Villi robotti valkokangas

Palvelurobotti Roz (Lupita Nyong’o) herää saarella, jota hallitsee koskematon luonto. Selkeää tehtävää kaipaava robotti on alkuun hukassa, kun kukaan ei kaipaa hänen holhoavaa avustustaan. Kun Roz lopulta löytää tehtävän suoritettavaksi, se haastaa hänen koodinsa ja tuo hänet osaksi saaren ekosysteemiä.

Villi robotti alkaa yhdellä parhaista jaksoista animaatioelokuvan lähihistoriassa. Ilman alustusta tai selittelyä nähdään suora törmäytys koskemattoman luonnon ja ihmisen teknologisen ilmentymän välillä. Roz kylvää tahattomasti kaaosta saaren eläinasukkaisiin tavalla, joka naurattaa ja innostaa visuaalisella oivalluksellaan kuin Buster Keaton - elokuva. Lempeät mutta osuvat huomiot palvelurobotin tarpeettomuudesta markkinayhteiskunnan ulkopuolella tuovat mieleen toisen lähes mykän koomikon, Jacques Tatin. Tässä on kerronnan sulavuutta, jota ei voi kuin ihailla.

Häkellyttävän alun jälkeen elokuva vakiintuu tavanomaisemmalle polulle, kun Roz oppii kommunikoimaan eläinten kanssa. Elokuvan kehittyminen draamaksi, jossa kaikki hahmot ovat enemmän tai vähemmän antropomorfisia, on pieni pettymys. Kokonaisuutena elokuva toimii enemmän kuin kelvollisesti, ja Rozin suhde saaren eläimiin saa koskettavia ulottuvuuksia. Tarina olisi voitu kuitenkin kertoa kiinnostavammin, jos elokuva olisi säilyttänyt dialogista vapaan tyylin, jolla se polkaistiin käyntiin.

Animaatio on toteutettu huomattavalla teknisellä taidolla. DreamWorks on viime vuosina noussut tämän taiteenlajin huipulle, ja Villi robotti on ehkäpä heidän toistaiseksi näyttävin elokuvansa. Elokuva yhdistelee taitavasti 2- ja 3-D animaatiota, ja sisältää hetkittäin upeita piirros- ja maalausjälkeä muistuttavia tyylitelmiä. Tulos on niin kaunis, että katsojana olisin toivonut jopa enemmän riskinottoa – toisinaan dialogi ajaa tarinaa eteenpäin, ja animaatio mukautuu tavanomaisempaan muotoon. Silti, tämä on kiistattomasti modernin animaatiotaiteen voimannäyte.

Vaikka Villi robotti on hauska ja hetkittäin jopa klassista Disney-tyyliä muistuttavalla tavalla söpö, tämä ei ole sovelias elokuva aivan perheen pienimmille. Luonto on elokuvassa hetkittäin realistisen julma, ja sen kiertokulkua ei peitellä. Myös intensiteetti nousee hetkittäin korkeammalla kuin keskimääräisessä animaatiossa, kun elokuva kameraa simuloiden puikkelehtii eläinten kanssa hurjalla nopeudella. Tavallista sävykkäämpi suhtautuminen luontoon ja ihmisen suhteeseen sen kanssa on myös rikkaus. Jo kypsä kouluikäinen voi saada kiinni elokuvan teemoista, ja elokuvassa ei ole mitään mikä erityisesti ärsyttäisi aikuista katsojaa.

Luonto ja teknologia ovat teemapari, jota ei tässä vaiheessa voi kutsua ainakaan omaperäiseksi. On kuitenkin omanlaisensa ilo kokea teos, joka pystyy tekemään näennäisesti läpikolutusta aiheesta tuoreen toteutuksen. Tässä tapauksessa on osattu katsoa ihmisen laskelmoivan ja eläimen intuitiivisen toiminnan mahdollisia hyötyjä toisilleen. Mediakentällä, jossa teknologiasta on tullut jatkuvasti enemmän huolen ja kritiikin kohde, Villin robotin lempeä optimismi on maukas siivu elokuvallista auringonpaistetta.