Triangle of Sadness valkokangas

Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun edellisellä elokuvallaan The Square (2017) voittanut ruotsalaisohjaaja Ruben Östlund jatkaa rikkaiden ja vaikutusvaltaisten satirisointia uutuudellaan Triangle of Sadness (2022). Jälleen Ranskan Rivieralla menestynyt elokuva on varmasti herättänyt itseironista hymistelyä elokuva-alan kermassa. Kolmessa tragikoomisessa luvussaan se laittaa etuoikeutetut matkalle kohti kärpästen herramaista pimeyden sydäntä, jossa sosiaalinen asema menettää merkityksensä.

Miesmalli Carlin (Harris Dickinson) suhde huippumalli-influensseri Yayaan (Charlbi Dean) on koetuksella parin epäsuhtaisen menestyksen ja keskinäisen riippuvuuden vuoksi. He saavat ilmaisliput luksusristeilylle, joka on täynnä moraalisesti kyseenalaisin keinoin rikastuneita ihmisiä perheineen. Laivan henkilökunnan pyrkiessä pitämään yllä järjestystä rikkaiden tekopyhät tempaukset asettavat kurssin kohti tuhoa.

Triangle of Sadness on satiirin ja yhteiskuntakommentaarin kaapuun verhottu kuvaus modernista luokkayhteiskunnasta ja sen hajoamisesta. Luksusjahti on kuin Metropoliksen (1927) tulevaisuuden kaupunki, jossa yläluokka paistattelee auringon ja kristalliastioiden loisteessa samalla, kun työntekijät uurastavat kannen alla ja konehuoneessa. Palvelemiseen sidottu miehistö joutuu uhraamaan myös vapaa-aikansa vieraidensa oikkujen performanssimaiseen toteuttamiseen. Muutos ja vapaa tahto ovat mahdollisia vain yhteiskunnallisen ympäristön muutoksen myötä.

Elokuvan useita hahmoja seuraava kerronta hajottaa sitä turhan episodimaiseen suuntaan, jossa katsojan kestokyky on ajoittain koetuksella. Alussa pohjustettu Carlin ja Yayan suhde jätetään toisessa luvussa taustalle huomion keskittyessä muihin risteilyvieraisiin, kuten suomalaistaustaiseen tekniikkamiljonääri Jormaan (Henrik Dorsin) ja show’n varastavaan venäläiseen lannoitekauppias Dimtriin (Zlatko Burić). Woody Harrelson tekee vain lyhyen piipahduksen paradoksaalisena kapteenina, jonka marxilaiset periaatteet unohtuvat ylellisen elämän ja juopottelun tieltä.

Hahmoista ei tehdä Succession -sarjan (2018–) kaltaisia toilailuissaan samaistuttavia superrikkaita vaan itsekkäitä oman etunsa tavoittelijoita. Patriarkaalisen yhteiskunnan murtuminen viimeisessä luvussa taas antaa tilaa hiljattain menehtyneen Charlbi Deanin hienosti esittämälle Yayalle sekä siivoojan asemastaan nousevalle Abigailille (Dolly De Leon). Fredrik Wenzelin kamera tallentaa kauniit ja kauheat tapahtumat aina ylellisyydestä kurjuuteen.

Östlundin käsikirjoittaman elokuvan huomiot vaihtelevat osuvista pinnallisiin eikä sen satiiri ole yhtä terävää kuin taidemaailmaan sijoittuvassa edeltäjässään. Temaattisesti se tulee lähelle myös Nicolas Winding Refnin muotimaailmaan sijoittuvaa elokuvaa The Neon Demon (2016).

Mukaan on lisätty sosiaalisen median vaikuttamisen sekä poliittisten järjestelmien kritiikkiä sosialistisen kapteenin ja kapitalistisen venäläisen ideologioiden välisessä tyhjässä sanailussa. Monikansalliset risteilyvieraat vertautuvat myös Ukrainan sotaa edeltävään maailman tilaan, jossa rappiolla olevat eurooppalaiset sekoilevat keskenään, venäläisten ostaessa resurssit heidän altaan, samalla kun amerikkalaiset keskittyvät omaan napaansa.

Rohkeasti hyvän maun rajat ylittävä Triangle of Sadness heittelee kritiikkinsä kohteita joka suuntaan yli laidan jääden nimensä tavoin hieman surulliseksi sivujensa summaksi. Viihdyttävä kuuluisten ja rikkaiden itsekritiikki ei täysin toimi festivaaliyleisöä laajemman katsojakunnan perspektiivissä. Sanomaltaan se, että todellista tasa-arvoa ei ole vaan kunkin sosiaalisen ekosysteemin vahvimmat määrittävät sen toimintamallit, on aikaamme sopivan kyyninen.