The Virgin Suicides valkokangas

Sofia Coppolan ohjaama Virgin Suicides vakuuttaa. Se perustuu tositapahtumiin, ja Coppola on kirjoittanut elokuvan käsikirjoituksen Jeffrey Eugenideksen samannimisen kirjan pohjalta. Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Michiganin lähiöön, jossa hiljaisen idyllisiä bulevardeja reunustavat rehevät jalavat ja aurinko paistaa niin, että nurmikot vaativat sadettajia. Naapurusto on päällisin puolin homogeeninen, eikä mikään näyttäisi uhkaavan kansanluokkaa, joka vielä Vietnamin sodan loppuaikanakin uskoi kotiin, uskontoon ja isänmaahan.

Virgin Suicidessa tuo viaton idylli puretaan tehokkaasti mutta hellävaroen. Vasta 29-vuotias Coppola jatkaa amerikkalaisen valkoisen keskiluokan siloisen pinnan naarmuttamista keskittyen Lisbonin perheen tragediaan. Perheen nuorin tytär, Cecilia, tekee itsemurhan 13-vuotiaana. Tilanne järkyttää myös naapurustoa ja syyttävät sormet osoittavat vanhempia, jotka vastaavat käpertymällä itseensä vetäen tyttärensä mukaansa. Eristäytymisen seuraukset silmänsä sulkevasta yhteisöstä kärjistyy, kun tyttäret päästetään tanssiaisiin. Yksi heistä palaa kotiin vasta seuraavana aamuna ja rangaistukseksi koko katras otetaan pois koulusta. Avoin kommunikaatio ulkomaailmaan katkeaa ja lopputulos on ennustettavan traaginen.

Murhenäytelmä nähdään naapuruston poikien näkökulmasta, joille tytöt muodostuvat pakkomielteen omaisiksi neitseellisen seksuaalisuuden ruumiillistumiksi. Siten tyttöjen motiivit jäävät vain arvailujen varaan eikä valmiita vastauksia anneta. Katsoja asetetaan samaan ulkokohtaisen tarkkailijan asemaan: voi vain pelätä pahinta ja toivoa parasta.

Elokuva ottaa voimansa orastavasta seksuaalisuudesta, joka tukahdutetaan vanhempien toimesta. Heidän uskonnollinen paatoksensa ja kieltäytymisensä näkemästä muutoksia ympärillään vie tytöt yhä kauemmas todellisuudesta. Virgin Suicides onkin merkillisen eheä ja johdonmukainen ottaen huomioon tapausten järjettömyyden. Sen kuvasto ja äänimaisema ovat unenomaisen kauniita ja tapahtumien traagisuus tuokin järkyttävän kontrastin täydelliseltä näyttävään maailmaan. Siten se rinnastuu Peter Weirin elokuvaan Huviretki hirttopaikalle (Picnic at Hanging Rock, 1975).

Mutta ensisijaisesti Virgin Suicides on hypnoottinen ja tukahduttavan surullinen kuvaus tapahtumista, jotka ravistelivat keskiluokkaista lintukotoa. Mutta kuten naapuruston skoolaus kokkareilla todistaa, kaikki tietävät, että kaadettujen puiden tilalle kasvavat uudet ja sen hyväksyminen on välttämätöntä. Ja sehän niin lohdutonta onkin.