Vakoojat valepuvussa valkokangas

Lastenanimaatioiden tarjonnassa eletään runsauden päiviä, kun uutta katsottavaa tulee teattereihin tasaisesti. Animaatiokentällä on kova kilpailu, minkä myötä monessa elokuvassa katsojapotentiaali pyritään maksimoimaan mahdollisimman laajaa ikähaitaria myötäilemällä. Tämän seurauksena osaa nykyanimaatioista vaivaa tietty osoitteettomuus kohderyhmän suhteen. Siksi onkin ilahduttavaa, että varsinkin hieman vanhemmille lapsille suunnattuja animaatioita maltetaan edelleen tehdä, vaikka niiden osuus koko tarjonnasta jääkin melko vähäiseksi.

Kohderyhmän tarkempi rajaaminen tuo animaatioiden tarinoihin, teemoihin ja toteutukseen enemmän ryhtiä. Tämä näkyy kenties selkeimmin puhtaasti kouluikäisille suunnatuissa elokuvissa, mistä menestynyt ja kiitelty Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogia on hyvä esimerkki. Kymmenen ikävuoden molemmin puolin lapset ymmärtävät jo maailmaa ja osaavat katsoa asioita monipuolisemmin kuin alle kouluikäiset tai juuri koulunsa aloittaneet.

Iän myötä lapsen kiinnostus aikuisempiin sisältöihin käy vääjäämättömäksi vaikka vastaanottokyky ei riitäkään käsittelemään vanhemmille tarkoitettuja elokuvia. Tässä korostuu näytellyn elokuvan luonne todellisuuden representaationa. Näytelmäelokuva rinnastuu todellisuuteen animaatiota selkeämmin, jolloin animaatio on näyteltyä elokuvaa turvallisempi ilmaisumuoto esittää aikuisempia sisältöjä niistä kiinnostuneille lapsille.

Vakoojat valepuvussa on kymmenkesäisille täsmäräätälöity agenttiseikkailu, joka seitsemänvuoden nimellisikärajastaan huolimatta ei sovellu alle kouluikäisille eikä välttämättä edes vielä eka- tai tokaluokkalaisille. Vauhdin ja huumorin suhteen tappiinsa viritetty animaatio kävisi ihmisnäyttelijöillä toteutettuna kuin mistä tahansa James Bondista, Mission: Imbossiblesta tai vastaavasta agenttitoiminnasta. Animaatio tuo kohderyhmäajattelun lisäksi elokuvaan ja ennen kaikkea sen huumoriin ulottuvuuksia, joita tavallisista agenttiseikkailuista ei löydy.

Olelinerit ja sutkautukset, toisin sanoen läppähuumori, ovat agenttielokuvien peruskauraa, joilla toiminnallista konseptia väritetään hauskaksi. Lopputulos on usein väkinäinen, sillä toiminnan lomaan nakellut verbaaliheitot ovat kokonaisuudesta irrallisina sangen teennäisiä. Animaatio avaa huumorille parempia ulottuvuuksia, kun elokuvassa ei olla samalla tapaa todellisuuden representaatioilluusion vankeja kuin näytellyissä elokuvissa.

Vakoojat valepuvussa yhdistää kohtalon saattelemana  visionäärisen nuoren keksijän ja tunnetun mestarivakoojan. Nuorukainen on kehitellyt niin ihmiset onnellisuuteensa lamauttavan kissanpentukimalteen kuin geenit uuteen järjestykseen laittavan ihmeliemen, jonka juotuaan saa toisen olennon hahmon, joka tässä tapauksessa on pulu. Ja kun vanhan koulukunnan lihaksikas superagentti tungetaan pulun hahmoon ratkomaan asioita pasifistisen milleniaalin kanssa, on asetelmassa monta ulottuvuutta toimivan huumorin rakentelulle. Ja tästä asetelmasta otetaan kaikki mahdollinen irti.

Reilua puolitoistatuntista ei voi rakentaa pelkästään huumorin lennolle, joten nokkeluuksien nuupahtaessa, sisään isketään toiminnallisempi vaihde. Toiminta ei onneksi karkaa käsistä vaan tasapaino huumorin ja toiminnan suhteen kantaa loppuun asti, mikä on kelpo suoritus pitkien elokuvien suhteen kokemattomalta ohjaajaparivaljakolta.

Vakoojat valepuvussa on täsmätuote agenttiseikkailuista kiinnostuneille kouluikäisille. Vauhtia ja huumoria riittää, tilanteet ovat jänniä, mutta kuvasto ja ulosanti eivät ole kohderyhmäikäisille sopimatonta. Aikuiskatsojalle tarina juonikuvioineen saattaa olla välillä haukotuttavankin moneen kertaan läpiveivattu, mutta hyvin hyödynnetyt huumoriulottuvuudet sinänsä sujuvaan ja tasapainoiseen kerrontaan yhdistettynä muodostavat lajissaan toimivan kokonaisuuden.