To Leslie valkokangas

Moni kansalainen lottoaa. Kaksi voittajaryhmää on sellaisia, joiden ei kannattaisi koskaan lototakaan. Tylsintä ryhmää edustavat he, jotka saavat megavoiton mutta eivät käytä sitä juuri mihinkään. Ostetaan ehkä etelänloma tai päivitetään auto, mutta muuten jatketaan töissä, sillä onhan töissä puurtaminen elämän ainoa sisältö. Tätä ryhmää esiintyy erityisesti Suomen lottovoittajissa. Lottoamisen alkuperäissyy on epäselvä, sillä eivät he selvästi voittorahoja edes tarvitse tai kaipaa.

Räväkintä ja itselleen haitallisinta ryhmää edustavat he, joiden käsissä suuret setelit haihtuvat tuhkana tuuleen. Rahat biletetään, ryypätään ja haaskataan viimeistä senttiä myöten kunnes rahoista, elämänkontrollista eikä ihmissuhteista ole jäljellä mitään. To Leslie kertoo sellaisen voittajan tarinan. Leslie (Andrea Riseborough) on voittanut ison summan lotossa, ryypännyt seuraavat kuusi vuotta ja hylännyt lapsensa sekä yhteisönsä. Lopulta Leslie on pohjamudissa, kodittomana juoppona kadulla.

To Leslie pohjautuu löyhästi käsikirjoittaja Ryan Binacon äidin elämään ja tarinaan. Kokenut teatteri- ja televisio-ohjaaja Michael Morris ohjaa napakasti ja ottaa lyhyestä kuvausajasta ja pienestä budjetista kaiken irti. Alle miljoonalla tehty draamaelokuva on Yhdysvaltain markkinoilla tehty pikkurahoilla. Taitavasta ja taloudellisesta ylöspanostaan huolimatta teos ei olisi saanut kriitikkojen huomiota ja levitystä Suomenkin valkokankaille ilman päätähteään.

Riseborough sai ansaitusti ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa parhaasta naispääosasta. Palkintoa ei tällä kertaa tullut, mutta roolityö kannattelee koko elokuvaa harteillaan. Riseborough on käytännössä joka otoksessa parin tunnin ajan.

Riseborough heittäytyy intensiivisesti alkoholisoituneen Leslien nahkoihin. Hän on vakuuttavan aito roolissaan, oli Leslie sitten kadulla elävä spurgu, äärirasittava pubiruusu, itsesääliä täynnä oleva uhriutuva narsisti, katkaisua yrittävä ihmisraunio tai selvin päin oleva alkoholisti, joka yrittää tehdä päätöstä olla juomatta. Leslie ei ole hahmo, josta välttämättä paljoakaan pitäisi, saatikka hänen aiempia tekojaan hyväksyisi, mutta Riseborough tuo hahmoon kosolti inhimillisyyttä ja luonnetta. Leslien soisi saavan elämänsä kuntoon.

Päätähtensä latautuneen ja vimmaisen roolisuorituksen taakse on suosiolla jätetty tyhjää tilaa. Junttimaisen teksasilaisen kyläyhteisön henkilöhahmot jäävät suureksi osaksi taustahahmoiksi lukuun ottamatta Leslien entistä ystävää, katkeraa Nancya (Allison Janney) sekä motellia pyörittävää lempeäluonteista Sweeneytä (Marc Maron). Maronin vähäeleinen ja moniulotteinen tulkinta huokuu ymmärrystä sille, miten elämä voi koetella.

Kaksituntisen teoksen kerronta on luontevaa, mutta käsikirjoitusta ja samalla elokuvan kestoa olisi voinut tiivistää enemmän, jotta tietty toisteisuus olisi karsiutunut. Erityisesti lähipubikohtauksissa olisi ollut hitusen tiivistämisen varaa, vaikka juopon surkea elämä tietysti pyöriikin kodin ja kapakan välillä.

Vähäisen näyttelijämäärän vuoksi teos olisi helppo sovittaa teatteriesitykseksi. Sellaisena se voisi saada vielä enemmän irti interaktiosta Leslien ja kyläyhteisön muiden jäsenten välillä. Nykyiselläänkin To Leslie on onnistunut tunteikas draama, jonka kaltaisia toivoisi enemmän valkokankaille blockbusterien lomaan.