Tyttö sinä olet tähti valkokangas

"Nykyään tehdään ihan liian paljon rumia elokuvia" julistaa ohjaaja Dome Karukoski Tyttö sinä olet tähti -elokuvansa nettisivuilla. Karukosken päämääränä elokuvanteossa on, että elokuva sytyttäisi hymyn katsojan kasvoille ainakin viikoksi.

Mainoksien ja lyhytelokuvien ohjaajana kunnostautuneen Karukosken debyytti mainitaan milloin nuorten romanttiseksi komediaksi, milloin nuorisodraamaksi. Kumpikaan ei oikein pidä paikkaansa. Draamaksi elokuva on liian kevyt ja kliseinen, komediaksi liian realistinen. Mutta olipa elokuva sitten kumpaa tahansa, romanttinen se ainakin on – läpeensä ja melkoisen perinteiseen tyyliin.

Romeo ja Julia -asetelma ei ole kai koskaan poissa muodista. Mutta tällä kertaa pojan ja tytön rakkauden tiellä onkin musiikkimaku. Sune on tinkimätön oman tien kulkija ja räppäri, Nelli on miellyttämään tottunut kuoroenkeli, joka salaa unelmoi ponnahtavansa Beyoncen kaltaiseksi laululinnuksi. Juonen pohjana on kaunis ajatus erilaisten ihmisten toisiaan kasvattavasta vaikutuksesta. Tyypeiksi jäävät hahmot ja pääparin viaton kuherrus saa elokuvan kieltämättä haiskahtamaan romanttiselta komedialta.

Juuri tässä viattomuudessaan elokuva on yllättävä tutuksi käyneisiin inhorealistisiin nuorisokuvauksiin verrattuna. Tässä elokuvassa paita on ainoa mikä otetaan pois. Debyyttielokuvaksi ja taideteollisen korkeakoulun päättötyöksi Tyttö sinä olet tähti on kesyydessään jopa rohkea valinta. Tällaisella elokuvalla ei metsästellä lööppejä eikä saada ilmaista mainosta skandaaleilla. Monet nykyiset lastenelokuvatkin päihittävät Karukosken esikoisen rankkuudessaan.

Elokuvan nimi antaa nykykontekstissa odottaa vähintäänkin analyysiä Idols-kulttuurista, jossa nuorten yleisin toiveammatti on julkkis. Tai vaikkapa vanhan Hollywoodin tapaan traagista kertomusta tähteyden varjopuolista. Tyttö sinä olet tähti kuitenkin tyytyy raapaisemaan tässä pintaa riistävä levy-yhtiö vastaan oma tyyli -asettelullaan.

Kliseisen tarinan ja romanttisen vireen sokerikakkumaisuutta estävät mukavasti viileä räppimeininki sekä käsikirjoituksen monet nokkelat hetket. Lökäpöksykulttuurista irtoaa huumoria tyypillisen gettoankeilun ja läpänheiton avulla. Suuri osa elokuvan toimivuudesta kuuluu vakuuttaville pääosanäyttelijöille. Viikon virnuiluun olisi kyllä tarvittu jotakin hieman ainutlaatuisempaa, mutta kyllä Karukosken valoisa nuortenelokuva ainakin loppupäivän valaisee kirkkaasti