The Zone of Interest valkokangas

Auschwitzin keskitysleirin kupeessa on omakotitalo, jossa asuu leirin komentaja Rudolf Höss (Christian Friedel) vaimonsa Hedwig Hössin (Sandra Hüller) ja viiden lapsensa kanssa. Viikonloppuisin perhe nauttii lähistön idyllisestä maaseutumaisemasta ja pieteetillä rakennetusta puutarhasta, joka on Hedwigin silmäterä. Perheidylli särkyy vain hetkittäin, vaikka muurin takaa kuuluu toinen, paljon synkempi todellisuus.

Brittiohjaaja Jonathan Glazerin The Zone of Interest (2023) keskittää valokeilansa nimensä mukaisesti yhden perheen elämään keskitysleirin muurin kupeessa. Elokuva perustuu varsin löyhästi brittikirjailija Martin Amisin samannimiseen romaaniin, joka julkaistiin vuonna 2014. Glazerin elokuva nappaa Amisilta vain idean ja tarttuu fiktiivisen Paul Dollin sijaista historialliseen henkilöön nimeltä Rudolf Höss. Saksalaisupseeri Höss toimi Auschwitzin keskitysleirin päällikkönä ja yhtenä keskeisenä juutalaisten joukkotuhon toimeenpanijoista.

Kotonaan Rudolf lukee lapsilleen satuja ja viettää viikonloppua lastensa kanssa meloen läheisellä joella. Töissä hän toteuttaa massamurhaa ja keskustelee entistä tehokkaamman tuhovälineen käyttöönotosta.

Glazer tarkastelee Hössin perhettä kliinisellä isoveli valvoo -kameratyöllä. Perheen kodin suojissa sen asukkaiden helppo suunnata katseensa niin, että vieressä olevan keskitysleirin voi jättää huomiotta. Ja ainahan muurin voi koettaa piilottaa viiniköynnöksellä, niin kuin Hedwig Höss aikoo. Katsojalle Glazer ei tosin anna samaa mahdollisuutta, vaan Auschwitzin leirin tornit ja muuria ympäröivät piikkilangat erottuvat vasten taivasta selvästi. Kaikkea ei silti voi paeta elokuvassakan. Sen enempää Rudolf kuin vaimo Hedwigkään lapsineen eivät pääse karkuun tuhon ääniraitaa, joka sävyttää arkea aamusta iltaan – vaikka sen ohittaminen näyttääkin sujuvan oikein mainiosti.

Cannesista Grand Prix -palkinnon napannut elokuva sai Oscar-ehdokkuuksia peräti viisi: paras elokuva, ohjaus, sovitettu käsikirjoitus, kansainvälinen elokuva sekä äänisuunnittelu. Äänisuunnittelu onkin elokuvan kannalta kantavassa roolissa. Keskitysleirin kauhut eivät elokuvassa näy, mutta kuuluvat sitäkin paremmin – vaikkakin muurin vaimentamina. Ohjaaja Glazer on haastatteluissa kuvannut ääniraitaa itsessään toiseksi elokuvaksi ja jopa itse elokuvaksi. The Zone of Interestissä yhtä tärkeää onkin se, mitä emme näe.

On selvää, että The Zone of Interest on historiallinen elokuva, joka tarkastelee tavallaan hyvin inhimillistä perhe-elämää ja pahuuden arkipäiväisyyttä natsi-Saksassa, tässä tapauksessa Puolan Oświęcimin (saksaksi Auschwitz) kaupungin liepeillä. Samalla siitä voi löytää yhtymäkohtia nykyaikaan. Siksi The Zone of Interest herättää kaksinkertaisen moraalisen tuskan: tuskan menneestä ja nykypäivästä.

Siinä missä Hössin talon naiset ottavat vastaan keskitysleiriltä tuodut vaatteet niiden alkuperää suuremmin kipuilematta ja sulkevat korvansa muurin takaa kuuluvalta kärsimykseltä, suljemme me silmämme globaalin vaateteollisuuden voittojen tavoittelun vuoksi sortuvilta Rana Plazoilta ja muilta räikeiltä ihmisoikeusrikkomuksilta sekä Eurooppa-linnakkeemme, Fortress Europen, rajoja kolkuttelevien ihmisten inhimilliseltä kärsimykseltä.

Mukavampaa on toki nauttia orjatyön voimin rakennetusta kauniista ja vehreästä puutarhasta, kirmailla maaseutumaisemissa, kaivella omaa napaa ja keskittyä oman elämän kriiseihin – vaikka sitten niin, että ilmassa haisee polttouunin katku ja korvissa kaikuu kärsimys.

The Zone of Interest on tärkeä elokuva tässä ajassa. Ei vain siksi että voisimme päivitellä kohta 80 vuotta sitten tapahtuneita kauheuksia ja ihmisen julmuutta, vaan siksi, että se saa myös meidät itseämme nostamaan katseemme peiliin ja tarkastelemaan nykypäivää – siellä se yhteiskunnallisen ja globaalin epätasa-arvon tontilla seisova vartiotorni piikkilanka-aitoineen siintää horisontissa edelleen.