Vieraalla maalla valkokangas

Ilkka Vanteen toinen teatterielokuva Vieraalla maalla kertoo tarinan Tuomas Linnasta (Ville Haapasalo), joka väitöskirjaa tehdessään naamioituu ulkomaalaiseksi ja lainaa inguusiystävänsä henkilöllisyyttä. Ulkomaalaisille kieliä opettava Hanne (Irina Björklund) rakastuu väärällä henkilöllisyydellä kenttätutkimusta suorittavaan Tuomakseen. Ulkomaalaiset ovat elokuvassa paljon esillä, varsinkin Tuomaksen ystävää näyttelevä Piero Steiner ja Alain Azerotin johtama maahanmuuttajista koottu pesäpallojoukkue Lainajussit. Kotimaisessa elokuvassa tällaisia naamioleikkejä on aikaisemminkin pelailtu Valentin Vaalan Sysmäläisestä rouva Turhapuron armeijaseikkailuihin. Vieraalla maalla jatkaa tuskastuttavalla tavalla tätä jo valmiiksi puisevaa perinnettä.

Elokuva pyrkii käsittelemään kipeää ja ajankohtaista aihetta, eli ulkomaalaisten asemaa Suomessa. On tärkeää poistaa ennakkoluuloja ja kulttuurien välisiä raja-aitoja. Vieraalla maalla valitettavasti vain raapaisee ongelman pintaa, eikä vaivaudu porautumaan siihen syvemmälle. Aihetta ei myöskään kommentoida rakentavasti. Elokuva syyllistyy karkeisiin ja kohtuuttomiin yleistyksiin esittäessään suomalaisen massan ahdasmielisinä patriootteina ja ulkomaalaiset pelkästään mukavana ja sympaattisena sakkina. Ulkomaalaisista annetaan myös hieman naiivi ja hölmö kuva. Eikä tärkeimpään kysymykseen, eli miten kulttuurien väliset ennakkoasenteet murretaan, edes pyritä vastaamaan. Ongelma on maassamme niin akuutti, että kyllä se arvonsa mukaisen käsittelytavan ansaitsisi.

Elokuvassa on muutamia hyviä ideoita, mutta niistä ei ole saatu jalostettua toimivia kohtauksia. Käsikirjoitus tarjoaa hyvän sketsin aiheita, mutta yhden idean jutusta ei koko illan elokuvaksi ole. Kokonaisuus hajoaa pahasti käsiin, kun absurdein kääntein siirrytään Pohjanmaa-episodiin, jolloin ollaan kuin aivan toisessa elokuvassa. Vanteen kerronta on muutenkin hyvin epätasaista, mielikuvituksetonta sekä vailla intoa ja intohimoa. Lähinnä tv-puolelta tunnettu Vanne on pitkän elokuvan parissa aika vieraalla maalla. Sen verran hengettömiä sekä Vieraalla maalla että hänen edellinen teatteri-elokuvansa Lakeuden kutsu ovat olleet. Vanteen löysä ote korostuu etenkin näyttelijäohjauksessa. Venäjällä uskomattoman suosion saanut Ville Haapasalo on pääosassa hyvä ja elokuvan ehdoton valopilkku, mutta Irina Björklundin roolisuoritusta lähes hävettää katsoa. Nykyisin Yhdysvalloissa asuva kaunottaremme on siellä ainakin omaksunut taidon näytellä yhtä monella ilmeellä kuin eräs sikäläinen kuvernööri.

Huolestuttavaa kotimaisen elokuvan kannalta on, että Vieraalla maalla -elokuvan tuottaja Marko Röhr äityy tiedotteessaan ylistämään sen käsikirjoitusta nerokkaaksi. Jos maamme suurimpiin elokuvamoguleihin kuuluva Röhr on tätä mieltä, niin mitä onkaan odotettavissa elokuvilta, joiden käsikirjoitukset ovat sitten vähemmän nerokkaita? Milloin Suomessa on viimeksi tehty hyvä komedia?