahdilla.

Vaikka elokuvan toteutus ei ole saumaton, sen teemat resonoivat laajemminkin, puhutellen katsojia, jotka voivat samaistua rakkauden, yhteyden ja hyväksynnän kaipuuseen – kulttuurista riippumatta.