Vili ja monsteriplaneetta valkokangas

Ohjaaja Eric Tosti oli mukana käsikirjoittamassa vuosi sitten ensi-iltansa saanutta Viidakon veijarit (2017) -ranskalaisanimaatiota, ja sama tekijätiimi tuo nyt Vili ja monsteriplaneetta (2019) -elokuvan valkokankaille. Siinä Vili-poika joutuu avaruudessa onnettomuuden seurauksena eroon tutkimusmatkailijavanhemmistaan ja pelastautuu vieraalle planeetalle.

Seuranaan Vilillä on pelastusrobotti Pakki, ja uusi ystävä, lähinnä kahdeksanjalkaista, pomppivan kumipallon ja koiranpennun risteytystä muistuttava söpö otus, jonka Vili nimeää Tassuksi. Tarinan juju on, että Pakin täytyy pelastussignaalia lähettääkseen säästää akkuaan, ja asettaa itsensä lepotilaan. Ylimääräinen akku on jäänyt keskelle kivihirviöiden aluetta, ja Vilin suuri haaste onkin hankkia akku takaisin.

Pelkojen voittaminen ja itsensä haastaminen ovat elokuvan kantavia teemoja. Kepeän pääjuonen ohessa ihastellaan ja tutustutaan planeetan värikylläisiin ja mitä ihmeellisimpiä otuksia ja kasveja esitteleviin maisemiin. Jotkut vastaantulevista kaukaisen planeetan luonnon ihmeistä ovat vaarallisia, toiset harmittomia. Ystävät, olivatpa ne sitten ihmisten tavoille opettelevia robotteja tahi keltaisia lutusia, ovat arvokkaita.

Visuaalisesti ja teknisesti elokuva ei jää jälkeen vaikkapa Pixar-animaatioista, mutta teemoissa ja niiden käsittelyssä joudutaan antamaan voitto rapakon toiselle puolen. Kun muistellaan viime vuosilta vaikkapa Frozenin (2013), Inside Outin (2015) ja Cocon (2018) päähenkilöitä ja heidän tarinoitaan, kalpenee Vilin Robinson Crusoe -henkinen selviytyminen, joka eittämättä juonen esikuvana siintää, kapea-alaisuudellaan.

Pakki-robotin ja ihmisen välisen kommunikaation ristikkäisyydet ja kömmähdykset kuljettavat aikuisen ajatukset Terminator-elokuviin, ja teknologis-inhimillinen huumori uppoaa sekä varttuneemmalle että lapsiyleisölle. Muutenkin elokuvassa ilahduttaa turhan sähläyksen tai jopa väkivaltaisen toiminnan loistaminen poissaolollaan, sitä kun tänä päivänä nähdään harmillisen usein pikkulapsille suunnatuissa animaatioissa.

Toimintakohtaukset kivihirviöiden kanssa ovat tarinankuljetuksen kannalta perusteltuja, kun Vilin tehtävänä on hankkia akku takaisin. 8-vuotiaalle katsojalle tarina toimi ihan mainiosti, ja pienempiäkin katsojia Vilin seikkailu varmasti sopivalla jännitysotteellaan viihdyttää.

Vilin ja vähitellen isoksi mötkäleeksi kasvavan Tassun ilakoiva ystävyys ja elokuvan yleistunnelma ovat muutenkin sympaattista seurattavaa ja korvaavat lempeydellään juonen ohuutta. Kivihirviöt ovat veikeällä tavalla hirmuisia ja sateenkaarenkirjavat viidakot somaa katseltavaa. Luonnon ja ihmisen tarpeettomaan vastakkainasetteluun ei sorruta, eikä Vilin tarvitse osoitella ihmisyyden ylivertaisuutta riistämällä ympäröivää avaruusluontoa.